Ruoka

Nepalilainen ruoka on suomalaisten suosikki – kokkaa mausteiset ruoat omassa kotikeittiössä

Nepalilainen ruoka on monen suosikkivalinta etniseen ruokahimoon. Nepalilaisia ravintoloita löytyykin lähes kaikista isoista kaupungeista. Selvitimme nepalilaisen ruoan salaisuudet.

Millaista on oikea nepalilainen ruoka? Ruoka nepalilaisessa ravintolassa Suomessa on erilaista kuin ruoka Nepalissa.

Nepalilainen keittiö on saanut vaikutteita rajanaapureiltaan Intialta, Tiibetiltä ja Kiinalta. Kuten kaikissa suurissa monenkirjavissa kulttuureissa, maan sisällä on myös erilaisia tapoja valmistaa ruokaa riippuen alueesta. Kaupungeissa ruoka on erilaista kuin vuoristossa, ruoka saattaa vaihdella jopa kylittäin saman alueen sisällä.

nepalilainen ruoka
Nepalilaisen keittiön ero intialaiseen liittyy erityisesti maustamiseen. Nepalilaista ruokaa pidetään vähemmän tulisena kuin intialaista keittiötä. © Pia Inberg

Nepalilaisesta ja intialaisesta ruoasta on tullut suosittua ympäri maailman, mutta oikea nepalilainen ruoka on aivan erilaista kuin täällä meillä tarjottava.

Länsimaisessa nepalilaisessa ravintolassa ei ole tarjolla joidenkin nepalilaisten alueiden tyypillistä lihaa jakkia ja puhvelia. Meillä tarjolla on broileria, lammasta ja nautaa. Luonnollisesti myös ruoan raaka-aineet vihanneksista aina käytettäviin mausteisiin asti eroavat paikallisesta ruoanvalmistustavasta. Kotoa käsin voi kuitenkin tehdä tutustumismatkan Nepaliin opettelemalla muutamat perusasiat.

Helpoin makumatka Nepaliin tehdään etnisen ruokakaupan kautta oman kodin keittiöön. Nepalilainen ruoka tunnetaan lämpimistä mausteista, riisistä ja erilaisista maustekastikkeissa valmistetuista vihanneksista. Ero intialaiseen ruokaan liittyy erityisesti maustamiseen. Nepalilaista ruokaa pidetään vähemmän tulisena kuin intialaista keittiötä.

Nepalilainen ruoka kotona – kokkaa ravintoloiden suosikkiannokset kanasta ja lampaasta

Kaiken perusta on riisi. Riisin keittäminen onnistuu helposti riisikeittimellä, mutta myös ihan kattilalla pärjää.

Kanakorma on yksi etnisen ravintoloiden suosikkiannoksista. Korman salaisuus on mantelijauhe ja reilusti mausteinen, kunnolla paistettu makupohja. Säädä chilin määrä oman maun mukaan.
Korma ei ole perinteisesti voimakkaan tulinen, vaan chili tuntuu mausteisuudessa taustalla.

nepalilainen ruoka
Kanakorman voi halutessaan tehdä myös lampaasta.  © Pia Inberg

Lammasvindaloo on herkullinen ja mehevä.  Vindaloo on Intian eteläosan Goaa 1960-luvulle asti
hallinneiden portugalilaisten siirtomaaherrojen rakastama ruoka. Maku on perinteisesti
hyvin tulinen ja tasapainoisen hapokas, mutta vähempikin chilin määrä riittää. Annosta tehdään myös nepalilaisissa ravintoloissa. 

nepalilainen ruoka
Lammasvindaloo onnistuu kotona esimerkiksi karitsanjauhelihasta.  © Pia Inberg

Nepalilaiset kala- ja kasvisannokset

Erilaiset curryt ovat suosittuja niin intialaisissa kuin nepalilaisissa ravintoloissakin. Etelä-Intialainen kalacurry on kookokseen keitetty kurkumankeltainen herkku. Kokeile kastikkeeseen
etnisten kauppojen vahvan tulisia vihreitä chilejä. Kalacurryyn sopivat kotimainen kuha tai hauki
fileinä.

nepalilainen ruoka
Kalacurry tarjoillaan monen pienen lisukkeen kera.  © Pia Inberg

Pyöryköitä kastikkeessa, maistuisiko? Pehmeän täyteläinen, tomaattinen ja cashewpähkinöillä
aateloitu koftakastike maustaa perunasta ja paneerjuustosta pyöräytetyt kasvispullat.

nepalilainen ruoka
Malai kofta -pyörykät ovat kasvisruokailijan suosikkiannos. Koftakastikketta voi tehdä myös lihalle.  © Pia Inberg

Dahl tai dal on linsseistä tehty kastike tai muhennos. Ohjeita on satoja, jopa tuhansia ja jokaisella kokilla on oma salainen dal-ohjeensa. Tässä yksi versio. Punaiset linssit sopivat loistavasti daliin, sillä niistä tulee helposti ja nopeasti muhennosta. 

nepalilainen ruoka
Linsseistä tehtyä muhennosta dalia on lähes jokaisella intialaisella tai nepalilaisella aterialla.  © Pia Inberg

Miten tehdä nepalilaista ruokaa? 

Jos haluat kokeilla kotona suosittuja intialaisia ja nepalilaisia ruokia muista nämä 11 tärkeää kohtaa ruokailussa.

