Ruoka

Testasimme kauraleivät ja ällistyimme eroista – makuraadissa löytyi monta suosikkia, selkeä voittaja oli täydellinen kuitupommi

Toimituksen testiryhmä maistoi muovipussiin pakatut kauraleivät, joiden kaurapitoisuus viljaraaka-aineesta oli vähintään puolet. Testin selkeäksi voittajaksi nousi maukas kuitupitoinen kauraleipä, joka oli tuhti ja napakka.

Testiin valittiin seitsemän kauraleipää, joiden leivontaan käytetty kaurapitoisuus viljaraaka-aineesta oli vähintään puolet. Kauraeivät ostettiin Lidlin, K-ryhmän ja S-ryhmän kaupoista ja jokainen leipä oli pakattu muovipussiin. Kotilieden toimituksen testiryhmä maistoi leivät ja antoi sanallisen arvion ja kouluarvosanan 4–10.

Kauraleivät testissä

Monessa testileivässä on käytetty lisäaineita säilyvyyden parantamiseksi. Leipä on kuitenkin tuoretuote, jota pitäisi ostaa vain tarpeeseen, ei säilöä kotona.

Ruokaviraston ohjeistus muuttui vuonna 2019, jolloin tuli asetus, että kauraleivän viljaraaka-aineesta pitää olla vähintään puolet kauraa. Esimerkkinä Oululaisen kauraisessa Reissumiehessä on kauraa vain 29 % leivästä ja 54 % leivän viljasta, eli se pääsi mukaan testiin rimaa hipoen.

Lue myös: Kauraleipä-nimitykselle uusi tiukka ohjeistus – ei saa johtaa harhaan

Kuluttajan kannattaa olla tarkkana kauraleipäostoksilla ja tarkistaa kauran määrä leipäpussin takaa. 
Kuluttajan kannattaa olla tarkkana kauraleipäostoksilla ja tarkistaa kauran määrä leipäpussin takaa.  Kuva: Anni Reenpää

1. Toimituksen suosikki: lähes täydellinen kauraleipä

Uskottavan näköiset, riittävän tukevat leipäpalat pysyvät kunnolla kädessä. Maku on ruokaisa ja kauramainen, siirapin ansiosta hieman makea. Tämä on aika lähellä täydellistä kauraleipää. Todella kuitupitoinen ja terveellisen makuinen. Testin suosikkileipä sopii aikuiseen makuun, tuhdin ja napakan leivän ystävälle.

Leivon Leipomo Prokaura, 315 g, 2,79 €

kauraa 65 % leivästä ja 100 % leivän viljasta

ravintokuitua 9,8 g / 100 g. Testileipien voittaja myös kuidussa!

Arvosana: 9 

2. Koko perheen herkutteluun

Ihanan pehmoinen ja sämpylämäinen kauraleipä, joka leivotaan kaurapuuroon. Maku on hyvä ja maukas, kauralle ominainen voimakas maku ei puske läpi. Leipä on hieman höttöinen ja liiankin herkullinen, joten tätä syö helposti liikaa. Mussutettavan pehmeät palat maistuvat lapsille ja huonohampaisille. Sopii hyvin aamiaiselle tai eväsleiväksi.

Fazer Puikula pehmeämpi 100, 440 g, 2,69 €

kauraa 53 % leivästä ja 100 % leivän viljasta

ravintokuitua 6,6 g / 100 g

Hyvää Suomesta -merkistä plussaa

Arvosana: 8 1/2

3. Mainio eväsleipä – mutta missä kaura?

Kaurainen Reissumies sopii aloittelevalle kauraleivän syöjälle. Kauraa ei ole leivässä paljon, ja siksi makukaan ei ole kovin voimakas. Leipä on hieman mössömäinen ja tuhti, mutta siitä tulee rapeampi paahdettuna. Makea maku tulee taikinaan käytetystä ruismallasrouheesta. Sopivan pyöreä ja käteensopiva eväsleipä. Tällä lähtee nälkä, mutta ei tämä kauraleipä ole.

