Ruoka

Vuoden 2018 vihannes on papu! Kokeile maukkaita papureseptejä

Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry valitsivat vuoden 2018 vihannekseksi pavun. Ota varaslähtö ensi vuoteen ja tutustu Kotilieden terveellisiin ja herkullisiin papuresepteihin jo nyt.

Suomalaisilla on petrattavaa papujen syönnissä. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry toivovat papujen käytön ja viljelyn yleistyvän ja siksi kasvi saikin kunnian olla vuoden 2018 vihannes.

Sen lisäksi että pavut ovat edullista arkiruokaa ja niillä on helppo lisätä kasviksia ruokavalioon, ne ovat terveeellisiä. Pavut sisältävät moniin muihin kasviksiin verrattuna enemmän kuituja, foolihappoa ja valkuaisaineita. Pavuissa on vain vähän kaloreita suhteessa niiden sisältämiin ravintoaineisiin.

Valmista pavut oikein

Liota, huuhtele ja keitä kuivatut pavut aina ennen syöntiä. Eviran sivuilta löydät papukohtaiset keittoajat.

Tuoreet pavut on hyvä kypsentää ennen käyttöä esimerkiksi keittämällä. Keittäminen hävittää muun muassa papujen sisältämän lektiinin, joka aiheuttaa vatsaongelmia. Säilytä tuoreita papuja jääkaapissa mieluiten paperipussissa.

papuja

Jos haluat pakastaa tuorepapuja talven varalle, huuhtele pavut ja esikeitä niitä muutama minuutti vedessä. Jäähdytä keittämisen jälkeen kylmällä vedellä ja pakkaa valutettuina annospusseihin.

Nämä papureseptit saavat veden kielelle:

kasvisnuudelisalaatti

Kokosimme ohjeet ruokaisiin salaatteihin, joihin proteiinipitoinen papu tuo potkua. Maistuisiko kenties papu-perunasalaatti, papu-caesar tai papu-parsasalaatti?

papu-kaalikeitto

Ruokaisista pavuista saat monipuolista ja maukasta kasvisruokaa. Kypsytä esimerkiksi tuhti ja sakea papu-kaalikeitto hitaasti kannen alla valmiiksi tai mausta eksoottinen mustapapukeitto tuoreella korianterilla ja chilillä.

Papu-vuohenjuustomunakas

Monikäyttöisinä kavereina pavut sopivat niin keittoihin, patoihin kuin munakkaiden täytteiksikin. Jauheliha-papu-perunasosevuokapapu-vuohenjuustomunakas ja  sukkela chili con carne ovat helppoja ohjeita, joilla ratkaiset arjen ruokapulmat.

Villiyrtti-papuleivät

Pavuista saa myös mainioita levitteitä. Sipaile leivän päälle kirpakkaa paputahna, dippaa kasviksia omena-papuhummukseeen tai viimeistele annos villiyrtti-paputahnalla.

Lähteet: MTK ja Evira

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vuoden 2018 vihannes on papu! Kokeile maukkaita papureseptejä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.