Ruoka

Letut maistuvat makeilla täytteillä - 8 reseptiä

Herkulliset letut maistuvat jälkiruokana tai välipalana. Paista iso pino perinteisiä muurinpohjalettuja tai liekitä appelsiiniohukaiset näyttävästi!

Letut hurmaavat kaikki, aikuiset ja lapset. Lettutaikinareseptejä on yhtä monta kuin paistajaakin. Yksi kokeilemisen arvoinen resepti on kuitenkin maailman parhaan lettutaikinan ohje, johon tulee sekä vehnä- että ohrajauhoja. Muutkin raaka-aineet ovat hyvin yksinkertaisia ja lähes jokaisen kaapista löytyviä: kananmunia, maitoa ja suolaa sekä voita paistamiseen. Taikina kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, jotta jauhot ehtivät turvota kunnolla.

Monelle suomalaiselle ainoa oikea ohje on muurinpohjalettujen resepti, johon tulee niin ikään ohrajauhoja. Litran taikinasta riittää ohukaisia ainakin neljälle hengelle.

rahkaletut, kevyet letut

Proteiinipitoiset rahkaohukaiset ilman munaa ovat mainio vaihtoehto perinteisille räiskäleille. Maitorahkan lisäksi taikinaan tarvitaan maitoa, jauhoja ja suolaa. Valmiiden lettujen kaveriksi käyvät esimerkiksi erilaiset hillot, tuoreet marjat ja sokeroitu kermavaahto.

ranskalaiset letut, appelsiiniletut

Liekitettyjen lettujen valmistaminen on näyttävää puuhaa, minkä ansiosta vieraat on helppo hurmata. Liekittäminen on kaiken lisäksi hyvin helppoa, kunhan tietää parhaat vinkit sitä varten. Ensiksi kuumennetaan muurinpohjapannu, minkä jälkeen pannulle lisätään voi ja sokeri. Hetken kuluttua lisätään myös marjat ja valmiiksi paistetut letut. Lopuksi mukaan kaadetaan konjakkia, joka leimahtaa kuumuudessa iloiseen liekkiin. Jos pannu on liian kuuma, alkoholi palaa hyvin nopeasti ja liekki katoaa lähes välittömästi. Liian viileä pannu ei puolestaan saa liekkiä aikaan. Parhaan lämpötilan löytää kokeilemalla, joten rohkeasti vain liekittämään!

Herkullisten appelsiiniohukaisten juju piilee lettujen kastikkeessa. Appelsiinin raastettu kuori ja puristettu mehu kaadetaan pannulle yhdessä voin, sokerin ja konjakkitilkan kera. Kastike keitetään siirappimaiseksi, minkä jälkeen valmiit ohukaiset kastetaan siihen. Letut asetellaan tarjoiluvadille ja loput konjakista kaadetaan ohukaisten päälle liekittämistä varten.

kookosletut - toisenlaiset letut

Eksoottiset kookosletut sopivat maidottomaan ruokavalioon, sillä ohukaistaikinan nesteenä käytetään kookosmaitoa ja appelsiinimehua. Makeissa letuissa maistuu lisäksi raastettu appelsiininkuori ja vaniljasokeri. Ohukaiset sopivat tarjoiltaviksi esimerkiksi raikkaan mansikka-ananassalsan kera.

186702-pancakes.jpg

Amerikkalaiset pannukakut eli pancakesit ovat hiipineet monen suomalaisen sydämiin – eikä suotta. Pancakesit kohotetaan ruokasoodalla ja leivinjauheella, minkä ansiosta pannukakuista tulee ihanan pehmeitä ja paksuja. Runsas loraus vaahterasiirappia ja iso keko limellä maustettuja mansikoita pannukakkujen kylkeen, eikä sokerihammasta varmasti kolota vähään aikaan!

Lisää lettuja, vohveleita ja pannukakkuja: Kookos-mansikkavohvelit Churro vohvelit Amerikkalaiset pannukakut Ahvenanmaan pannukakku Rapeita vohveleita ihanilla täytteillä Muurinpohjaletut maistuvat kesällä Ruoka.fi: Suklaaletut

Kommentoi

Kommentoi juttua: Letut maistuvat makeilla täytteillä - 8 reseptiä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.