
Kalakauppiaan vinkit: Näin tunnistat tuoreen kalan
Kala on herkkä ja helposti pilaantuva raaka-aine, joka on ehdottomasti parhaimmillaan mitä tuoreempana se syödään. Kysyimme ammattilaiselta, mistä tunnistaa tuoreen kalan kalatiskillä.
Lue lisää: Älä päästä kalaa pilaantumaan – säilytä kala oikein
Näin tunnistat tuoreen kalan
Tuoreen kalan suomupeite on kirkas ja sitä peittää kiiltävä limakerros, silmät ovat kirkkaat ja kidusten väri voi vaihdella vaaleanpunaisesta aina tummanpunaiseen asti. Ruskeat tai harmaat kidukset ovat merkki vanhasta kalasta. Kauppiasta voi hyvinkin pyytää vaikka nostamaan kalaa ja näyttämään sitä tarkemmin.
”Kyllä, ehdottomasti kalaa voi pyytää myös nostamaan kalatiskistä. Toiset haluavat myös haistaa kalafilettä, mikä sekin on ihan luvallista”, kertoo kalamestari Polina Chalyguina K-Citymarket Eastonista. Tuore kala tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta.
Ulkoisten merkkien lisäksi kalan tuoreuden voi varmaistaa myös vilkaisemalla kalatiskin seinälle, sillä lain mukaan kaupan on aina ilmoitettava kalan alkuperä.
”Meillä on seinällä elektroniset taulut, joissa kerrotaan kalan pyyntipäivä, -paikka ja -menetelmä”, Polina Chalyguina kertoo. Myös vastuullisuudesta kertovat sertifikaatit ovat selkeästi esillä.
”Esimerkiksi miekkakala, joka aiemmin oli WWF:n punaisella eli kiellettyjen kalalajien listalla nousi juuri vihreälle eli suositeltavalle tasolle. Pyrimme aina asettamaan vastuullisuudesta kertovat merkit näkyvästi ja selkeästi esille”, Chalyguina kertoo.
Kalan matka-aika vedestä kalatiskille vaihtelee
Kotimainen villikala, kuten ahven, hauki, kuha ja lahna on usein myynnissä pyyntiä seuraavna päivänä. Norjalaisella lohella matka vedestä kalatukun kautta kalatiskille kestää hieman pidempään.
”Kaksi vuorokautta on minimi, sitä tuorempaa norjanlohta on melkeinpä mahdotonta löytää”, Polina Chalyguina kertoo. ”Kalan perkaaminen ja käsittely parantavat kalan säilyvyyttä. Perattu kala säilyy hyvänä jopa viikon verran.”
Näin tunnistat tuoreen kalan
- Kalan pinta on kirkas ja sitä peittää kiiltävä limakerros
- Kidukset ovat punaiset
- Tuoksu on puhdas ja raikas
- Silmät ovat kirkkaat
Säilytä kala kylmässä ja valmista ostopäivänä
Myös kalan matka kaupasta kotiin ja jääkaapista lautaselle tulee huomioida. Vie kala mahdollisimman nopeasti jääkaappiin ja säilytä se riittävän viileässä. Erityisesti kesällä oikeaan kuljetuslämpötilaan tulee kiinnittää huomiota. Kauppakassiin voi pakata mukaan vaikka muutaman kylmäkallen.
Paras kalan säilytyslämpötila on 0-3 astetta. Kala pilaantuu puolet nopeammin jääkaappilämpötilassa, kuin nollalämpötilassa. Kylmintä on jääkaapin alahyllyllä ja jääkaapin takaosassa. Käytä kala aina mahdollisimman pian, mielellään ostopäivänä.
Lue lisää: Tiesitkö? Monen suomalaisen jääkaappi on liian lämmin – näin mittaat lämpötilan luotettavasti
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kalakauppiaan vinkit: Näin tunnistat tuoreen kalan
Lisäisin vielä yhden tuntomerkin, nuorella tytöllä on punaiset posket samoin vanhalla kalalla! Kuulleena myös sanonnan: Kala ja vieras alkavat haista kolmen päivän päästä, kesällä kala vielä nopeammin!