Ruoka

Mämmi kuuluu pääsiäisen jälkiruokapöytään – makean maltaisen perinneherkun voi tuunata moneen muotoon

Mämmi kuuluu olennaisena osana pääsiäiseen. Makean maltainen ja tummanruskea mämmi on herkkua siltään, mutta siitä syntyy helposti myös monta pääsiäisen trendikästä jälkiruokaa.

Mämmi on suomalainen perinneruoka, joka on todennäköisesti ollut alkujaan juutalaisen hapattamattoman leivän vastine. Ruismaltaista ja jauhoista imellytetty mämmi on lounaissuomalainen perinneruoka, joka levisi muualle maahan koulujen ja ruoanlaittokurssien myötä. 

Perinteisesti mämmiä on syöty paastoruokana pitkäperjantaina. Se tarjottiin sellaisenaan lisukkeenaan korkeintaan smetanan kaltainen hapanmaitotuote.  Nykyisin se nautitaan kerman, maidon tai vaniljakastikkeen sekä sokerin kera.

Mämmin monet maut

Mämmiä saa kaupoista ympäri vuoden pakastettuna ja isoimmista marketeista. Pääsiäisen aikaan tarjolla on paitsi perinteistä mämmiä, myös eri tavoin maustettua herkkua. Kerrosjälkiruoan tapaan tarjottava mämmi yhdistetään muun muassa lakun, mokan, sitruunan, suolakaramellin ja vaniljan kanssa. 

Myös gluteenitonta mämmiä on myynnissä. Gluteeniton mämmi valmistetaan tattari- ja riisijauhoista sekä gluteenittomasta ohramaltaasta. 

Itse tehty mämmi

Maltaisen ja makean mämmin voi valmistaa myös kotikonstein. Mämmin valmistukseen tarvitaan vettä, rukiin maltaita sekä ruisjauhoja. Hiljalleen imeltämällä valmistetun herkun joukkoon lisätään tyypillisesti hieman suolaa ja pomeranssin kuorta tai hillottua appelsiinin kuorta. Perinteisesti valmistetut mämmin makeus tulee viljan imeltymisestä eikä siinä ole lisättyä sokeria lainkaan.  

Perinteisen mämmin valmistukseen kannattaa varata aikaa, mutta lisäämällä joukkoon siirappia, voi ajassa hieman oikoa. Myös teollisesti valmistetut mämmit sisältävät usein hieman siirappia.

Nappaa tästä itse tehdyn mämmin ohje.

Mämmi: makuparit

Mämmiä tarjoillaan usein siltään maidon tai kerman sekä sokeriripauksen kera. Mämmin makua täydentävät ja pehmentävät erityisen hyvin kerma, rahka, suklaa, kahvi ja appelsiini. Myös laku ja mämmi ovat yllättävä, mutta toimiva makupari.

Jos mämmin syvän maltainen ja rukiinen maku tuntuu liian vieraalta, kokeile nauttia mämmi uudessa muodossa. Mämmirahka, mämmijäätelö, maittava mämmimousse ja muut mämmiherkut maistuvat niillekin, joille mämmin maku on sellaisenaan liian voimakas. 

Mämmijälkiruoat tuovat vaihtelua perinteiselle mämmille

Jos kaipaat helppoutta, kruunaa pääsiäisateria mämmijäädykkeellä, jonka voit valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen. Helppo mämmijäädyke syntyy litrasta vaniljajäätelöä ja rasiallisesta mämmiä. Pehmennä vaniljajäätelö ja pyöräytä joukkoon mämmiä. Lusikoi seos kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan, peitä tiiviisti kelmulla tai foliolla ja anna jäätyä pakastimessa vähintään muutaman tunnin ajan, mielellään seuraavaan päivään. 

Vähintään yhtä herkku ja helppo tarjottava on mämmijäätelö. Se syntyy kolmesta raaka-aineesta ilman jäätelökonetta. Tarvitset vain pakastimen. 

