Ruoka

Muna on aamiaisen proteiinipommi – kokkaa munaruokia myös viikonlopun brunssille tai nopeaksi lounaaksi

Muna on ruokapöydän monipuolinen raaka-aine. Munaruoat ovat edullisia, maukkaita ja nopeita valmistaa. Muna kuuluu monen aamiais- ja brunssipöytään etenkin viikonloppuisin, mutta siitä pyöräytät maittavat ruoat myös muille päivän aterioille.

Muna kuuluu keittiön perusraaka-aineisin. Munaruoat ovat maistuvat päivän jokaisella aterialla. Muuntele helppoja perusohjeita oman maun ja jääkaapin sisällön mukaan.

Muna hakee monipuolisuudessaan vertaistaan. Munasta pyöräytät mehevät munakkaat ja munakokkelit. Uppomunat kruunaavat monet brunssileivät ja munakasrulla täydentää juhlapöydän. Ja mitä olisivat karjalanpiirakat ilman iki-ihanaa munavoita?

Munakas ja munakasrulla

Munakas on täydellisyyttä hipova arkiruoka: nopea, edullinen, loputtoman monipuolinen ja maistuu aamusta iltaan. Täytteiden avulla munakas taipuu jokaiseen makumieltymykseen ja parhaimmillaan häätää myös hävikin tehokkaasti.

Muna taipuu myös maittavaksi uunimunakkaaksi. Se selättää nälän isommaltakin joukolta. Uunimunakkaan tekoon kuluu hieman enemmän aikaa kuin pannumunakkaaseen, mutta sekin valmistuu kohtuullisessa ajassa. Tee frittataa kerralla koko pellillinen tai useampi pieni muffinityyppinen minimunakas.

Kun haluat kohottaa perusmunakkaan uudelle tasolle, paista munakas uunissa ja kietaise se rullalle. Munakasrullat maistuvat brunssilla, iltapalalla tai vaikka juhlien noutopöydässä.

Munakokkeli on maittava aamiaisruoka

Munakokkeli valmistuu ihan yhtä helposti kuin perusmunakaskin. Munakokkeli on hotelliaamiaisten klassikkoherkku, joka on parhaimmillaan pehmeää ja kuohkeaa. Yhtä annosta kohden tarvitset pari kananmunaa ja puoli desilitraa maitoa tai kermaa.

Riko munat kulhoon, lisää neste ja ripaus suolaa sekä pippuria. Sekoita rakenne rikki, mutta älä vatkaa kokkeliseosta.

Sulata nokare voita paisinpannulla, kaada kokkeliseos pannulle ja kokoa hyytynyttä munamassaa lastan avulla reunoilta keskelle. Pidä lämpö maltillisena äläkä anna seoksen ruskistua. Munakokkeli on valmis parissa minuutissa.

Munakokkeli maistuu aamiaisella tai brunssilla sellaisenaan, mutta siitä voi koota myös maukkaan lounassalaatin. Yhdistä munakokkeliin rapeita ruislepälastuja, tomaattia, avokadoa sekä tuoreita yrttejä ja pikainen ateria on valmis.

Uppomuna kruunaa brunssileivät

Moni vierastaa uppomunien valmistusta, mutta aivan turhaan. Se ei ole vaikeaa, kun tuntee niksit ja pari kertaa treenaa.

Uppomunia varten tarvitset kananmunien lisäksi vettä ja etikkaa, suuren kattilan, reikäkauhan sekä pari lasia tai kippoa, joihin kananmunat voi rikkoa. Myös ajastin on hyvä olla käden ulottuvilla, sillä uppomunien valmistus on minuuttipeliä.

Kuumenna litran verran vettä suuressa kattilassa ja lisää joukkoon puoli desilitraa väkiviinaetikkaa. Kun vesi poreilee kevyesti, kiepauta veteen pieni pyörre ja kaada lasiin rikottu kananmuna varovasti joukkoon. Pidä lämpö maltillisena, sillä voimakkaasti kupliva vesi rikkoo munan rakenteen. Iske ajastin päälle ja kypsennä uppomuna haluamaasi kypsyyteen.

Kahdessa minuutissa kypsyvät munat, joiden valkuainen on juuri ja juuri hyytynyt, mutta keltuainen on vielä reilusti juokseva. Kolmen minuutin uppomunissa koostumus on jo paljon napakampi. Oma suosikki löytyy kokeilemalla ja maistelemalla.

Uppomuna kruunaa aamiaisleivän ja sopii loistavasti myös grillattujen varsiparsakaalien makuun. Ihanaa uppomuna on myös japanilaisen ramenkeiton joukossa.

Parita muna voin kaveriksi: Munavoi on karjalanpiirakan luottokamu

Munavoi on yksi rakastetuimmista munaruoista. Voista ja keitetyistä kananmunista valmistettu seos kruunaa karjalanpiirakat, mutta se sopii lisukkeeksi myös rieskoille sekä ruisleipienkin päälle. Ja erityisen hyvin valmistettua munavoita voi kauhoa vaikka suoraan kulhosta, niin herkullista se on!

Täydellinen munavoi on kullan keltaista, pehmeää ja huoneenlämpöistä – ei jääkaappikylmää. Parhaimmillaan munavoi on heti nautittuna, varastoon sitä ei kannata tehdä.

Täydellisen munavoin valmistat, kun keität kananmunat juuri ja juuri kypsiksi. Mediumkokoisille kananmunille sopiva keittoaika on kuusi minuuttia. Keltuainen saa jäädä pehmeäksi ja kauniin keltaiseksi. Murskaa munat lämpiminä ja haarukoi ne pehmeän voi joukkoon. Perinteinen munavoi ei kaipaa erikoisia mausteita. Usein pelkkä sormisuola riittää.

Muna taipuu kokonaiseksi ateriaksi: Munaruoat täyttävät vatsan

Ja tokihan muna sopii myös päivän muille aterioille. Rikasta kananmunalla salaatit tai pyöräytä brunssipöytään Lähi-idän suosittu kananmunapannu eli shakshuka.

Munakastike on tuttu jo isoäidin keittiöstä. Kermaiseen kastikkeeseen raikkautta tuo sitruuna.

Lue myös Anna.fi: Mausteinen shakshuka, lempeä uunimunakas ja 5 muuta nopeaa ja edullista ruokaa kananmunasta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Muna on aamiaisen proteiinipommi – kokkaa munaruokia myös viikonlopun brunssille tai nopeaksi lounaaksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.