
Mietityttääkö kananmunan tuoreus? Tee kätevä testi ja selvitä onko muna tuore vai vanha
Kananmunan tuoreus on helppo varmistaa kotona nerokkaan vesitestin avulla. Kokeile kikan avulla, onko muna tuore vain vanha. Katso videolta, miten helposti testi onnistuu.
Joskus munia jää pöydälle johonkin astiaan, eikä niiden tuoreudesta ole takeita eikä muistikuvaa. Parasta ennen -päiväkään kennossa ei kerro kaikkea.
Kananmunien parasta ennen -päiväys on yleensä munintapäivästä neljä viikkoa eteenpäin. Mutta munat voivat säilyä huomattavasti pidempäänkin hyvinä.
Kananmunan ulkomuoto ei kerro vielä mitään munan iästä.

Kananmunan tuoreus selviää vesitestissä – katso videolta, miten helposti testi onnistuu
Vesitesti on paras tapa tunnistaa kananmunan tuoreus. Aseta korkeaan läpinäkyvään astiaan vettä ja laita munat veteen.
Jos muna painuu kyljelleen pohjalle, se on tosi tuore.
Jos muna nostaa vähän toista päätään ylös, se ei ole enää kovin tuore, mutta ei vanhakaan. Sitä voi hyvin käyttää esimerkiksi leivontaan. Vähän vanhemmat munat vaahtoutuvat paremmin kuin ihan tuoreet.
Jos muna kelluu, se on vanha, mutta ei välttämättä käyttökelvoton.
Tosi vanhan muna tunnistaa hajusta, mädästä munasta ei voi erehtyä.
Parasta ennen -päivä ei tarkoita viimeistä käyttöpäivää
Tuore muna sopii loistavasti aamiaiseksi uppomunina tai keitettynä syötäväksi, vähän vanhempi muna vaahtoutuu hyvin eli sellainen muna sopii loistavasti leivontaan ja kakkuihin, mutta todella vanha ja pilalle mennyt muna ei sovellu enää syötäväksi.
Mätä muna on helppo tunnistaa hajun perusteella. Siitä ei voi erehtyä. Mätä muna haisee mädälle ja löyhkää niin, ettei asiasta voi erehtyä. Muna pitää kuitenkin rikkoa astiaan, että asia selviää.
Muissa tapauksissa muna voi olla vielä täysin hyvän makuinen ja sopiva leivontaan, vaikka sen parasta ennen -päiväys olisi mennyt. Etenkin jos kananmuna on säilytetty oikein.

Kommentoi
Kommentoi juttua: Mietityttääkö kananmunan tuoreus? Tee kätevä testi ja selvitä onko muna tuore vai vanha