Mämmi

Makean maltaista mämmiä

Mämmi kuuluu olennaisena osana pääsiäiseen. Makean maltaisen ja tummanruskean mämmin valmistus onnistuu myös kätevästi kotona!

Mämmi on suomalainen perinneruoka, joka kuuluu olennaisena osana pääsiäiseen. Se on todennäköisesti ollut alkujaan juutalaisen hapattamattoman leivän vastine. Ruismaltaista ja jauhoista imellytetty mämmi on lounaissuomalainen perinneruoka, joka levisi muualle maahan koulujen ja ruoanlaittokurssien myötä.

Mämmistä nautittiin pitkänäperjantaina

Perinteisesti mämmi oli paastoruokaa, jota nautittiin pitkäperjantaina. Se tarjottiin sellaisenaan lisukkeenaan korkeintaan smetanan kaltainen hapanmaitotuote.  Nykyisin se nautitaan sokerin ja kerman tai maidon kera.

Pääsiäisen aikaan mämmiä on runsas valikoima kaupassa, mutta maltaisen ja makean mämmin voi valmistaa kotikonsteinkin. Pääsiäisen juhlaruokia tehtiin ennen pitkään ja kiireettä, joten tämä tumma, maltainen herkku on todellista slowfoodia.  Perinteiseen tapaan mämmi valmistetaan maltaasta ja rukiista hiljalleen imeltämällä. Pomeranssinkuoresta ja siirapista syntyy sen ainutlaatuinen aromi.

Mämmi on mainio jälkiruoan raaka-aine

Mämmistä voi valmistaa myös nykyaikaisia jälkiruokia. Mämmijäädyke valmistuu marjajäädykkeen tavoin, kun korvaa marjasoseen mämmillä.

.

Todella helppo mämmijäädyke syntyy litrasta vaniljajäätelöä ja rasiallisesta mämmiä. Pehmennä vaniljajäätelö ja pyöräytä joukkoon mämmiä. Lusikoi seos kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan, peitä tiiviisti kelmulla tai foliolla ja anna jäätyä pakastimessa vähintään muutaman tunnin ajan, mielellään seuraavaan päivään.

Mämmirahka puolestaan valmistetaan perinteisen rahkajälkiruoan tavoin vaahdottamalla 2 dl kuohu- tai vispikermaa ja sekoittamalla joukkoon purkillinen (250 g) maitorahkaa sekä maun mukaan mämmiä. Mämmirahka maustetaan sokerilla ja vaniljasokerilla.

Katso myös Anna.fi/Ruoka: Pasha – pääsiäisaterian makea päätös

 

Avainsanat

Keskustelu

”Mämmistä voi valmista myös nykyaikaisia ruokalajeja”, kirjoittaa tuossa ylempänä toimittaja.
Kuulkaahan kaikki, kyllä MÄMMI ON NYKYAIKAINEN RUOKALAJI! Ja sen rasvaprosentti on täysi nolla, rasva tulee vasta kerman mukana mämmiannokseen.
Minusta on ärsyttävää nykyinen villitys keksiä mämmistä johdettuja ruokalajeja…
Onko kukaan vielä mahtanut ajatella valmistavansa jouluksi lanttulaatikkohyytelöä ja maksalaatikkojäädykettä, vapuksi simakiisseliä ja tippaleivistä pappilanhätävaraa, juhannukseksi kesäperunasorbettia, naisten viikolla mansikkajäätelöpuuroa, talkoolaisten lihakeittoon lettuklimppejä…?
Yksi toinen ärsytys minulle tuli menneellä viikolla ruokakaupassa. Siellä oli valmisruokien joukossa jännittävä uutuus: mannapuuro. Ja minä kun luulin syöneeni sitä jo -60-luvulla…

Mämmistä on ollut jo ikimuistoiset ajat erilaisia lukemattomia versioita. Esimerkiksi erilaiset imelletyt puurot on käytännössä sama asia kuin erilaiset mämmit. Kun tehdään mämminkaltaista imellettyä puuroa jauhoista, maltaista ja perunasta, niin ainoastaan raaka-ainesuhteita vaihtelemalla saadaan lukuisia erilaisia mämmin kaltaisia vaihtoehtoja.

Esimerkiksi imelletty uunipuuro:

Yksi osa vehnäjauhoja
Yksi osa ruisjauhoja
Yksi osa maltaita
Yksi osa perunoita suolattomana soseena

Raaka-aineet sekoitetaan sopivaan määrään noin 65-75 asteista vettä, niin että saadaan helposti sekoitettava puuro.

Puuro laitetaan imeltymään 70-75 asteiseen uuniin 5-6 tunniksi. Imeltämisen loppuvaiheessa uunin lämpötilan voi nostaa 80-85 asteeseen. Imeltymisen aikana puuro notkistuu.

Lisätään imeltyneeseen puuroon suola.
Muita mausteita ei tarvita, mutta voi maustaakin. Siirappia ja sokeria ei lisätä koska yleensä lautaselle lisätään sokeria.

Puuro laitetaan uunivuokaan ja paistetaan 2-4 tuntia.

Syödään usein kylmänä maidon tai kerman kera. Appelsiinihillo ja aprikoosihillo ja vastaava käy myös hyvin.

Hienoa, että suomalaista ruokakulttuuria kehitetään. Siinä on paljon työsarkaa edessä. Nuo uudet mämmiohjeet ovat usein vallan nerokkaita ja todella maukkaita. Mämmi on tosiaan monipuolinen raaka-aine, jota voi hyödyntää monin tavoin. Omia suosikkejani ovat mämmileipä, mämmiletut sekä mämmikuivakakku. Tänään kokeilen ensi kertaa mämmimoussea.

