Voiko mikrossa valmistaa ruokaa? Nämä 7 ruokaa valmistuvat ekologisesti

Mikrossa voi valmistaa ihan oikeaa ruokaa, joka maistuu myös hyvältä. Näiden vinkkien avulla kokkaat helposti ja nopeasti uskomattomia aterioita.

Mikrossa valmistettavat ruoat eivät rajoitu vain valmisaterioiden lämmitykseen. Mikrossa valmistettu ruoka on ekologista, säästää sähköä ja aikaa.

Mikroruoan kulta-aika sijoittuu 80-luvulle, jolloin mikroaaltouunit yleistyivät kotitalouksissa. Silloin mikrossa valmistettiin kokonaisia aterioita sekä kypsennettiin leivonnaisia ja kananmunia. Induktioliesien vallatessa keittiöt, mikron käyttö on vähentynyt ja rajoittunut monella vain pikapuuron valmistukseen tai voin sulattamiseen.

Mikroaaltouuneja on paljon erilaisia, joten tutustu oman mikrosi käyttöohjeisiin ja tehoihin. Se mikä toimii toisessa, ei välttämättä toimi toisessa laitteessa. Mikroruoan valmistuksessa on vain mielikuvitus rajana.

Porsaankyljykset kypsyvät mikrossa, mutta paistopinnan saat vain pannulla tai uunissa.

Porsaankyljykset kypsyvät mikrossa, mutta paistopinnan saat vain pannulla tai uunissa. Kuva: Kristiina Kurronen

Mikrolla valmistetulla ruoalla on myös vastustajansa. Joidenkin mielestä mikro on vain tilaavievä turhake keittiössä, ja onko sen käyttö edes terveellistä? Säteilyturvakeskuksen mukaan mikroaaltouunit ovat turvallisia normaalissa käytössä, eikä Suomessa mikroaaltouunien käyttäjille ole aiheutunut koskaan mikroaalloista johtuvia terveyshaittoja.

Jos mikroaaltouunisi on ehjä ja se seisoo keittiössä lähes tyhjänpanttina, ota se nyt tehokäyttöön ja kokkaa jännittäviä ruokia.

Olisitko uskonut, että nämäkin ruoat onnistuvat mikrossa?

  • peruna
  • kalafilee
  • kananmuna
  • kasvikset
  •  liha
  • pekoni
  • leivonnaiset
Uppomunakin valmistuu mikrossa.

Uppomunakin valmistuu mikrossa. Kuva: Sampo Korhonen

Peruna mikrossa

Pieni määrä perunoita kypsyy mikrossa kätevästi. Paras lopputulos tulee, kun pilkot perunat. Pilko pieneen astiaan muutama peruna ja peitä mikrokuvulla. Kypsennä täysteholla noin 4–6 minuuttia.

Uuniperunakin valmistuu mikrossa. Pistele perunaan reikiä haarukalla ja kääri peruna talouspaperiin. Aseta peruna lautaselle mikroon ja laita kupu päälle. Kypsennä täysteholla noin 10 minuuttia. Kypsymisaika riippuu perunan koosta. Maku on erilainen kuin uunissa paahdetussa perunassa, mutta mikrokypsennys on nopeampaa.

Omatekoiset sipsit valmistuvat viidessä minuutissa mikrossa. Viipaloi peruna kuorineen ohuen ohueksi esimerkiksi mandoliinilla tai juustohöylällä. Aseta perunaviipaleet lautaselle vierekkäin. Suihkauta suihkupullosta öljyä päälle. Paista kuvun alla täysteholla 5 minuuttia.

Kalafilee mikrossa

Aseta kalafilee lautaselle. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja sitruunasta puristettua mehua. Ripsauta päälle vähän suolaa. Kypsennä kuvun alla noin 2–3 minuuttia täysteholla. Paksu lohifilee kypsyy hitaammin kuin ohut ahvenfilee.

Kananmuna mikrossa

Kokeile uppomunia mikrossa. Mittaa kulhoon noin 3–4 dl vettä ja 2 rkl etikkaa. Riko kaksi munaa veteen. Peitä kulho pienellä silikonisella kannella tai leivinpaperilla. Lisää kupu kulhon päälle. Mikrota noin 1 minuuttia. Riippuen oman mikrosi tehosta, tämä aika saattaa olla lyhyempi tai pidempi. Noin minuutin mikrotuksella keltuainen jää hieman löysäksi. Kaada siivilään ja valuta neste pois. Tarjoile uppomikromuna ripauksella suolaa salaatin tai voileivän päältä.

Kasvikset mikrossa

Paras lopputulos kasvisten kypsennyksessä tulee, kun lisäät vähän vettä kypsennysastian pohjalle. Pilko kasvikset haluamaasi kokoon ja kypsennä ne vesitilkan kanssa kannen alla. Jos sinulla on silikoninen kansi, peitä kulho sillä, tai laita päälle pieni lautanen. Kypsennä täysteholla 1–2 minuuttia. Mausta kasvikset juuri ennen syömistä.

Kaalikääryleitä varten kokonaisen kaalin voi pehmentää mikrossa. Kypsennä kaalia pikkuhiljaa ja irrottele lehtiä yksitellen. Lehdet voi kypsentää vielä erikseen, jos haluat erittäin pehmeitä lehtiä.

Lihan kypsennys mikrossa

Mikroruokien klassikkoihin kuuluvat possunkyljykset. Tämä 80-luvun hittiruoka voisi toimia myös tänä päivänä. Porsaanliha pitää kypsentää täysin kypsäksi. Kyljys vaatii noin 6 minuutin täysteholla kypsennyksen. Mikrossa lihaan ei tule paistopintaa, joten lopputulos on tylsän värinen. Liian pitkä kypsennys tekee lihasta myös sitkeää. Hyvillä mausteilla maustettuna, tämä on oikein mainio ruoka.

Ennakkoluuloton kokki valmistaa myös broilerinkoivet mikrossa. Noin 8 minuutissa täysteholla broilerinkoivet ovat täysin kypsiä.

Toki lihan syömisessä monesti juuri rapea paistopinta on se paras osa lihaa. Tätä ei mikrokypsennyksellä synny.

Pekoni mikrossa

Mikropekonista ei tule roiskeita. Asettele pekoniviipaleet lautaselle kahden talouspaperiarkin väliin. Kypsennä kuvun alla täydellä teholla noin 3 minuuttia.

Leivonnaiset mikrossa

Kuppikakut ovat legendaarinen mikroherkku makeanhimoon. Sekoita sekoituskulhossa ½ dl vehnäjauhoja, ½ dl sokeria, 2 rkl tummaa kaakaojauhetta, ¼ tl leivinjauhetta, 1 kananmuna, ½ dl kauramaitoa ja 2 rkl ruokaöljyä tai kookosöljyä. Lusikoi taikina kahteen voilla voideltuun kuppiin. Nosta kupit mikroon ja laita kupu päälle. Kypsennä täysteholla 2 minuuttia. Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Ohjetta voi varioida loputtomasti. Mukaan voi sekoittaa jäisiä marjoja tai lorauksen likööriä.

Avainsanat

Keskustelu

Mikrossa valmistettu ruoka ei ole enään terveellistä. Säteily muuttaa ruuan molekyylit eikä näin ollen ole terveellistä.

Kommentoi juttua: Voiko mikrossa valmistaa ruokaa? Nämä 7 ruokaa valmistuvat ekologisesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X