Monipuolisella maustearsenaalilla pärjää pitkälle. Sen jälkeen vain mielikuvitus on rajana. Kotona voi tehdä juuri niin mausteista ruokaa kuin haluaa ja kokeilla ravintoloista tuttuja ruokia helposti. Monissa ruokalajeissa on pitkät raaka-ainelistat, mutta itse ruoan valmistaminen ei ole vaikeaa.

  1. Pöydän kattaminen ja thali: Ruoka tarjoillaan useimmiten niin että maut on jaettu erillisiin astioihin tai syvennyksiin lautasella. Ruoka koostuu useista yhtä aikaa tarjottavista ruokalajeista. Tästä tavasta käytetään nimeä thali. Se on ateria, jossa on alueesta riippuen erilaisia ruokia. Nosta pöytään riisiä, leipää, dahlia, erilaisia curryja, chutneya ja muita kastikkeita. Tee suunnitelma muutamasta testattavasta ruoasta ja kutsu ystäviä syömään.
  2. Makupohja: Monen ruoalajin pohjana on niin sanottu mausteinen makupohja. Makupohja tehdään usein tuoreesta valkosipulista ja tuoreesta inkivääristä ja sipulista. Joihinkin ruokiin sipuli ja inkivääri raastetaan, jossain ne ovat suikaleina. Käytä makupohjaan aina tuoretta sipulia ja inkivääriä kuivien mausteiden sijaan.
  3. Maustekimara: Mausteet ovat intialaisen ja nepalilaisen ruoan sydän. Makupohja maustetaan kuivamausteilla.  Hanki juustokuminaa, korianteria, kurkumaa, vahvaa chilijauhetta ja sinapinsiemeniä. Leivonnasta tutuilla pullamausteillakin on käyttöä. Garam masala -mausteseokseen kuuluvat kardemumma, kaneli ja neilikka. Sen maku vaihtelee miedosta tuliseen. Kokeile erilaisia ja löydä suosikkisi.  Muista säilyttää mausteet kuivassa ja kuivassa kaapissa pimeässä. Näin ne säilyvät parhaiten ja aromit säilyvät pitkään. Tamarinditahna on suosittu mauste. Sitä myydään isoissa marketeissa valmiina tahnana. Se valmistetaan tamarindipuun palkojen sisällä olevasta tahmeasta hedelmästä. Hedelmän maku on hieman hapanimelä ja sitä käytetään sitruunan tai etikan tavoin lisäämään ruokaan hedelmäistä happamuutta. Tuoretta tamarindia löydät etnisistä ruokakaupoista. 
  4. Tuoreet yrtit: Yrtit kuten korianteri ja minttu antavat makunsa niin lämpimiin kuin kylmiin kastikkeisiin. Tuore korianteri ja minttu saattavat olla etenkin talvisaikaa kalliita. Jos kotisi lähellä on etninen ruokakauppa, kurkkaa sen valikoimat tuoreiden yrttien suhteen. Sieltä saa usein näitä yrttejä markettia edullisempaan hintaan.
  5. Kookos: Kookosta käytetään kastikkeisiin, leivontaan ja juomiin. Se pehmentää makuja ja tulisuutta sekä antaa ruokiin täyteläistä pähkinäistä aromia.
  6. Paneer: Paneerjuusto tehdään Intiasas ja Nepalissa itse. Se on kotijuustoa muistuttava miedon makuinen juusto. Sitä saa Suomessa kaupasta valmiina (Apetina).
  7. Voi: Nepalilaisessa ja intialaisessa keittiössä käytetään kirkastettua voita. Siitä käytetään nimeä ghee. Se kestää koviakin lämpötiloja palamatta. Lähes kaikki paistetaan gheessä ja sitä lisätään kastikkeisiin mauksi. Kirkasta voi itse tai osta se valmiina. Tällä ohjeella teet sen kotona helposti. 
  8. Leivät: Naanleipää ja papadamia tarjotaan aina aterian yhteydessä. Myös roti tai chapati ovat leipiä, joita tarjoillaan ruoan kanssa. Leipä on lisuke, mutta myös ruokailuväline sillä usein ruoka syödään sormin. Joskus leipä myös korvaa riisin.
  9. Riisi, linssit ja muut lisukkeet: Riisiä on tarjolla lähes jokaisella aterialla aamiaisesta illalliseen. Riisin sijaan tarjolla voi olla myös erilaisia puurotyyppisiä pehmeitä lisukkeita, jotka ovat tehty maissista tai tattarista. Ateriakokonaisuuteen kuuluu myös linsseistä tehdyt kastikkeet dalit.
  10. Pikkelit ja chutneyt: Chutneyt ovat happaman-suolaisen-makeita hillomaisia tai kastikemaisia lisukkeita. Niitä tehdään vihanneksista ja hedelmistä. Ne tarjoillaan muun ruoan lisukkeena. Esimerkiksi mangochutneyta saa meiltäkin kaupasta valmiina. Se on makean mausteista ja sopii ruokaan kuin ruokaan lisäkastikkeeksi. Vihanneksia ja hedelmiä myös pikkelöidään ja fermentoidaan. Opettele fermontointi tällä ohjeella. Kirpeät vihannespikkelit ovat mainio lisuke tuhdille kastikkeelle. Ne voivat olla tulisia tai mausteisia ilman chiliä.
  11. Teetä: Ruokajuomana on usein teetä. Teetä kutsutaan Nepalissa nimellä chiya. Opettele teen hauduttamisen salat Kotiliedestä. 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nepalilainen ruoka on suomalaisten suosikki – kokkaa mausteiset ruoat omassa kotikeittiössä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.