Ruoka

Kasvisruokaa koko perheelle – kokosimme herkullisimmat vegeruoat, jotka uppoavat taatusti koko sakille

Etsitkö kasvisruokaa, joka maistuu koko perheelle? Listasimme liudan koko perheen suosikkiruokia, jotka valmistuvat vaivattomasti ilman jauhelihaa, broileria ja nakkeja.

Kasvisruokaa kannattaa tarjota rohkeasti koko perheelle. Kun lisäät kasviksia arkiruokalistalle, kiittävät sekä ympäristö että makunystyrät. Samalla pihistät myös ruokamenoissa, sillä moni vegeherkku valmistuu kukkaronnyörejä kiristellen.

Maukkaan ja ravitsevan kasvisruoan kokkaaminen on nykyään aivan yhtä vaivatonta kuin liha- ja kalaruokienkin valmistaminen eikä sitä siksi turhaan kannata vältellä tai jännittää.

Kasvisruokaa sesongin aineksista

Monista perinteisistä perheen tutuista arkisuosikeista saa pienellä kekseliäisyydellä ja muutamalla muutoksella muokattua helposti kasvisversioita, jotka maistuvat myös perheen pienimmille.

Kokkaa kasvisruokaa sesongissa olevia kasviksia, vihanneksia ja juureksia hyödyntäen. Silloin kasvisten maku on parhaimmillaan ja hinta kohdillaan. Älä arkaile myöskään mausteiden käytössä. Saatat ehkä yllättyä, kuinka runsaatkin maut tekevät hyvin kauppansa perheen pienimmille.

Joskus vegeruokien tuominen arkiruokalistalle onnistuu parhaiten, kun siitä ei tee liian suurta numeroa.

Kokeile ainakin soijarouhemakaronilaatikkoa, nyhtökauralasagnea, linssibolognesea ja intialaista quorn-currya. Muita vaivattomia arkiruokia ovat esimerikiksi mausteiset wokit ja currykastikkeet sekä erilaiste pastaruoat, joissa liha on korvattu soijarouheella, linsseillä, vegejauhiksella tai muilla kasviproteiinivalmisteilla.

Jo yksi viikottainen kasvisruokapäivä on loistava tapa vähentää liha kulutusta. Aloita tutuista arkiruokaherkuista, jotka varmimmin tekevät kauppansa. Kun uudet ruoat maistuvat ja taitosi vegekokkina kehittyvät, uskallat todennäköisesti kokeilla jo astetta eksoottisempiakin herkkuja.

Kokosimme alle liudan reseptiehdotuksia, joiden avulla valmistat maittavaa kasvisruokaa koko perheelle.

Keitot ovat helppoa kasvisruokaa koko perheelle

Täyteläisen paksu kasvissosekeitto on monessa perheessä lasten lempiruokaa, ja niihin voi vaivatta upottaa lähes mitä kasviksia tahansa. Linssit, pavut ja kikherneet tuovat soppaan ruokaisuutta. Osan voi soseuttaa keittoon, loput paahtaa rapeiksi sattumiksi keiton pinnalle, kuten tässä porkkana-kikhernekeitossa no tehty.

Kookos-tofulaksa nojaa makumaailmassaan Aasian suuntaan. Mausteinen liemi saa ruokaisuutta nuudeleista, tofusta ja pähkinöistä.

Pastat ja nuudelit valmistuvat nopeasti

Pastat ja nuudelit ovat monen lapsen lemppariruokaa ja ne myös valmistuvat arjen kiireiden keskellä nopeasti ja vaivattomasti. Esimerkiksi pinaattipasta, tomaatti-fetapasta ja kikhernepasta valmistuvat kourallisesta raakaineita noin vartissa.

Spagetti bolognese on lemppariruokaa, joka jauhelihan sijaan valmistuu vaivatta myös mustista belugalinsseistä. Jos linssibolognesea jää tähteelle, voi sen suraavana päivänä sujauttaa vaikka tortillojen täytteeksi.

Vaihtelu virkistää ja arkiruoaksi voi välillä loihtia myös nopeasti valmistuvan wokin. Maapähkinäwokin juju piilee maapähkinävoista, limetistä ja aasialaisista mausteista sekoitetussa kastikkeessa ja huolella valmistetussa tofussa. Kuivaa tofu huolellisesti ennen kypsennystä ja paista se pannulla runsaassa rasvassa rapeapintaiseksi. Pieni tujaus soijakastiketta tuo tofuun hetkessä ihan uutta ryhtiä.

Curryt ja kastikkeet tuovat makua kasvisruokapäivään

Mausteita kannattaa tarjota lapsille rohkeasti. Saatat yllättyä, kuinka hieman eksoottisemmatkin maut tekevät perheen pienimmille hyvin kauppansa. Vain chilin määrässä kannattaa olla tarkka ja jättää se tarvittaessa ruoasta vaikka kokonaan pois. Aikuiset voivat halutessaan tujauttaa oman ruokansa päälle vaikka hieman srirachaa tai ripauttaa chilihiutaleita tuomaan makuun lisäsärmää.

Lähde makumatkalle Meksikon suuntaan ja tarjoa muhevaa chili sin carnea linsseillä tai quorn-rouheella tukevoitettuna. Tai suuntaa vaihteeksi Aasian auringon alle ja loihdi arkiruokapöytään Intian suosittu pinaattinen palak paneer. Myös kotimaisesta hernerouheesta, bataatista tai kikherneistä valmistuu maittavaa ja mausteista kasvisruokaa koko perheelle.

Pihvit ja pyörykät ovat lasten lemppareita

Muksujen ruokailuun pätee yksi universaali sääntö: kun kyseessä on pihvi tai pyörykkä, ruoka maistuu saletisti. Pyöräytä arkiruokapöytään mehevät papupihvit lindströminpihvien tapaan tai vaikka punajuurella piristetyt falafelit.

Mausteiset kikhernepyörykät saavat säväyksen harissatahnasta, joka tuo makuun tujauksen tunisialaista tulisuutta. Pienimpien lasten ruoasta maustetahnan voi halutessaan jättää vaikka kokonaan pois.

Supermehevät kasvispihvit syntyvät, kun raastat pihvimassaan halloumijuustoa. Juuston makupariksi voi sujauttaa esimerkiksi kesäkurpitsaa tai porkkanaa.

Uuniruoat, padat ja paistokset ovat helppoa kasvisruokaa koko perheelle

Vuokaruoat ovat arjen aatelisia ja usein myös koko perheen suosikkiruokaa. Tee makaronilaatikko vaihteeksi soijarouheesta tai herkullinen lasagne nyhtökaurasta tai härkäpapurouheesta. Supernopea tortellinivuoka vaatii vain kolme raaka-ainetta ja kaksi minuuttia aktiivista kokkausaikaa.

Erilaiset padat ja paistokset valmistuvat lähes yhtä vaivattomasti. Kukkakaalipata, mausteinen linssipata ja tandoori-kvinoa-kasvispata hautuvat hetken pilkkomisen ja kuullottamisen jälkeen liedellä lähes itsekseen.

Uunibataatit ovat moderni muunnos arkiruokien klassikosta, uuniperunoista. Muheva täyte uunissa makeiksi hautuneille bataateille syntyy papusekoituksesta, purkkimaissista ja juustoraasteesta.

Lue myös Anna.fi: Parhaat tofureseptit: tofucurry, tofu-nuudelikeitto ja 4 muuta herkkuruokaa tofusta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kasvisruokaa koko perheelle – kokosimme herkullisimmat vegeruoat, jotka uppoavat taatusti koko sakille

Sinun täytyy kommentoidaksesi.