
Kookos tuo makua leivonnaisiin – leivo pikkuleivät, muffinit, leivokset ja marengit uudella twistillä
Viime vuosina trendiherkkujen joukkoon noussut kookos sopii täydellisesti myös leivontaan. Se antaa kivan twistin niin pikkuleipiin, muffineihin, marenkeihin kuin muihinkin makeisiin leivonnaisiin. Nappaa reseptit ja herkuttele!
Nämä gluteenittomat kookospullat kätkevät sisäänsä makean kookostäytteen. Pullat paistetaan muffinssivuoissa, joten ne säilyttävät ihanan pulskan ulkomuotonsa. Valmiit kookospullat voi halutessasi koristella tomusokerikuorrutteella ja kookoslastuilla.
Norjalaiset kookosleivät ovat monissa maissa tyypillinen joulunajan leivonnainen, mutta maistuvat kahvipöyässä toki mihin vuodenaikaan tahansa. Ne tehdään vatkaamalla valkuaiset ja sokeri marenkimassaksi ja lisäämällä sitten joukkoon kookoshiutaleita sekä perunajauhoja. Valmiit leivonnaiset maistuvat sellaisenaan tai suklaalla koristeltuna.
Sitruunaiset kookospalat ovat varma valinta erityisesti keväiseen kahvipöytään. Ihanasti kookokselta ja sitruunalta maistuvat leivokset tehdään kätevästi uuninpellillä, joten niistä syntyy helposti syötävää isommallekin porukalle. Pohjataikinalle sipaistaan ensin pirteää sitruunatahnaa ja päälle lusikoidaan vielä kookoksista marenkia. Siten lopputulos ei ole liian makea, vaan sopivan raikas.
Myös näissä leivonnaisissa ihastuttaa kookoshiutaleilla höystetty marenki, mutta makuparina toimii tällä kertaa luumu. Luumu-kookosruudut ovat ihanan helppo tehdä, sillä taikinan ainekset vain sekoitetaan yhteen. Täytteet levitetään levyksi taputellulle pohjalle, minkä jälkeen koko komeus nostetaan uunin paistumaan.
Kookospikkuleivät on helppo tehdä ja ne maistuvat taivaallisilta suklaaraidoin koristeltuna. Jätäthän riittävästi paistovaraa pellille, sillä keksit ovat kovia leviämään. Ohjeen mukaan tehtynä pikkuleipiä syntyy miltei sata, joten ne sopivat erityisen hyvin noutopöydän tarjottaviksi.
Kookosleivät syntyvät kookospikkuleipien tapaan, mutta ilahduttavat pitkulaisella ulkomuodollaan sekä tummasta ja vaaleasta suklaasta tehdyllä koristuksella. Kookoksen ystävä viimeistelee herkut ripottelemalla pinnalle vielä kookoshiutaleita.
Kookosmuffinsseissa maistuu viettelevästi kookos niin taikinassa kuin kuorrutteessakin. Kun taikinan värjää punaisella elintarvikevärillä, herättävät herkkupalat ihastusta erityisesti lastenkutsuilla.
Kookosmarengit on takuuvarma herkku, varsinkin kun ne täytetään suklaisella mantelimassalla. Marenkeja varten tarvitset sokerisiirappia, jonka keittämisessä lämpömittari on oiva apuväline. Täyte kannattaa levittää vasta hetki ennen tarjoilua, mutta marengit voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin.
Bahialaiset kookoskakut ovat varsin eksoottinen tuttavuus. Alunperin Portugalista lähtöjään olevat ja sittemmin brasilialaiseksi erikoisuudeksi päätyneet leivonnaiset tehdään pääosin kananmunan keltuaisista, sokerista ja voista. Kookosmaidolla ja mangolla höystetty taikina kaadetaan pieniin leivosvuokiin ja kypsennetään uunissa vesihauteessa. Leivokset ovat valmiita, kun täyte on hyytynyt.
Lisää kookosen täytelöittämiä herkkuja:
Mustikkapiiras kookoshiutaeiden kera
Ruoka.fi: Passion-kookospiiraat
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kookos tuo makua leivonnaisiin – leivo pikkuleivät, muffinit, leivokset ja marengit uudella twistillä