Ruoka

Kotiruokaa koko perheelle – kokkaa keittoja, pastoja ja kastikkeita vähällä vaivalla tutuista aineksista

Kokkaa kotiruokaa, josta tykkää koko perhe. Kokeile siskonmakkaraa pastakastikkeessa, tutustu kotimaiseen, tonnikalan tapaan käytettävään luonnokalasäilykkeeseen ja ihastu edullisiin juureksiin. Nappaa alta arjen luottoreseptit ja olet valmiina silloin, kun ruoka pitää saada pöytään nopeasti ja vaivattomasti.

Kokkaa kotiruokaa kerralla reilu satsi

Kotiruokaa kannattaa valmistaa kerralla reilu määrä niin, että siitä riittää syötävää myös seuraavan päivän aterialle tai vaikka pakastettavaksikin, Moni tuttu arkiruoka on jopa parempaa uudelleen lämmitettynä. Tee keittoa koko kattilallinen tai vuokaruokaa vaikka tuplasatsi. 

Uunin lämmittäminen vie valtavasti energiaa. Siksi samalla uunin lämmityksellä kannattaa valmistaa enemmänkin ruokaa. Muista hyödyntää myös uunin jälkilämpö.

Kotiruokaa koko kattilallinen: Keitot 

Kattilallinen keittoa on aina hyvä ajatus. Esimerkiksi jauhelihakeitto paranee, kun se saa maustua yön yli jääkaapissa. Siksi keittoa kannattaa tehdä isompi määrä kerrallaan. 

Valkosipuli, inkivääri ja chili maustavat lämmittävän kanakeiton. Maustetahnat, valmiiksi grillattu broileri sekä juureskuutiot helpottavat ja nopeuttavat ruoanvalmistusta. Keiton tulisuutta voi säädellä maun mukaan makean chili-kastikkeen määrällä. 

Linsseistä saa halvalla hyvää ruokaa. Tämä tomaatti-linssikeitto on edullinen ja maistuva arkiohje, jota on helppo varioida oman maun mukaan. Keitto on maustettu inkiväärillä, garam masalalla ja kookosmaidolla, mutta voit vaihtaa mausteet yrtteihin ja tehdä välimerellisen keiton. Juurekset tuovat keittoon makua ja ruokaisuutta.

Siskonmakkarakeitto on kotiruokaa parhaimmillaan. Ripaus curryjauhetta antaa liemeen uuden säväyksen ja kullan keltaisen värin.

Kotiruokaa nopeasti: Pastat

Pasta on arjen pikaruokaa parhaimmillaan. Etenkin tuorepasta on oivallinen valmistettava arkena, sillä sen keittoaika on vain pari minuuttia. Kastikeainekset löytyvät parhaassa tapauksessa jo valmiiksi keittiösi kaapeista. Esimerkiksi maukas, edullinen ja nopea kikhernepasta syntyy kuivakaapin perusraaka-aineista. Parmesaani sekä tilkka valkoviiniä tuovat ruokaan ripauksen luksusta. 

Siskonmakkara sopii keiton lisäksi myös pastan sekaan. Helppo tomaattinen kastike saa makua makkaran lisäksi kapriksista ja oliiveista. Käytä siskonmakkarapastaan viinipullon jämät, ja raasta päälle juuston­ kannikat jää­kaapista. Helppoa kotiruokaa ja kerrassaan loistavaa hävikki­ruokaa siis!

Tomaattinen kanapasta on superhelppo tehdä, sillä kastike tehdään kahdesta raaka-aineesta: aurinkokuivatuista tomaateista ja tomaattimurskasta, joita molempia kannattaa pitää aina kaapissa varalla. Paista joukkoon broileria ja lisää lopuksi runsaasti yrttejä. Syömään!

Kotiruokaa uunissa vähällä vaivalla

Moni uuniruoka on ihanan vaivaton valmistettava, sillä parhaassa tapauksessa ainekset voi vain latoa vuokaan ja uuni hoitaa kypsennyksen. Tästä loistavia esimerkkejä ovat erilaiset kiusaukset, jotka syntyvät pienellä vaivalla pakastealtaan valmiista peruna-sipulisekoituksesta. Kun mukaan sekoittaa esimerkiksi valmiiksi marinoituja broilerin fileesuikaleita sekä ruokakermaa, on vaivaton vuokaruoka valmis uuniin.

Myös kotiruokien kunkku eli makaronilaatikko syntyy uskomattoman helposti ilman makaronien keittämistä. Paista jauheliha, lado ainekset vuokaan ja odottele herkkuruoan valmistumista.

Huikean hyvä kotiruoka, makkarapelti, syntyy juureksista sekä mausteisesta makkarasta. Makkaroiden seuraan voi paloitella juuri niitä kasviksia, joita kaapissa sattuu olemaan tai jotka ovat juuri sillä hetkellä sesongissa ja edullisimmillaan. Koko ateria valmistuu kätevästi kerralla samalla uunin lämmityksellä.

Kalaa kannattaa kokata kahdesti viikossa. Pakasteseitistä valmistuu pienellä vaivalla maukasta kotiruokaa. Upota kalapalat kermaiseen kastikkeeseen, jota sweet chili -kastike sekä tomaattipyree ihanasti maustavat. 

