Ruoka

Sannan mumman perhostenpiirakka on pakko testata – älyttömän helppo ja monikäyttöinen piirakkapohja sopii kaikille marjoille ja hedelmille

Isoäidin vanha perhostenpiirakka-resepti mullistaa käsityksesi parhaasta makeasta piirakkapohjaohjeesta. Monikäyttöisellä ohjeella voi leipoa niin raparperi-, mustikka- kuin omenapiirakankin.

Perhostenpiirakka-ohje on kirjoitettu Kotilieden ruokatoimittajan Sannan äidin 1970-luvulla kirjoitettuun reseptikorttiin.

Muistatko sinä muoviset reseptikorttilaatikot? Muovisessa rasiassa oli valmiita reseptikortteja ja muutamia tyhjiä, joihin pystyi kirjoittamaan omat suosikkiohjeensa talteen.

”Perhostenpiirakka on yksi oman mummani reseptivihosta tallennettuja suosikkiohjeitani. Äitini kirjoitti ohjeen ylös todennäköisesti joskus 1970-luvulla. Kortissa se säilyy paremmin kuin ruutuvihossa. Reseptikortti on säilynyt äidin laatikossa ja palaan siihen aina tarvittaessa.”

Perhostenpiirakka
Perhostenpiirakka-ohje on kirjoitettu alunperin mumman ruutuvihkoon.  © Sanna Mansikkamäki

Perhostenpiirakka – pohja on ihanan pehmoinen ja ilmava

Sannan suvussa perhostenpiirakka on kulkenut aina tällä nimellä. Sitä on tehty arkena, juhlissa, keväällä, kesällä ja talvella. Se sopii mihin vuodenaikaan tahansa ja minkä täytteen kanssa vain.

Sanna yrtti selvittää reseptin alkuperää etsimällä perhostenpiirakkaohjeen nimen alkuperää netistä, mutta mitään perhosiin viittaavaa makeaa piirasohjetta ei ole löytynyt.

Ehkä se on saanut nimensä siitä, että piirakkapohja on erityisen pehmoinen ja ilmava. Se tuntuu lusikoidessa erityisen kevyeltä ja ilmavalta. Ehkä sen nimi on sen takia perhostenpiirakka. Se on kevyt kuin perhonen.

Todellisuudessa sanan varsinaisessa merkityksessä piirakka ei ole kovin kevyt. Siihen tulee voita, sokeria ja vehnäjauhoja kuten hyvään ja maistuvaan makeaan piirakkapohjaan aina.

Monikäyttöisen tästä piirakasta tekee se, että sen makuun sopii mikä tahansa suomalaisessa marja- ja hedelmäsesongissa oleva marja tai hedelmä. Piirakan monipuolisuus kulkee vuoden ympäri kätevästi.

Täytteet valitaan sesongin mukaan

Heti toukokuussa piirakan päälle pilkotaan ensimmäiset raparperit. Sen jälkeen vuorossa on mansikkakausi. Raparperin ja mansikan yhdistelmä on todella herkullinen. Silloin piirakan kanssa voi tarjota itse tehtyä vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä.

Kesän edetessä piirakkapohjan päälle uppoavat ihanasti sesongin ensimmäiset mustikat. Mustikkakauden aikaan saattaa tulla jo runsaasti vadelmia, joten kuningatarsekoitus on täydellinen tämän piirakkapohjan päälle.

Sitten tulevat herukat, karviaiset ja karhunvatukat. Niistä tulee erityisen ihana täyte tälle perhostenpiirakkapohjalle.

Syksyn edetessä piirakkapohjan päälle viipaloidaan kotimaisia omenoita. Päälle voi ripotella kanelia ja kardemummaa halutessaan. Myös muut hedelmät sopivat loistavasti, kokeile kotimaisia päärynöitä loppusyksystä. Päälle voi ripotella myös rouhittuja pähkinöitä tai manteleita. Lämpimän piiraan päälle voi valuttaa vaahterasiirappia.

Syksyllä puolukka + omena -täyte sopii perhostenpiirakan päälle ihanasti. Vain mielikuvitus on rajana.

Talvella piirakkapohjan päälle nakataan pakasteesta kesällä säilöttyjä marjoja tai säilykepersikoita. Ihana pääsiäisen ajan piiras syntyy viipaloiduista säilykepersikan puolikkaista.

Päälle voi leivittää myös hilloa halutessaan.

Perhostenpiirakka
Oletko reunapalojen vai keskustan ystävä? Perhostenpiirakkapohja on ihanan pehmoinen ja täytteet uppoavat siihen täydellisesti.  © Sanna Mansikkamäki

Perhostenpiirakka on onnistuu varmasti – kunhan et sekoita

Perhostenpiirakan suosio perustuu sen helppouteen ja muunneltavuuteen. Taikina on erityisen helppo valmistaa ja ainekset löytyvät lähes aina kaapista.

Siihen ei tule muuta kuin kananmunaa, sulatettua voita, jauhoja, leivinjauhetta, nesteeksi hieman maitoa tai kermaa ja sokeria. Näistä helpoista aineksista syntyy todella herkullisen makuinen taikina.

Perhostenpiirakka on todella pehmoisen keveä, kun sitä lusikoi suuhun.

Keveys syntyy aika suuresta määrästä leivinjauhetta, joka tekee piirakkapohjasta todella pehmoisen ja ilmavan. Leivinjauhe tekee pohjan mausta myös mukavan kirpeän, mutta sokeri ja voi tasapainottavat sitä kivasti. Maku on jopa koukuttava.

”Rakastan tämän piirakkataikinan makua. Se on hyvää myös raakana, eli joskus lapan sitä suoraan sekoituskulhosta suuhuni ihan sellaisenaan.”

Piirakkapohjan valmistus on uskomattoman helppoa, sillä siinä ei vatkata mitään. Sitä ei saa vatkata yhtään. Vain kevyt sekoitus, että ilmavuus pysyy. Taikinaan ei saa muodostua liikaa sitkoa. Se on yksi salaisuus ilmavuuden ja pehmeyden takana.

Maidottoman piirakasta saa käyttämällä kasvismaitojuomaa tai kasviskermaa, lisäksi sitä voi muunnella lisäämällä vaniljasokeria tai kardemummaa taikinaan. Myös voin voi ruskistaa, niin pohjasta tulee ekstraherkullinen.  Käyttämällä ruskeaa sokeria saat erityisen vivahteen pohjaan. Parhaimmillaan piirakka on kuitenkin perinteisesti valmistettuna. 

Ole tarkkana paistoajan kanssa. Jotkut uunit ovat todella tehokkaita, lyhennä silloin reilusti paistoaikaa, ettei piirakka kuivu. Pellille kaadettu taikina on reunoiltaan ohuempi ja keskeltä paksumpi. Jos kaadat taikinan vuokaan, siitä tulee tasaisempi ja paksumpi. Pidennä silloin myös paistoaikaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sannan mumman perhostenpiirakka on pakko testata – älyttömän helppo ja monikäyttöinen piirakkapohja sopii kaikille marjoille ja hedelmille

Sinun täytyy kommentoidaksesi.