Ruoka

Kesäpöydän parhaat silliherkut – 8 maukasta ohjetta

Erilaiset silliruoat kuuluvat monen kesälomalaisen ruokalistalle. Herkullisen suolaisesta sillistä valmistuu herkkuja joka lähtöön – perinteisestä lasimestarin sillistä trendikkääseen pannacottaan.

Lasimestarin silli on aina varma valinta uusien perunoiden seuraksi. Paloitellut sillifileet asetellaan lasipurkkiin yhdessä laakerinlehtien, sinapinsiemenien sekä sipuli- ja porkkanaviipaleiden kanssa. Etikkainen mausteliemi kaadetaan ainesten päälle ja kokonaisuus nostetaan jääkaappiin makuuntumaan pariksi päiväksi.

sillipöperö

Ihanan kermainen sillimössö on ehdoton kesäherkku, joka sopii niin alkuruoaksi kuin illan pikkutuntien nälänkarkottajaksi. Sillifileet saavat seurakseen kananmunaa sekä ruoho-, kevät- ja keltasipulia. Kaikki ainekset hienonnetaan pieniksi kuutioiksi ja sekoitetaan smetanan joukkoon. Kesäisen kevyt versio syntyy puolestaan kermaviilin avulla.

190359-sillitortilla.jpg

Silliä ei yleisesti mielletä pääruokien raaka-aineeksi, vaikka se toimii tarkoituksessa erinomaisen hyvin. Trendikäs sillitortilla on maukas muunnos espanjalaisesta perunamunakkaasta, jota nautitaan perinteisesti tapaksena viinilasillisen rinnalla. Kesäinen tortilla sopii myös lounaaksi, sillä sen ruokaisuus karkottaa kiljuvankin nälän. Peruna, sipuli ja silli muodostavat tuhdin kokonaisuuden, joka hyydytetään muotoonsa kananmunien avulla. Herkullinen tortilla maustetaan kevyesti suola- ja pippuripauksilla sekä tuoreella lehtipersiljalla.

136530-SIllijaadyke.jpg

Pikainen sillijäädyke on kylmän raikas herkku alkuruokapöytään. Täyteläinen jäädyke koostuu sillistä, sipulista ja smetanasta. Kermavaahto tuo jäädykkeelle ilmavuutta ja sillin mausteliemi mukavaa suolaisuutta. Valmis jäädyke voidaan tarjoilla joko suoraan annosmaljoista tai jäädyttää näyttäväksi kokonaisuudeksi, joka kumotaan tarjoiluvadille juuri ennen herkkuhetkeä.

183833-sillit.jpg

Kesän maukkain yhdistelmä, silli ja peruna, saa uuden ulkomuodon suloisissa silliperunoissa. Keitetyistä puikulaperunoista paistetaan pieniä perunakakkusia, joiden rapea pinta kätkee sisäänsä ihanan pehmeän sisuksen. Kullanruskeiksi paistettujen perunakakkusten päälle asetellaan sipulisilliä, smetanaa ja ruohosipulia. Näyttävät suupalat ovat oiva valinta rentoihin kesäjuhliin.

193225-sillipannacotta.jpg

Ylelliset sillipannacotat sopivat hienommankin illallisen alkuruoaksi, sillä näyttävä ulkonäkö ja täyteläinen maku varmistavat onnistuneen aloituksen aterialle. Samettisissa pannacotissa yhdistyvät sillin suolaisuus, kermaviilin happamuus ja limemehun kirpeys. Aito kuohukerma tekee jokaisesta pannacottalusikallisesta täydellisen makunautinnon. Liivatteella hyydytetyt pannacotat viimeistellään ruohosipulisilpulla ennen tarjoilua.

190467-sillileipa.jpg

Maukas sillileipä on mökkiruokaa aidoimmillaan. Saaristolaisleivän siivu saa ylleen voita, perunaviipaleita ja silliä. Runsastäytteinen leipä viimeistellään punasipulilla, keitetyllä kananmunalla ja mätitahnalla. Jo ensimmäinen puraisu tuo kesän sadepäivänkin keskelle!

189673-appelsiinisinappisilli.jpg

Uudet perunat suorastaan huutavat seurakseen silliä, jolloin raikas appelsiini-sinappisilli on oiva valinta. Appelsiininkuori tuo aromikkaan vivahteen dijon-sinapilla maustettuun kokonaisuuteen. Täyteläisen majoneesin ja miellyttävän happaman kermaviilin yhdistelmä toimii erinomaisesti. Valmis silli saa maustua jääkaapissa seuraavaan päivään, jotta aromit pääsevät parhaaseen kukoistukseensa ennen herkkuhetkeä.

Lisää kesäisiä ohjeita: Grillaus ja kesä kuuluvat yhteen Kesäpäivän ruokaisat lounassalaatit Kesän parhaat hodarit ja hampurilaiset Grillattu jälkiruoka x 5 Muurinpohjaletut maistuvat kesällä Ruoka.fi: Varhaisperunat taipuvat moneen – 7 reseptiä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kesäpöydän parhaat silliherkut – 8 maukasta ohjetta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.