Pätkis-mokkapalat, gluteenittomat, vegaaniset ja muut mokkistuunaukset – mukana myös perinteinen resepti!

Mokkapalat on yksi kaikkien aikojen suosituimmista leivonnaisista. Pehmeän pohjan, kielen vievän kuorrutteen sekä suklaan ja kahvin yhdistelmä on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava.

Mokkapaloja on leivottu Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Mokkikset ovat myyjäisten kestosuosikki ja kahvipöydän vetonaula. Jotain leivonnaisen suosiosta kertoo myös se, että klassikosta on kehitetty monta maukasta muunnosta. 

Lue myös: Leivo pellillinen piirakkaa: 3 makeaa ja 3 suolaista leivonnaista, joista riittää isollekin seurueelle

Yksi mokkapalojen suosion syynä lienee maun lisäksi se, että leivonnainen kypsennetään uuninpellillä, joten kerralla valmistuu tarjottavaa koko komppanialle. Pellillinen mokkapaloja on helppo leikellä näteiksi paloiksi myyjäisiin tai vaikkapa buffetpöydän tarjottavaksi.

Mokkapalojen juuret löytyvät Ruotsista

Mokkapalat pohjautuvat ruotsalaisen ICA:n koekeittiön Sju sorters kakor -kirjassa julkaistuun Tuulomantortun ohjeeseen, jota leivottiin suomalaisissakin kotikeittiöissä jo 1960-luvulla. Tuulomantortun pohja on kuitenkin mokkapaloista poiketen vaalea, sillä siinä ei ole käytetty lainkaan kaakaojauhetta. Koristeena on usein nonparellien sijaan kookoshiutaleita. 

tuulomantorttu

© Tiina Rantanen

Ohje: Tuulomantorttu

Perinteiset mokkapalat – näin teet ne

Perinteisten mokkapalojen leivonta alkaa vatkaamalla kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Joukkoon lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kun sihtaat jauhoseoksen siivilän läpi, ei taikinaan synny paakkuja. Taikinaa kannattaa sekoittaa mahdollisimman vähän, jottei siihen muodostu sitkoa. Lopuksi joukkoon lisätään tilkka maitoa sekä sulatettu voi tai margariini. 

Leivinpaperilla vuoratulle pellille levitetty taikina kypsyy uunin keskitasolla paistettuna noin kahdessakymmenessä minuutissa. Varo paistamasta pohjaa liikaa, jottei se kuivu suotta. Koska uuneissa on eroja, kannattaa pohjan kypsyyttä koittaa kevyesti tikulla tai vaikka sormella painaen jo ennen paistoajan umpeutumista. 

Herkullinen kuorrute on monen mielestä mokkapalojen paras osuus. Se valmistetaan sekoittamalla keskenään sulatettua voita, tomusokeria, vahvaa kahvia sekä kaakaojauhetta. Mikäli kuorrute on liian juoksevaa, siitä saa jähmeämpää lisäämällä joukkoon tomusokeria. Jämäkkä kuorrute puolestaan notkistuu tilkalla kahvia. 

Anna pohjan jäähtyä rauhassa ennen kuin levität sillä kuorrutteen, sillä lämmin pohja sulattaa sokerikuorrutteen. Koristele mokkapalat lopuksi värikkäillä nonparelleilla.

Perinteisten mokkapalojen ohjeen löydät täältä.

mokkapalat

Mokkapalat twistillä

Mokkapalat, mokkaruudut, mokkikset, rakkaudenpalat, suklaaneliöt ja masaliinat… Rakkaalla leivonnaisella on monta nimeä ja vähintään yhtä monta maukasta muunnosta. Helposti uutta jujua mokkapaloihin saa sulattamalla pohjataikinaan suklaata tai jättämällä kaakaojauhe kokonaan pois. Mokkapalat voi leipoa myös ilman gluteenia tai eläinperäisiä raaka-aineita.

Perinteisesti mokkapalojen pintaa koristavat värikkäät nonparellit, mutta yhtä hyvin mokkikset voi koristella maun tai teeman mukaan myös erilaisilla karamelleilla, pähkinä- tai suklaarouheella tai vaikkapa vaahtokarkeilla.

Minttusuklaiset pätkismokkapalat 

Pätkis-mokkapalat saavat minttusuklaan ystävän makunystyrät onnesta sykkyrälle ja ihastuttavat taatusti niin lastenkutsuilla, juhlissa kuin myyjäisissäkin.  Minttuista makua korostaa kuorrutteeseen lisättävä piparminttuaromi.

minttusuklaiset pätkismokkapalat

Ohje: Pätkis-mokkapalat

Vaaleat mokkapalat leivotaan ilman kaakaojauhetta

Näiden mokkapalojen vaalea väri saattaa hieman hämätä, mutta maku paljastaa ne tutuiksi suosikkileivonnaisiksi. Vaaleat mokkapalat leivotaan ilman kaakaojauhetta, mutta maustetaan tuttuun tapaan tilkalla kahvia.

Pinnan kaunis marmorikuviointi syntyy maustamalla vain osa kuorrutteesta kahvilla. Levitä valkoinen sokerikuorrutus jäähtyneelle kakkulevylle ja kaada heti joukkoon raidoiksi tummaa kahvikuorrutusta. Vetelemällä kahviraitojen yli poikkiviiltoja esimerkiksi tikun tai veitsen avulla kaunis kuviointi on valmis. 

vaaleat mokkapalat

Ohje: Vaaleat mokkapalat

Gluteenittomissa mokkapaloissa maistuu pähkinä 

Gluteenittomat mokkapalat leivotaan vehnäjauhojen sijaan manteli- ja hasselpähkinäjauhoista sekä kookosjauheesta. Myös pinnan voi koristella hasselpähkinärouheella. Pähkinät antavat mokkapaloille lisämakua ja takaavat supermehevän lopputuloksen. 

gluteenittomat mokkapalat

Ohje: Gluteenittomat mokkapalat

Mokkapalat ihan jokaiseen makuun

Vegaaniset ja gluteenittomat mokkapalat ovat hyvä valinta eritysesti silloin, kun tarjoiluissa on huomioitava useat eri ruokavaliot. Käytä leivontaan gluteenitonta jauhoseosta ja valitse margariiniksi maidoton vaihtoehto. Kananmunakaan ei mokkapalojen leivonnassa ole välttämätön. Taikina valmistuu helposti yhden vuoan taktiikalla, joten nämä mokkapalat ovat todellinen laiskan leipurin unelma.

vegaaniset ja gluteenittomat mokkapalat

Ohje: Vegaaniset ja gluteenittomat mokkapalat 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Pätkis-mokkapalat, gluteenittomat, vegaaniset ja muut mokkistuunaukset – mukana myös perinteinen resepti!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X