
Kyssäkaali on kaaliperheen raikas ja mehevä suosikki – tutustu ja nappaa reseptit!
Kyssäkaali eli kaalirapi on kaaliperheen herkullinen, mutta vähemmän tunnettu lajike. Jos et vielä ole kokeillut kyssäkaalia, ota veikeä kasvis testiin. Kokosimme yhteen herkulliset kyssäkaalireseptit.
Kyssäkaalin mukulamainen ulkomuoto sekä mehevä maku muistuttavat lanttua tai naurista, mutta nimensä mukaan se kuuluu kaaleihin. Monipuolinen kyssäkaali on kasvis, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.
Lue myös: Herkuttele syksyisillä kaaliruoilla
Kyssäkaalit voivat olla monen muotoisia ja värisiä: pitkulaisia, pyöreitä tai litteitä, väriltään vaaleita, vihertäviä tai sinipunaisia. Malto on kuitenkin aina vaalea eikä kuoren väri vaikuta myöskään makuun. Kyssäkaalista syödään aina mukulaosa, ei varsia tai lehtiä.
Kyssäkaalin maku on herkullinen sekoitus naurista, lanttua ja pientä retiisin puraisua. Valitse kaupasta mieluiten keskikokoisia, noin greipin kokoisia mukuloita. Ne ovat yleensä mehevimpiä ja maistuvat herkullisimmilta, suuremmat yksilöt saattavat olla puisevia.
Raakana salaatteihin, kypsänä keittoihin tai patoihin
Kyssäkaalia voidaan käyttää kuten lanttua tai naurista ja sen voi syödä joko sellaisenaan tai kypsennettynä.
Raikkaimmillaan mehevä mukula on kypsentämättömänä. Helppo tapa tutustua kyssäkaaliin on tehdä siitä simppeli raastesalaatti tai leikata se tikuiksi dippilautaselle tai ohuiksi lastuiksi vaikkapa juustotarjottimelle. Kyssäkaali sopii hyvin coleslaw-tyyppisiin kaalisalaatteihin ja se ihastuttaa myös muissa salaateissa ohuiksi lastuiksi tai nauhoiksi vuoltuna. Omena, päärynä ja porkkana ovat kyssäkaalin herkullisia makupareja.
Lämmetessään kyssäkaalin maku voimistuu. Kypsennettynä kyssäkaalia voi käyttää samaan tapaan kuin perunaa, naurista tai lanttua: keittoihin, patoihin, muhennoksiin ja gratiineihin.
Herkullisen lisukkeen esimerkiksi lihapullien tai sienimuhennoksen kylkeen saat, kun leikkaat kyssäkaalin paksuhkoiksi tikuiksi ja keität napakan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Tarjoa keitetyt kyssäkaalitikut sellaisenaan tai paista ne ennen tarjoilua öljyssä tai voissa ja mausta hienonnetulla persiljalla.
Ohje: Keitetty kyssäkaali
Keittiömestari Eero Mäkelän kyssäkaaligratiini maustetaan muskottipähkinällä ja viimeistellään emmentaljuustoraasteella. Hienostunut gratiini sopii täydellisesti esimerkiksi hirven- tai lampaanlihan kanssa tarjottavaksi.
Ohje: Eero Mäkelän kyssäkaaligratiini
Voit myös kokeilla kyssäkaalia piirakoiden täytteenä tai pilkkoa sitä muiden juuresten joukkoon uuninpellille ja paahtaa uunissa. Kypsennysajan kanssa kannattaa olla tarkka, sillä kypsyessään kaali pehmenee ja soseutuu helposti. Siksi se sopii hyvin myös sosekeittoihin sekä pyreisiin voilla ja kuohukermalla viimeisteltynä.
Ohje: Kyssäkaalipyree
Sadonkorjuukeitto on todellista kasvisten ilottelua. Siinä kyssäkaali saa seurakseen muun maussa kukka- ja parsakaalia sekä juuripersiljaa ja -selleriä. Täyteläinen maku syntyy sulatejuuston sekä ruokakerman yhdistelmästä, viime silaus hernesoseesta.
Ohje: Sadonkorjuukeitto kasviksista
Herkulliset kasvispihvit teet kyssäkaali- ja porkkanaraasteesta. Mehevän maun salaisuus on reilu nokare smetanaa sekä pähkinäjauhe, jonka voit valita maun ja mieliteon mukaan. Pähkinäiset kyssäkaalipihvit paistuvat pannulla suit sait ja maistuvat lämpiminä keitettyjen perunoiden sekä puolukkasurvoksen kera.
Ohje: Pähkinäiset kyssäkaalipihvit
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kyssäkaali on kaaliperheen raikas ja mehevä suosikki – tutustu ja nappaa reseptit!