Mämmikahvikakku meni kaupaksi meilläkin, lapsetkin pitivät. Tarvittiin ulkomaalainen, että Suomeen saatiin mämmiseura ja uusia reseptejä mämmin käyttöön.

Ei mikään ihme että on tarvittu ulkomaalaisia. Mämmi on monelle maahanmuuttajalle elämys suoraan kotimaasta. Ruotsissa on paljon maahanmuuttajia Arabimaista ja viimevuosina mämmin vienti Suomesta Ruotsiin on lisääntynyt voimakkaasti.
Suomessa mämmiä on valmistettu erilaisista raaka-aineista muutaman sata vuotta, kun taas Afrikassa ja Arabimaissa mämmiä on syöty tuhansia vuosia.
Afrikassa kylän naisilla on tapana kerääntyä viettämään ”Mämmien Yö” – eli valmistamaan yön aikana riehakkaan yön puitteissa mämmiä – siis varsinaiset mämmikarnevaalit.

kyllä mämmistä saa vaikka mitä .oli pakkasessa yksi viime vuotinen mämmi tuokkonen ,ja mitäs sille tehdä sitten,olen kokileva paljon; niin leipä taikinaan sujahti mämmi ja miten hyvää leipää tulikaan.samalla tavalla teen myös leipää töissö kun tulee aamu puuroksi pajalapuuroa:niin sanotua vatsan toimintaan että ei tarvitse teko vauhtia,ja leipä kon kovin suosittua,ensi puurona ja sitten leipänä loput.

Mämmikouran vastaus miellytti minua. Näin ulkomailla asuvana ja harvoin mämmiä
saavana on melkein loukkaus hyvää mämmiä sotkea muihin ruokiin. Màmmi mämminä ja kermat päälle.

Meidän suvussa syödään kotitekoista mämmiä. Aikanaan mummuni teki mämmiä ja nyt äitini jatkaa mämmin tekoa. Itse olen ollut mummuni opissa ja tyttäreni on ollut mummunsa opissa. Mämmintekoperinne toivottavasti jatkuu tulevaisuuteen.

Siirappia ei kannata lisätä, jos mämmi on imeltynyt hyvin. Ainakin itse maistan mämmiä ennen paistamista ja jos maussa on vieno maukeus, mitä sitä peittelemään siirapilla.

Ne jotka haluavat mämmin makeana voivat itse lisätä sokeria ja kermaa sitten syödessään.

Minulle mämmi on mämmi, mutta ymmärrän toki ettei kaikille se ehkä maistu sellaisenaan. Joten olkaa hyvät, ja nauttikaa mämminne kuten itselle parhaiten sopii! (Mämmishotti hymyillytti 🙂 )

Sokerin ja siirapin lisääminen tekee mämmistä varsinaisen sokeripommin. Mämmi kannattaakin valmistaa niin että siihen ei lisätä siirappia ja sokeria. Sokeri lisätään lautaselle.

Makean maltaista mämmiä myös….
.
hiukan rouheisiksi jauhetuista vehnämaltaista ja karkeaksi jauhetuista kokojyvävehnäjauhoista
.
kuorituista hiukan rouheisiksi jauhetuista ohramaltaista ja karkeaksi jauhetuista ohrajauhoista
.
kuorituista hiukan rouheisiksi jauhetuista kauramaltaista ja karkeaksi jauhetuista kaurajauhoista
.
.

Gluteeniton aito kaurajauholla imelletty peruna-tattarimämmi.

Ainekset:

3½ litraa vettä, varaa ylimääräistä kuumaa vettä ”trimmaamiseen”
2kg hyvin soseutuvia perunoita
500 g gluteenittomia tattarimaltaita
200 g tattarijauhoa
200 g imeltävää ”puhdas kaura” kaurajauhoa.
1 teelusikallinen suolaa, imeltämisen jälkeen

Tee näin:

1. Kuori pestyt perunat kattilaan ja keitä kypsiksi soseuta keittoveteen. Lisää loppu vesi kuumana niin että saadaan vetinen perunavelli.
2. Jäähdytä vetinen perunavelli kattilassa noin 70 asteiseksi.
3. Lisää vetiseen 70 asteiseen perunavelliin kattilassa kaikki maltaat ja jauhot vähitellen ja huolellisesti sekoittaen, niin että saadaan notkean puuromainen seos. Lisää tarvittaessa noin 70 asteista vettä. Jos seos on vetistä, niin silloin voi sakeuttaa jauhoilla ja/tai maltailla. Sekoita huolellisesti.
4. Laita kansi kattilaan. Laita seoskattila noin 70 asteiseen uuniin imeltymään noin 3 tunniksi. Sekoita imeltymisen aikana muutaman kerran.
5. Lisää imeltyneeseen seokseen suola. Voi lisätä haluttuja mausteita. Monien mielestä maustamatta paras.
6. Kuumenna seos kattilassa kiehuvaksi ja siirrä syrjään 15-30 minuutiksi.
7. Laita mämmiseos mämmin arvolle sopiviin lasi- tai posliinivuokiin.
8. Paista aluksi hetki hiukan kuumemmassa. Alenna uunin lämpötila 120-130 asteeseen ja paista noin 3 tuntia. Valele paiston aikana pinnalle vettä muutama ruokalusikallinen estämään kuorettumista. Valelun voi toistaa parikin kertaa.
9. Nautitaan sopivien perinteisten tai uusien lisukkeiden kera. Ohjeen mukaan ei ole siirappia eikä sokeria, joten lautaselle voi lisätä jokaisen harkinnan mukaan sirotesokeria.
Jos haluaa niin mämmin voi valmistaa myös ”sokeri- ja siirappipommiksi”.

Kommentoi juttua: Makean maltaista mämmiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X