Mämmirahka puolestaan valmistetaan perinteisen rahkajälkiruoan tavoin vaahdottamalla pari desiä kuohu- tai vispikermaa ja sekoittamalla joukkoon purkillinen (250 g) maitorahkaa sekä maun mukaan mämmiä. Mämmirahka maustetaan sokerilla ja vaniljasokerilla. 

Tai yhdistä mämmi suklaan kanssa. Mämmimousse valmistuu sekoittamalla vatkatun kerman joukkoon sulatettua suklaata sekä mämmiä. Voit tehdä mousse hyvissä ajoin etukäteen ja koristella sen ennen tarjoilua marengilla.

Crème brûlée on klassinen ranskalainen jälkiruoka, joka on yllättävän helppo valmistaa. Mämmi sopii rakenteensa puolesta maustamaan vanukasta. Kuivaa brûléen pinta ennen kuin ripottelet ruokosokerin, jotta saat siitä rapean.

Lue myös Anna.fi: Pasha – pääsiäisaterian makea päätös

Mämmi: terveellisyys ja kalorit

Mämmiä tarjotaan usein jälkiruokana, mutta itse asiassa se on varsin terveellistä syötävää, jota voisi nautiskella vaikka ympäri vuoden. Mämmin pääraaka-aine on ruis, joten se sisältää runsaasti vatsaa hellivää kuitua. Sadassa grammassa mämmiä on kuitua 8 grammaa eli hieman vähemmän kuin ruisleivässä. 

Sokeria mämmissä on maltillisesti, suolaa niukasti ja rasvaakin sadassa grammassa alle gramman verran. Mämmi on siis paitsi kuitupitoista, myös melko kevyttä syötävää. Sadassa grammassa mämmiä on energiaa noin 150 kilokaloria. Lisäksi mämmistä saa mukavasti vitamiineja ja kivennäisaineita kuten folaattia, E-vitamiinia, rautaa, seleeniä ja sinkkiä.

Lisukkeet vaikuttavat mämmin terveellisyyteen. Esimerkiksi maidon kera nautittuna mämmi on varsin kelpo aamu- tai välipala, mutta jos mämmin uittaa kermassa ja kuorruttaa sen sokerilla, tilanne on toinen.

Tiesitkö tätä mämmistä? Katso Kotilieden Tiktok-videolta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mämmi kuuluu pääsiäisen jälkiruokapöytään – makean maltaisen perinneherkun voi tuunata moneen muotoon

Mämmikoura

”Mämmistä voi valmista myös nykyaikaisia ruokalajeja”, kirjoittaa tuossa ylempänä toimittaja.
Kuulkaahan kaikki, kyllä MÄMMI ON NYKYAIKAINEN RUOKALAJI! Ja sen rasvaprosentti on täysi nolla, rasva tulee vasta kerman mukana mämmiannokseen.
Minusta on ärsyttävää nykyinen villitys keksiä mämmistä johdettuja ruokalajeja…
Onko kukaan vielä mahtanut ajatella valmistavansa jouluksi lanttulaatikkohyytelöä ja maksalaatikkojäädykettä, vapuksi simakiisseliä ja tippaleivistä pappilanhätävaraa, juhannukseksi kesäperunasorbettia, naisten viikolla mansikkajäätelöpuuroa, talkoolaisten lihakeittoon lettuklimppejä…?
Yksi toinen ärsytys minulle tuli menneellä viikolla ruokakaupassa. Siellä oli valmisruokien joukossa jännittävä uutuus: mannapuuro. Ja minä kun luulin syöneeni sitä jo -60-luvulla…

Lukematon määrä mämmin kaltaisia imellettyjä puuroja

Mämmistä on ollut jo ikimuistoiset ajat erilaisia lukemattomia versioita. Esimerkiksi erilaiset imelletyt puurot on käytännössä sama asia kuin erilaiset mämmit. Kun tehdään mämminkaltaista imellettyä puuroa jauhoista, maltaista ja perunasta, niin ainoastaan raaka-ainesuhteita vaihtelemalla saadaan lukuisia erilaisia mämmin kaltaisia vaihtoehtoja.