Kastikkeet ovat kotiruokien klassikoita

Erilaiset kastikkeet ovat monessa perheessä arkiruokaa, jotka maistuvat niin pastan, riisin, keitinperunoiden kuin muusinkin kera. Perinteinen nakkikastike tehdään niin kuin mummo sen teki eli valmistus aloitetaan ruskeasta peruskastikkeesta. 

Jauhelihakastike onnistuu myös korvaamalla osa lihasta soijarouheella. Soijarouheella jatkat jauhelihakastiketta helposti ja teet isomman satsin edullisemmin kuin pelkästä jauhelihasta. Silkkaa säästöä. 

Broilerikastike on yksi suomalaisten suosikkiruoista. Tähän ruokaan maukkaan vivahteen tuovat säilykeananas ja currymausteseos. Tarvitset siis kourallisen raaka-aineita ja vartin verran valmistusaikaa. Kaverina maistuu riisi, jonka sijaan kannattaa kokeilla myös kotimaista ruokakauraa.

Kotiruokaa koko perheen mieleen: Pihvit, pyörykät ja murekkeet

Pihvit, pyörykät ja erilaiset murekkeet ovat koko perheen suosikki kotiruokaa. Tee muusin kylkeen vaikkapa mehevä mureke tai perinteiset jauhelihapihvit. Pihvit maustetaan perinteiseen tapaan sipulikeittojauheella, mikä on monelle se ainoa oikea, lapsuudesta tuttu tapa.

Kalapyörykät valmistuvat näppärästi kotimaisesta, tonnikalan tapaan käytettävästä luonnonkalasäilykkeestä. Seesaminsie­menet tuovat rapeutta ja pähkinäisyyttä pyöryköihin. Kalapyöryköiden kanssa maistuu kolmesta raaka-aineesta sekoitettava sahramimajoneesi.

Viikon toinen kala-ateria on kuitattu, kun valmistat huippuhelppoja lämminsavulohi-perunapihvejä. Lohta ja mausteita muusin joukkoon, pannulle paistumaan, kaveriksi salaatti ja eikun syömään.

Lue myös Anna.fi: Kaikkien aikojen parhaat arkiruoat – näitä ruokia suomalaiset rakastavat

Kotiruokaa puolivalmisteita apuna käyttäen

Moni lapsuudesta tuttu kotiruoka on edullinen ja vaivaton valmistettava etenkin, kun mutkia oikoo vähän suoremmiksi esimerkiksi puolivalmisteiden avulla. Arjen ruokarumbaa voi nimittäin helpottaa monella tavalla ja tarvittavien raaka-aineiden määrää vähentää oikeilla tuotteilla. 

Esimerkiksi valmiiksi paloitelluilla pakastevihanneksilla ja vihannessekoituksilla joudutat ruoanlaittoa huomattavasti. Pakastekasvikset tuovat vaihtelua vihannestarjontaan myös talvella, kun tuoreiden kasvisten saatavuus on heikompi ja ne ovat suhteellisen kalliita. 

Valmiiksi suikaloituja liha-, kana- ja kalatuotteita kannattaa niitäkin käyttää arkena hyväksi nopeuttamaan ruoanvalmistusta. Muista myös säilyke- ja pakastealtaan aarteet. Esimerkiksi pakastekalat ja erilaiset kalasäilykkeet, kuten kotimainen luonnonkalasäilyke ovat käteviä tuotteita, joista saa loihdittua nopeaa ja terveellistä kotiruokaa pienellä vaivalla. 

Kalasäilykkeiden lisäksi kuivakaapissa kannattaa pitää varalla tölkkipapuja, -linssejä ja -kikherneitä sekä pari tölkkiä tomaattimurskaa, joista saa loihdittua vaikka keittoa, currya tai nopean pastakastikkeen. 

Makua kotiruokaan

Maustehyllystä löytyy runsaasti valmiita maustesekoituksia ja -tahnoja, joilla kotiruokaa on helppo ja nopea maustaa mieleisekseen. Perussekoitusten, kuten broileri-, kala-, ja jauhelihamausteen lisäksi saatavana on mielenkiintoisia makuyhdistelmiä, joilla saa lisävivahdetta ja eksoottisia makuelämyksiä arkiruokaan. Muista myös valmiit ateriakastikkeet, jotka sopivat ruoanvalmistukseen sellaisenaan. 

Kurkkaa kauppareissulla myös maito- ja kermahyllylle. Valmiiksi maustettuja kaura- ja ruokakermoja voi käyttää esimerkiksi erilaisissa kastikkeissa, keitoissa ja vuokaruoissa, kuten kiusauksissa. Myös maustettu ranskankerma sopii paitsi dippikastikkeeksi, myös mureketaikinoihin nesteeksi. Valmiiksi maustetut maitotuotteet ovat oivia arjen aatelisia, sillä mausteita ei välttämättä tarvitse enää erikseen lisätä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiruokaa koko perheelle – kokkaa keittoja, pastoja ja kastikkeita vähällä vaivalla tutuista aineksista

Sinun täytyy kommentoidaksesi.