Oululainen Reissumies kaura, 275 g, 1,39 €

kauraa 29 % leivästä ja 54 % leivän viljasta = testin vähiten kauraa

ravintokuitua 6,4 g / 100 g

Hyvää Suomesta -merkistä plussaa

Arvosana: 8 1/2

4. Oikea terveysleipä, joka sisältää suolaa alle 1 %

Kuivakka ulkonäkö ei houkuttanut. Avattaessa leipä oli kuitenkin ihanan pehmeä ja sisältä kostea. Suolaa leivässä on maltillisesti, plussaa siitä, vaikkakin maku ehkä hiukan kärsii vähäsuolaisuudesta. Aikuiseen makuun terveellinen aamupalaleipä, jossa mukavasti suutuntumaa. Leipä sai kehuja myös napakasta käsituntumasta.

Perheleipuri Salonen kaura100, 240 g, 1,89 €

kauraa 64 % leivästä ja 100 % leivän viljasta

ravintokuitua 8,9 g / 100 g

Testin ainoa tuote, jossa alle 1 % suolaa, eli 0,9 %.

Arvosana: 8

5. Terveysintointoilijan kauraleivät

Leivän sisus on puuromainen ja vähän tahmea. Maku on sopivan kaurainen ja tiivis, purutuntumaltaan leseinen ja rouhea. Valmistuksessa onkin käytetty lesettä ja rouhetta. Terveysleipä maistuu rouheamman leivän ystävälle. Eipä tule ahmittua liikaa. Miinusta siitä, että puolikkaat ovat toisissaan kiinni niin tiiviisti, että ne on vaikea irrottaa toisistaan ilman, että jompikumpi repeää.

Vaasan 100 % kaura, 400 g, 1,59 €

kauraa 63 % leivästä ja 100 g leivän viljasta

ravintokuitua 8,3 g / 100 g

Hyvää Suomesta -merkistä plussaa

Arvosana: 8

6. Hyvä perusleipä, joka kaipaa täytteitä

Litteä ja ohut leipä on sisältä mehevä. Maussa on sopivasti purutuntumaa, mutta maku jäi vaisuksi. Paahdettuna leivästä tulee liian rapea ja voi sulaa ohuen ohuen kuoren läpi. Tämä leipä on parasta sellaisenaan, se ei toimi paahtimen kautta. Leipä kaipaa täytteitä, jotta nälkä lähtee.

Vaasan ohut 100% kaura, 225 g, 1,69 €

kauraa 50 % leivästä ja 100 % leivän viljasta

ravintokuitua 7,2 g / 100 g

Hyvää Suomesta -merkistä plussaa

Arvosana: 7 1/2

7. Nihkeän jälkiuunileivän ystävän valinta – kauraleiväksi sisältää liikaa vehnää

Tutun jälkiuunileivän vaaleampi versio. Tätä voi kutsua juuri ja juuri kauraleiväksi, koska joukossa on niin paljon vehnää. Jälkiuunileivistä tuttu suutuntuma, nihkeän rakenteen ystävälle leipä maistui erityisen hyvin. Leipä pysyi hyvin muodossaan syödessä ja oli tarpeeksi napakka. Leivän voimakas maku kestää tuhdit päälliset, kuten voimakkaat juustot. Testiryhmä harmitteli vähäistä kauran määrää.

Oululainen jälkiuuni täysjyväkaura, 240 g, 1,59 €

kauraa 59 % ja 73 % leivän viljasta

ravintokuitua 8,4 g

Hyvää Suomesta -merkistä plussaa

Arvosana: 7 1/2

100 % kauraa – totta vai hämäystä?

Jos leipäpakkauksessa lukee, että siinä on 100 % kauraa , se ei välttämättä tarkoita, että leivässä on vain kauraa. Mukana saattaa olla perunahiutaleita parantamassa leivontaominaisuuksia. Perunaahan ei luokitella viljaksi.