Esimerkiksi imelletty uunipuuro:

Yksi osa vehnäjauhoja
Yksi osa ruisjauhoja
Yksi osa maltaita
Yksi osa perunoita suolattomana soseena

Raaka-aineet sekoitetaan sopivaan määrään noin 65-75 asteista vettä, niin että saadaan helposti sekoitettava puuro.

Puuro laitetaan imeltymään 70-75 asteiseen uuniin 5-6 tunniksi. Imeltämisen loppuvaiheessa uunin lämpötilan voi nostaa 80-85 asteeseen. Imeltymisen aikana puuro notkistuu.

Lisätään imeltyneeseen puuroon suola.
Muita mausteita ei tarvita, mutta voi maustaakin. Siirappia ja sokeria ei lisätä koska yleensä lautaselle lisätään sokeria.

Puuro laitetaan uunivuokaan ja paistetaan 2-4 tuntia.

Syödään usein kylmänä maidon tai kerman kera. Appelsiinihillo ja aprikoosihillo ja vastaava käy myös hyvin.

Edistystä suomalaiseen keittiöön

Hienoa, että suomalaista ruokakulttuuria kehitetään. Siinä on paljon työsarkaa edessä. Nuo uudet mämmiohjeet ovat usein vallan nerokkaita ja todella maukkaita. Mämmi on tosiaan monipuolinen raaka-aine, jota voi hyödyntää monin tavoin. Omia suosikkejani ovat mämmileipä, mämmiletut sekä mämmikuivakakku. Tänään kokeilen ensi kertaa mämmimoussea.

lapsuuden inhokki, nyt maistuu

Mämmikahvikakku meni kaupaksi meilläkin, lapsetkin pitivät. Tarvittiin ulkomaalainen, että Suomeen saatiin mämmiseura ja uusia reseptejä mämmin käyttöön.

Mämmien Yö

Ei mikään ihme että on tarvittu ulkomaalaisia. Mämmi on monelle maahanmuuttajalle elämys suoraan kotimaasta. Ruotsissa on paljon maahanmuuttajia Arabimaista ja viimevuosina mämmin vienti Suomesta Ruotsiin on lisääntynyt voimakkaasti.
Suomessa mämmiä on valmistettu erilaisista raaka-aineista muutaman sata vuotta, kun taas Afrikassa ja Arabimaissa mämmiä on syöty tuhansia vuosia.
Afrikassa kylän naisilla on tapana kerääntyä viettämään ”Mämmien Yö” – eli valmistamaan yön aikana riehakkaan yön puitteissa mämmiä – siis varsinaiset mämmikarnevaalit.

koti ja työ leipuri

kyllä mämmistä saa vaikka mitä .oli pakkasessa yksi viime vuotinen mämmi tuokkonen ,ja mitäs sille tehdä sitten,olen kokileva paljon; niin leipä taikinaan sujahti mämmi ja miten hyvää leipää tulikaan.samalla tavalla teen myös leipää töissö kun tulee aamu puuroksi pajalapuuroa:niin sanotua vatsan toimintaan että ei tarvitse teko vauhtia,ja leipä kon kovin suosittua,ensi puurona ja sitten leipänä loput.

mämmitön

iiiiiik mikä ruoka…..

Harvinainen herkku

Mämmikouran vastaus miellytti minua. Näin ulkomailla asuvana ja harvoin mämmiä
saavana on melkein loukkaus hyvää mämmiä sotkea muihin ruokiin. Màmmi mämminä ja kermat päälle.

”Mämmikourat”

Meidän suvussa syödään kotitekoista mämmiä. Aikanaan mummuni teki mämmiä ja nyt äitini jatkaa mämmin tekoa. Itse olen ollut mummuni opissa ja tyttäreni on ollut mummunsa opissa. Mämmintekoperinne toivottavasti jatkuu tulevaisuuteen.

Lukija

Mämmi kuuluu pääsiäiseen…Ja on hyvää

1. tammikuuta – 31. joulukuuta

Nykyisin mämmikausi alkaa tammikuun ensimmäinen päivä ja loppuu joulukuun viimeinen päivä.

