Ruoka

Mitä ruoaksi kesälomaa viettävälle lapselle? Poimi parhaat ideat

Koululaisten kesälomat ovat alkaneet ja vanhemmat saavat taas pähkäillä, miten lomalaisten ruokailu saadaan päivän aikana hoidetuksi. Kokosimme nuorison suosikkiruokia, jotka onnistuvat itsenäisesti vähän isommilta tai aikuisten esivalmistelemina myös hieman pienemmiltä kesälomalaisilta.

Helpota ruoanvalmistusta esivalmisteluilla

Erilaiset puolivalmisteet ja esivalmistellut raaka-aineet helpottavat ruoanvalmistusta. Jääkaappiin voi jemmata esimerkiksi kypsää kalaa tai broileria, nyhtökauraa tai vaikka valmiiksi keitettyä riisiä, pastaa ja vastaavia tykötarpeita. Niistä voi jalostaa vaikkapa ruokaisia salaatteja ja voileipiä tai hauskoja kulhoruokia.

Lue lisää: Trendikäs kulhoruoka on arjen pelastaja – näin kokoat sen evääksi tai aterialle

Kun uunin ja lieden käyttö ovat hallussa, mahdollisuudet jo monet. Erilaiset pastat ja keitot valmistuvat yleensä helposti. Uuniin voi nostaa pizzaa tai vaikka lämpimiä leipiä. Monet vuokaruoat voi esivalmistella jo edellisenä iltana niin, että ne on seuraavana päivänä lapsen helppo nostaa uuniin kypsymään. Tietysti ruokaa voi tehdä kerralla myös reilun satsin edellisenä iltana niin, että siitä riittää lämmitettäväksi seuraavanakin päivänä.

Myös hedelmiä sekä erilaisia kasviksia kannattaa pilkkoa valmiiksi rasioihin.  Kaveriksi voi varata herkullisen dipin, kuten hummuksen tai kermaviilikastikeen, jolloin niistä syntyy sellaisenaan jo pieni ateria.

1. Keittoa pienellä vaivalla

Moni keitto syntyy pienellä vaivalla erilaisia puolivalmisteita hyödyntäen. Nopea kanakeitto tehdään tölkkipavuista ja uunibroilerin tähteistä tai vaikkapa kaupan palvelutiskiltä mukaan napatusta, valmiiksi grillatusta broilerinkoivesta. Kasvikset voi tarvittaessa vaihtaa pakastejuureksiin ja kovan nälän iskiessä joukkoon voi lisätä myös perunaa tai valmiiksi keitettyä pastaa.

Myös lihapulla-tortelliinikeitto syntyy mutkia oikomalla valmistortellineista ja -lihapullista sekä maustetusta ruokakermasta. Niiden lisäksi keittokattilaan tarvitsee kumota vain porkkanoita ja ripaus mausteita.

Lihapulla_tortellini_keitto

Ohjeet: 

Nopea kanakeitto

Lihapulla-tortelliinikeitto

2. Helpot ja hyvät pastat

Pasta on nuorison suosikkiruokaa, ja helpoimmillaan pasta-annos syntyy keitetystä spagetista purkillisesta valmista pestokastiketta.

Myös parista purkillisesta tonnikalaa sekä laadukkaasta tomaattimurskasta valmistuu kelpo ateria. Ainekset kipataan paistettujen herkkusienten sekä sipulin joukkoon ja haudutellaan sen aikaa, kun pasta kiehuu. Halutessaan tonnikalapastan maustamisenkin voi jättää väliin ja oikaista valmiilla tomaattikastikkeella.

Huippusuosittu avokadopasta on sekin nuorison mieleen. Tämä avokadopasta saa lisäjujua saa kirsikkatomaateista, joista uunissa paahdettuna tulee melkein kuin karkkia Ne voi halutessaan jättää myös pois ja sekoittaa keitetyn spagetin joukkoon limetillä maustettuja avokadokuutioita, tuoretta basilikaa sekä raastettua parmesaanijuustoa.

avokadopasta

Ohjeet:

Paras tonnikalapasta

Avokadopasta

3. Pizza ja tortillat

Tortillaletut ovat oiva hätävara, sillä nuorempikin lomalainen kääräisee niistä hetkessä vaikkapa nämä ruokaisat broileri-raejuustotortillat – etenkin, kun broileri on kypsennetty valmiiksi jo edellisenä päivänä ja kasviksetkin pilkottu valmiiksi rasioihin. Vihannekset voi valita maun ja mieliteon mukaan ja sujauttaa lätyn väliin myös sellaisenaan, ilman pannulla paistamista.

broileri-raejuustotortilla

Jos uuni käyttö on hallussa, tortillaletuista valmistuvat helposti myös hauskat pikkupizzat. Pizzatäytteet voi toki levittää myös ohuiden rieskojen tai kaupan pakastealtaista löytyville valmiille pizzapohjille. Täytteeksi kannattaa varata ainakin tomaattimurskaa ja juustoraastetta sekä esimerkiksi nyhtökauraa, kinkkua tai broileria

Ohje: Broileri-raejuustotortillat

4. Ruokaisat salaatit ja kulhoruoat

Hauskat kulhoruoat ja ruokaisat salaatit syntyvät helposti ja aineksetkin voi pilkkoa jo valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Erityisesti nachoilla höystetty meksikolainen nyhtökaurasalaatti ja aasialaisvivahteinen nyhtökaurakulho sekä pastalla tukevoitettu kreikkalainen salaatti ovat taatusti nuorison mieleen.

Meksikolainen nyhtökaurasalaatti

Ohjeet: 

Meksikolainen nyhtökaurasalaatti

Blonditiinan nyhtökaurakulho eli Pulled Oats Bowl

Kreikkalainen pastasalaatti

5. Esivalmistellut vuokaruoat

Jauheliha-papu-perunasosevuoka valmistuu näppärästi, kun jauhelihatäytteen ja perunamuusin tekee edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin odottaamaan. Seuraavana päivänä riittää, kun ainekset kerrostaa uunivuokaan, kruunaa kokonaisuuden juustoraasteella ja nostaa uuniin paahtumaan.

Lihaperunasoselaatikko on suomalaisten suosikkikotiruoka.

Vuokaruokia on myös näppärä valmistaa kerralla iso satsi niin, että siitä riittä syötävää useammaksikin päiväksi. Makaronilaatikko ja erilaiset kiusaukset valmistuvat vähällä vaivalla vaikka jo edellisenä iltana.

Ohje: Jauheliha-papu-perunasosevuoka

Lue lisää: Helposti hyvää – 3 x kiusaus

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mitä ruoaksi kesälomaa viettävälle lapselle? Poimi parhaat ideat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.