Kuivakakku x 9

Nostalginen kuivakakku on helppo ja nopea leipoa. Leivo vaivattomia kuivakakkuja vaikka useampi ja laita ne pakastimeen. Sulata kakut joulun alla ja kääräise maukkaaksi lahjaksi.

Kuivakakku, kahvikakku, maustekakku – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Perinteiset kuivakakut on nostettu  uudestaan niiden ansaitsemaan arvoon.

Milloin kuvakakku on kypsä?

Paras paistolämpötila kahvikakuille on 175 astetta. Ison kahvikakun paistoaika on usein noin 60 minuuttia ja pienten kakkujen 30–45 minuuttia. Kokeile kypsyys puisella tikulla, esimerkiksi cocktail-, hammas- tai tulitikulla. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä.

Kypsän kakun reunat alkavat hieman irrota reunoista. Anna kahvikakun jäähtyä noin 10 minuuttia vuoassa ennen ritilälle kumoamista. Kakun kannattaa antaa jäähtyä täysin ennen kuin sen irrottaa vuoasta.

Kotilieden parhaat kuivakakut

Mummin kakku saa makua ja mehevyyttä kahvista, omenasoseesta ja suklaasta. Viimeistään kermaliköörikostutus nostaa kakun perinteisten kuivakakkujen yläpuolelle.

Suklainen unikonsiemenkakku on mehevä suklaakakku, jolle unikonsiemenet antavat uutta makua. Suklaakuorrutus viimeistelee kakun juhlakuntoon.

ihannekakku

Ihannekakku on murea kahvikakku, jolle sitruunan kuori antaa makua, mehevyyttä ja raikkautta. Nostalginen kahvikakku saa uuden ilmeen modernissa kakkuvuoassa.

Pumpulin pehmeä perunajauhokakku on aromikas klassikko, joka saa hienostuneen makunsa vaniljasta ja tilkasta konjakkia.

piimäkakku – kuivakakku

Puolukkainen piimäkakku helppo, nopea ja edullinen leivonnainen. Mausteiseen kakkuun sopivat kuivatut, tuoreet tai pakastetut puolukat, karpalot tai mustikat.

Taatelikakku on maukas, mehevä, helppotekoinen ja hyvin säilyvä. Ohjeella valmistuu kerralla kolme kakkua, joista riittää myös vierasvaraksi ja lahjaksi.

tiikerikakku – kuivakakkujen kuningatar

Mustikkatiikerikakku on moderni versio tutusta tiikerikakusta. Kaakaon sijaan tumma kakkutaikina saa makunsa ja värinsä mustikkajauheesta.

Appelsiini-suklaakakku on mehevä vierasvara. Appelsiinin ja tumman suklaan maut täydentävät toinen toisiaan.

helppo maustekakku

Helppo maustekakku tuo joulun tuoksu keittiöön. Sen leipominen onnistuu kaikilta. Taikinaa ei tarvitse edes vatkata. Riittää, kun sekoitat maustekakun ainekset huolellisesti. Maustekakkutaikinaan sekoitettu kermatilkka pehmentää kakun mausteista makua ja tuo siihen mehevyyttä.

Lisää ideoita kakkuleipurille:

Tiikerikakku ja muut kahvikakut
Kuivakakkuja ja pikkuleipiä kahvipöytään
Näin teet tiikerikakun
Juustokakku seitsemällä tavalla
Ruoka.fi: Jouluinen viikunakakku

Avainsanat

Keskustelu

Haluaisin hieman vaihtelua kakkuvuokiin. Näissä jutuissa näkee kauniin muotoisia kakkuja mutta ei niitä vuokia kaupoista löydy.

ihmettelen tuota ensimmäistä vuokaa, miten saa kakun leikattua paloiksi, kun vuoka on noin ”vääntynyt”?

Vuokia löytyy bake&party nimisestä liikkeestä. Sekä nettikaupasta 🙂

Kommentoi juttua: Kuivakakku x 9

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X