Ruoka

Juustokakku on juhlapöydän varma hitti – näillä Kotilieden parhailla kakuilla hurmaat taatusti!

Ikisuosikki, juhlien keskipiste, hemmotteluherkku vailla vertaa – tätä kaikkea on klassikoksi muodostunut juustokakku. Valmistitpa sen sitten hyydytettynä, jäädytettynä tai paistettuna, et voi mennä vikaan. Kokosimme tarjolle parhaat juustokakkureseptimme.

Juustokakku muuntuu moneksi niin pohjan, täytteiden kuin muodonkin puolesta. Keksipohjainen juustokakku ei kaipaa edes uunia, mutta keksien murskaamisessa kaulin on oiva apuväline. Varioimalla täytteitä ja pohjaa, saat joka kerran uudenlaisen juustokakun.

Jos esimerkiksi Nutella kuuluu suosikkeihisi, mausta juustokakun täyte Nutellalla. Nutella-kakku yhdistää ihanasti pähkinä-suklaalevitteen, valkosuklaan, appelsiinin ja amarettokeksit. Perinteisen tuorejuuston sijaan tähän Italiasta makunsa lainaavan juustokakun täytteeseen tulee pehmeää mascarponea, joten lopputulos ei voi olla muuta kuin täysosuma.

Marjoilla maustetut juustokakut

Perinteiseen amerikkalaiseen tapaan valmistetusta juustokakusta saa täydellisen, kun lisäät siihen vadelmia. Pohja syntyy Digestive-kekseistä, täyte tuorejuustosta, kermasta ja kananmunista. Kaunis vadelmamarmorointi takaa, että sekä maku että ulkonäkö ovat kohdallaan. Vaniljalla ja sitruunalla maustettu kakkuklassikko sopii tarjottavaksi erilaisten tuoreiden marjojen ja hedelmien tai marja- tai hedelmäkastikkeiden kanssa.

Hapokkaat marjat tuovat täyteläisiin juustokakkuihin kepeää raikkautta. Suklaa-mustaherukkajuustokakussa kohtaavat täyteläinen suklaa ja kirpeänraikas mustaherukka. Sujauta nuo kaksi ihanuutta juustokakkuun ja saat kakun, josta kaikki pitävät.

Raikas juustokakku sitruksista

Herkullisessa limetti-juustokakussa on täytettä peräti kahdessa kerroksessa. Ensimmäinen sekoitetaan tuorejuustosta, kondensoidusta maidosta sekä limecurdista, toinen ranskankermasta ja tomusokerista. Lopputulos on paitsi tuhti ja täyteläinen, myös ihanan raikas juustokakku.

Sitruunainen juustokakku on raikas kahvipöydän tarjottava. Täyte saa upean makunsa raastetusta sitruunankuoresta.

Suklaiset unelmat

Suklainen juustokakku on pitelemättömän herkullinen suklaaunelma, jossa on kuohkea pohja, pehmeä juustotäyte ja herkullinen suklaakuorrutus.

Kun kaipaat leivonnaiseesi vähän lisävärinää, tartu tähän chili-suklaajustokakun reseptiin. Suklaisen juustokakun jekku on chili, jota ripautetaan mausteeksi täytteeseen. Huippuhyvän makuparin täydentää lisänä tarjottava raikas marjasorbetti.

Jos sinä tai vieraasi olette kovasti suklaan perään, ei tällä kakulla voi iskeä harhaan. Kahden suklaan juustokakussa on suklaata kahdessa kerroksessa. Pohjaan sulatetaan tummaa suklaata, täytteeseen valkoista. Pienikin pala riittää tyydyttämään suklaanhimon. Mutta toisaalta, miksi tyytyä vain pieneen palaan, kun kyseessä on tällainen herkku?

Suklaisen juustokakun voi myös jäädyttää.  Kakku laitetaan uunin sijasta pakastimeen ja nostetaan ennen tarjoilua hetkeksi huoneenlämpöön temperoitumaan. Kätevää, mutta parasta on kuitenkin maku. Nina Lincolnin suklainen kakku  on klassikko, eikä syyttä. Jos et vielä ole kokeillut, nyt viimeistään on aika!

Juustokakku aikuiseen makuun

Limoncello-kakku on kakku  aikuiseen makuun. Se yhdistää ihanasti makean valkosuklaan ja italialaisen sitruunaliköörin eli limoncellon, joka tekee kakusta raikkaan. Pieni villi lisä tulee pohjaan lisättävistä kookoshiutaleista.

Kahvikissan kakku maustetaan espressojauheella. Tuorejuuston lisäksi täytteeseen vatkataan vaniljakastiketta, joka tekee lopputuloksesta samettisen pehmeän. Hyydytetty Cappuccino-kakku hyydytetään liivatteella, joten se kannattaa tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Ja kuten tiedämme, kahvin kanssa maistuu aina pala suklaata. Koristele siis kakun pinta ennen tarjoilua suklaalastuilla.

Juustokakut pääsiäispöytään

Raikas juustokakku sopii mitä mainioimmin pääsiäisen kahvipöytään tai jälkiruoaksi. Kokeile ainakin rahkajuustokakkua ja sitruksisia kakkuja.

Juustokakut joulupöytään

Jouluinen juustokakku sopii mainiosti jouluaterian makeaksi päätökseksi, pikkujouluihin ja uudenvuoden juhlintaan. Käytä kakkuun joulun perinteisiä makuja puolukoita, karpaloita tai kuivattuja hedelmiä, kuten luumuja tai aprikooseja.

Lue myös Anna.fi: Leivontaohjeita – tule hyvä kakku, älä tule paha kakku

Kommentoi

Kommentoi juttua: Juustokakku on juhlapöydän varma hitti – näillä Kotilieden parhailla kakuilla hurmaat taatusti!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.