Joulumämmi ohjeitakin on julkaistu jo muutamana jouluna.

Mämmit suuhun

Siirappia ei kannata lisätä, jos mämmi on imeltynyt hyvin. Ainakin itse maistan mämmiä ennen paistamista ja jos maussa on vieno maukeus, mitä sitä peittelemään siirapilla.

Ne jotka haluavat mämmin makeana voivat itse lisätä sokeria ja kermaa sitten syödessään.

Minulle mämmi on mämmi, mutta ymmärrän toki ettei kaikille se ehkä maistu sellaisenaan. Joten olkaa hyvät, ja nauttikaa mämminne kuten itselle parhaiten sopii! (Mämmishotti hymyillytti 🙂 )

Sokeri lisätään lautaselle

Sokerin ja siirapin lisääminen tekee mämmistä varsinaisen sokeripommin. Mämmi kannattaakin valmistaa niin että siihen ei lisätä siirappia ja sokeria. Sokeri lisätään lautaselle.

Makean maltaista mämmiä myös muista viljoista

Makean maltaista mämmiä myös….
.
hiukan rouheisiksi jauhetuista vehnämaltaista ja karkeaksi jauhetuista kokojyvävehnäjauhoista
.
kuorituista hiukan rouheisiksi jauhetuista ohramaltaista ja karkeaksi jauhetuista ohrajauhoista
.
kuorituista hiukan rouheisiksi jauhetuista kauramaltaista ja karkeaksi jauhetuista kaurajauhoista
.
.

Gluteeniton peruna-tattarimämmi

Gluteeniton aito kaurajauholla imelletty peruna-tattarimämmi.

Ainekset:

3½ litraa vettä, varaa ylimääräistä kuumaa vettä ”trimmaamiseen”
2kg hyvin soseutuvia perunoita
500 g gluteenittomia tattarimaltaita
200 g tattarijauhoa
200 g imeltävää ”puhdas kaura” kaurajauhoa.
1 teelusikallinen suolaa, imeltämisen jälkeen

Tee näin:

1. Kuori pestyt perunat kattilaan ja keitä kypsiksi soseuta keittoveteen. Lisää loppu vesi kuumana niin että saadaan vetinen perunavelli.
2. Jäähdytä vetinen perunavelli kattilassa noin 70 asteiseksi.
3. Lisää vetiseen 70 asteiseen perunavelliin kattilassa kaikki maltaat ja jauhot vähitellen ja huolellisesti sekoittaen, niin että saadaan notkean puuromainen seos. Lisää tarvittaessa noin 70 asteista vettä. Jos seos on vetistä, niin silloin voi sakeuttaa jauhoilla ja/tai maltailla. Sekoita huolellisesti.
4. Laita kansi kattilaan. Laita seoskattila noin 70 asteiseen uuniin imeltymään noin 3 tunniksi. Sekoita imeltymisen aikana muutaman kerran.
5. Lisää imeltyneeseen seokseen suola. Voi lisätä haluttuja mausteita. Monien mielestä maustamatta paras.
6. Kuumenna seos kattilassa kiehuvaksi ja siirrä syrjään 15-30 minuutiksi.
7. Laita mämmiseos mämmin arvolle sopiviin lasi- tai posliinivuokiin.
8. Paista aluksi hetki hiukan kuumemmassa. Alenna uunin lämpötila 120-130 asteeseen ja paista noin 3 tuntia. Valele paiston aikana pinnalle vettä muutama ruokalusikallinen estämään kuorettumista. Valelun voi toistaa parikin kertaa.
9. Nautitaan sopivien perinteisten tai uusien lisukkeiden kera. Ohjeen mukaan ei ole siirappia eikä sokeria, joten lautaselle voi lisätä jokaisen harkinnan mukaan sirotesokeria.
Jos haluaa niin mämmin voi valmistaa myös ”sokeri- ja siirappipommiksi”.

Vastaa käyttäjälle Edistystä suomalaiseen keittiöönPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.