Kauraleivät eivät myöskään ole automaattisesti gluteenittomia. Monessa leivässä on käytetty vehnää tai vehnägluteenia tukemassa leivontaominaisuuksia. Kotileipurikin sen tietää, pelkän kauran leivontaominaisuudet ovat haastavat. Haastavaa se on myös teollisessa keittiössä. Pelkkää kauraa käyttämällä lopputulos kärsii, koska kaurasta ei tule samaa sitkoa kuin vehnästä.

Kaikissa testin leivissä oli käytetty täysjyväkauraa ainakin jonkun verran. Osa oli täysin täysjyvästä. Täysjyväkauran prosenttimäärää eivät tuotetiedot kerro erikseen.

Kauraleivät ovat suomalaisten kakkossuosikkeja

Kauraleipä on kirinyt suomalaisten suosikkileipälistalle muutamassa vuodessa.  Se on heti toisella sijalla ruispalaleipien jälkeen, Leipätiedotuksesta kerrotaan. Kauraa sisältävät leivät saattavat sopia monen vatsalle paljon paremmin kuin ruisleipä.

”Suomalaiset ovat hyvin kärryillä täysjyvästä saatujen terveysetujen päälle. Meillä ymmärretään ilahduttavan hyvin täysjyväviljan yhteys suoliston terveyteen, sen vaikutukset sydän- ja verisuonitauteihin sekä hiilihydraattien merkitys aivoille”, Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen kertoo.

Mikä olisikaan parempi tapa tehdä hyvää omalle terveydelle kun syödä hyvin ja saada suolisto kehräämään. Kauraleipähyllyssä kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja tarkistaa raaka-ainelistalta, kuinka paljon leivässä on kauraa.

Kauraleivän syöminen on helppo tapa tehdä hyvää keholle. Kaura sisältää liukoista ravintokuitua, beetaglukaania. Kuidun ansiosta kaura on erityisen hyvä vatsan ja suoliston hyvinvoinnille. Kauraleivät ovat yksi hyvä tapa nauttia kaurasta, jos kaurapuuro ei maistu.

Beetaglukaani tekee vatsaan ja suolistoon suojaavan kalvon ja lisää suolistossa kulkevan massan määrää ja vauhdittaa vatsan toimintaa sekä ehkäisee ummetusta.

Lue myös Anna.fi: Kaura on todellista superruokaa – 7 terveellistä kauraruokaa aamiaisesta iltapalaan

Kommentoi

Kommentoi juttua: Testasimme kauraleivät ja ällistyimme eroista – makuraadissa löytyi monta suosikkia, selkeä voittaja oli täydellinen kuitupommi

Sudenkuu

Tässäkin kauran muotibuumissa se vika, että ehkä lopulta koko kaurakin osoittautuu epäterveelliseksi, vilja kun on. Sen kuidut ja tietyt muut aineet elimistölle kun hieman rasittavia vakiokäytössä. Kauralajikkeet ja viljelyalueet köyhtyvät. Ja kysynnän yhä kasvaessa kaurasta tulee pulaa, joten hinta nousee. Ja pian muoti taas muutenkin ohi. Kyllähän kaurasämpylät ja palat ihan hyviä ovat, mutta rajansa kaikella. Ja ainakin kauramaito todella pahaa. Pentuna ja vähän myöhemminkin tykkäsin kyllä penkkivellistä, mihin tulee kaurahiutaleita, sokeria ja kylmää täysmaitoa, mieluummin ei vielä kösiteltyä. Syödään heti. Eli terveellisin vaihtoehto käytännössä kaurasta kuitenkin. Ja karva kiiltää.

Karkki

Kannattaa tutustua kauraleipomo Kakran tuotteisiin niissä on kovat kauraprosentit!

Vastaa käyttäjälle SudenkuuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.