Ruoka

Korealainen ruoka on raikasta ja mausteista – nappaa kokeiluun herkulliset ohjeet

Korealainen ruoka ja keittiö inspiroi nyt kotikokkeja, eikä syyttä. Nappaa herkulliset reseptit ja kokkaa pöytä koreaksi.

Korealainen ruoka on lämmintä, tulista ja mausteista. Keittiö on saanut vaikutteita naapurimaastaan Japanista, mutta se on japanilaista ruokaa voimakkaamman makuista. Makumaailmaa hallitsevat valkosipuli, inkivääri ja seesaminsiemenet sekä seesamiöljy, kalakastike ja soija. Tulisuutta ruokiin tuo gochujang eli korealainen chilitahna.

Korealainen ruoka on makujen ilotulitusta

Korealaisessa keittiössä ei ole perinteistä jakoa alku-, pää- ja jälkiruokiin, vaan ruoka tarjotaan yhdellä kertaa tarjoluvadeilta ja jaetaan koko pöytäseurueen kesken. Jälkiruoat ovat yksinkertaisia, usein tarjolla on sesongin makeimpia hedelmiä, toisinaan myös jäätelöä.

Lihaa syödään runsaasti ja useimmiten se kypsennetään nopeasti grillissä. Korealainen barbecue onkin maailmalla tunnettu käsite. Lisäksi kalaa ja muita mereneläviä sekä tofua on tarjolla paljon. Kasviksista erityisesti kurkku ja retikka sekä kaali ja kevätsipuli ovat suosittuja. Myös riisi ja vermiselli eli ohut riisinuudeli kuuluvat tyypillisesti korealaiselle aterialle.

1. Kimchi on Korean kansallisruoka

Korean kansallisruoka on kimchi ja sitä on tarjolla lähes jokaisella korealaisella aterialla. Sitä syödään lisukkeena tai käytetään keittojen, patojen ja munakkaiden raaka-aineena. Perinteisesti kimchi valmistetaan kiinankaalista hapattamalla, mutta erilaisia muunnelmia on lähes pari sataa.

Kimchiä löydät hyvin varustelluista ruokakaupoista valmiina säilykkeinä, mutta sen valmistus on helppoa myös kotona.

Korealainen chilijauhe, gochugaru antaa kimchille kauniin punaisen värin. Maultaan se ei ole kovin voimakas, joten sitä voi lisätä kimchiin reilustikin. Gochugarua löydät aasialaisista ruokakaupoista, mutta sen tilalla voit käyttää myös tavallista chilijauhetta maun mukaan.

kimchi

Resepti: Kimchi

2. Korealainen ruoka: Raikkaat salaattikääröt

Korealaiset salaattikääröt ovat hauskaa seurusteluruokaa. Salaatin lehteen kääräistään täytteeksi broileria, ohueksi suikaloituja kasviksia sekä nuudeleita. Broilerisuikaleet voit korvata myös broilerin jauhelihalla tai jättää kokonaan pois, jolloin ruoka maistuu myös kasvissyöjille.

Valitse napakkalehtinen salaattilajike, kuten sydänsalaatti, jolloin kääröt on helppo koota ja syödä. Kääryleet voi tehdä valmiiksi tai tarjota ainekset erikseen, jolloin jokainen ruokailija voi koota niistä mieleisensä.

korealaiset salaattikääröt

Resepti: Korealaiset salaattikääröt

3. Korealainen lihakeitto ja raikas retikkasalaatti

Vaikka korealainen barbecue on maailmalla tunnettu käsite, osataan maassa myös maukkaiden lihakeittojen valmistus. Tämä hitaasti hautuva korealainen lihakeitto syntyy luullisesta porsaan lavasta. Mauseeksi lisätään inkivääriä, chiliä ja misotahnaa, myös valkosipuli sopii sopan makuun loistavasti. Aito korealainen vivahde syntyy kimchistä.

Tarjoa lisukkeena raikasta retikkasalaattia. Se istuu sekä mausteisen keiton että muiden korealaisten ruokien seuraan kuin nakutettu.

korealainen lihakeitto

Resepti: Korealainen lihakeitto

4. Korealainen ruoka: Maukas broilerileipä

Mehukkailla broilerileikkeillä, herkullisella kimchi-coleslaw’lla ja pehmeän tulisella majoneesilla täytetty broilerileipä tarjoaa äkkilähdön Korean vivahteikkaaseen makumaailmaan. Puoli tuntia ja edessäsi on mahtava herkku, joka täyttää takuuvarmasti vatsan niin lounaalla kuin iltapalallakin.

korealainen broilerileipä

Resepti: Korealainen broilerileipä

5. Kaalipiirakan korealainen twisti

Gochujang on korealainen chilimaustetahna, joka valmistetaan käymismenetelmän avulla. Monikäyttöinen, voimakkaan makuinen gochujang kuuluu olennaisena osana korealaiseen keittiöön. Se antaa korealaisen vivahteen lähes ruokaan kuin ruokaan ja sopii niin kala-, kasvis- kuin liharuokienkin mausteeksi.

Myös perinteinen kaalipiirakka saa hauskan twistin, kun haudutettu kaalitäyte maustetaan gochujangilla. Helppotekoinen piirakka syntyy käden käänteessä valmiista lehtitaikinalevyistä. Tarjoa kaalipiirakka illanistujaisissa kylmä oluen kera ja valmistaudu vastaanottamaan suosionosoitukset.

korealainen kaalipiirakka
© Tiina Rantanen

Resepti: ”Korealainen” kaalipiirakka

Kommentoi

Kommentoi juttua: Korealainen ruoka on raikasta ja mausteista – nappaa kokeiluun herkulliset ohjeet

Sinun täytyy kommentoidaksesi.