Lanttulaatikko kolmella tapaa

Lanttulaatikko on yksi suomalaisen joulupöydän herkullisista perinneruoista.

Lanttulaatikon tekemistä helpottavat kaupoista saatavat valmiit tuore- ja pakastesoseet, joiden avulla laatikko syntyy käden käänteessä.

Kuuluuko lanttulaatikko sinun suosikkeihisi? Teetkö sitä itse jouluna?

 

Avainsanat

Keskustelu

Lanttulaatikko kuuluu ehdottomasti joulun ruoan suosikkeihin nro 1 ja teen sitä jouluna ja myös muulloinkin.

Meillä lanttulaatikko on perinne jouluna ja myös muulloin herkutellaan varsinkin talviaikaan kunonlihapaistia niin on myö laatikoita.

Eihän Joulu ole mitään, jollei ole itsetehtyä lanttulaatikkoa,
jo kotoa poislähtenyt poikakin pyytää sitä aina hänellekkin tekemään,

No, meillä päätettiin ’räätikäsloora’ jättää joulupöydästä pois, kun ruvettiin vähän hienostelemaan nuorison pyynnöstä ja oma makukin on muuttunut. Minun kohdallani syy oli se, että syön lanttulaatikkoa liikaa ja sitten olen kipeä. Äidillä ihan sama juttu. Ahneus taitaa periytyä geeneissä…Ja pahinta kaikista, että äiti kertoi, miten sitä tehdään oikein nopeasti ja hyvää: ”Ostetaan erään tunnetun firman laatikoita kaksi. Sekoitetaan kuohukermaan ja siirpappin ja sitten ropautetaan kanelia joukkoon. Kaadetaan voideltuun vuokaan. Pudotellaan voinokareita päälle ja laitetaan uuniin muhimaan.” Siis ei joulua ilman räätikäslooraa!

Mulla on oikein hyvä resepti, joka on anopilta peritty ja osaan sen tehdä, mutta sitä ei voi tehdä, kun sitten jotuuu sairaalaan;-)

LANTTULAATIKKO ON NO 1. Joka joulu on pöydässä niin lanttu kun muutkin laatikot. Parasta itse tehdyt. Olen opettanut perinteisten ruokien teon tyttärelleni ja hän edelleen omille lapsilleen. Näin perinne jatkuu sukupolvesta toiseen.
HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE !

Kuuluu ehdottomasti joulupöytään. Itse tehtynä 🙂 Lempilaatikoitani ovat peruna ja lanttulaatikko, muitaki toki syön.

Kyllä omatekoinen lanttulaatikko on parasta ,kun käytää voita ja kuohukermaa niin on maku sen mukainen,jopa vävypoika on alkanut syöd ja lapsen lapset.

Aion tehdä lanttulaatikkoa jouluksi, ostin tänään valmista lanttusosetta ja siihen kun lisään kermaa, korppujauhoja, siirappia, vähän suolaa ja valkopippuria niin eiköhän siitä hyvä tule. Porkkana ja imelletty perunalaatikko ( viimeksi mainitun ostan valmiina, kun se ei useamman kokeilun jälkeen ole onnistunut imeltymään) kuuluvat kinkun kanssa joulupöytään. Nämä ovat meidän perheen joka jouluiset herkut.

Mukavaa ja maukasta joulua kaikille!

Aion tehdä imellettyä perunalaatikkoa siten että imellytänperuna/ruisjauhovehnäjauhosoetta yön yli. Senjälkeen pakastan tuotoksen ja teen laatikon valmiiksi vasta vähä ennen aattoa.

ilmanmuuta lanttulaatikot pöytään itsetehtynä eihän se ostolaatikko maistu miltään .ja kaikki joulupullat rusinoilla tottakai . tortut sun muut . sitten jouluaattona ei kun syömään niin ja jouluolutta ei saa unohtaa nyt vain joulua odottelemaan .

Itse en allergikkona innostu tuosta mantelin käytöstä jauhotukseen, vaan suosittelen ennemmin käyttämään gluteenittomia korppujauhoja, joita löytyy kyllä useimmista marketeista.

Lanttumaatikkoa ja kinkkua, päälle punaviiniä ja kirkasta. Katse kirkastuu ja mieli viriää kummasti jouluiseen tunnelmaan. Rauhallista valkoista joulua kaikille.

UUSI
Imelletty lanttulaatikko – Sekin onnistuu.

2 kg lanttuja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 l maitoa
2 tl suolaa
50-100 g voita

Kuori lantut ja pilko reiluiksi kuutioiksi.

Keitä lantut kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.

Soseuta lantut keitinveteen. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Soseen tulee olla jäykähköä muusia. Jäähdytä 75 asteiseksi.

Sekoita 75 asteiseen soseeseen jauhot.

Peitä astia kannella ja anna imeltyä sähköuunissa 75 asteessa noin 3 tuntia. Säädä lämpö 65 asteeseen ja imellä noin 3 tuntia. Jatka imeltämistä muutama tunti tai yön yli 65-70 asteessa.

Sekoita muutama kerta imeltymisen aikana ja seuraa imeltymisen kehittymistä maistamalla.

Lisää imeltyneen soseen joukkoon suola, sulatettu voi ja maitoa niin paljon, että soseesta tulee puuromaista . Lisämakeutusta ei tarvita. Mausta maun mukaan.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Pinnalle korppujauhoa ja voinokareita

Paista 120-150 asteessa 2-3 tuntia.

Sama ohje toimii imelletylle perunalaatikolle, mutta imeltymisaikoja voi lyhentää.

Kommentoi juttua: Lanttulaatikko kolmella tapaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X