Lohicrostinit – nopeat herkut
Joulu

Nopeat herkkupalat - vielä ehtii valmistaa jouluaterian!

Nopeat herkut pelastavat, kun kiireet ovat pitäneet kokin poissa keittiöstä. Vielä ehdit kokata herkullisen jouluaterian, jossa on juhlavia makuja, mutta vähemmän vaivaa.

Monet maukkaat kalaherkut syntyvät kädenkäänteessä. Valmista vaikkapa eteläamerikkalaista cevicheä, joka maustetaan limellä ja chilillä. Tarjoile alkupalapöydässä myös pieniä kalalla päällystettyjä leipäsiä, lohicrostineja, joissa maistuu mehevä ricottalevite ja pikkelikurkut.

129690-lohiceviche.jpg

Kannattaa myös hyödyntää kaupasta valmiina saatavat säilötyt kalat sekä kalatahnat. Niistä syntyvät nopeat herkut kätevästi.

Erilaiset salaatit ovat myös todellista pikaruokaa. Laiskurin rosolli on pikaversio perinteisestä rosollista. Käytä vain etikkapunajuuria, maustekurkkuja ja omenaa, näin säästyt perunoiden ja porkkanoiden keittämiseltä.

Waldorf joulusalaatti

Raikas joulupöydän salaatti syntyy salaateista, päärynästä ja rypäleistä. Koko komeus viimeistellään balsamicopohjaisella kastikkeella ja pinjansiemenillä. Jouluinen waldorf-salaatti koristautuu upean jouluiseksi granaattiomenan siemenillä sekä karpaloilla.

Pääruoaksi sopii juhlava poronpaisti, jota paistetaan uunissa vain puolisen tuntia. Huomaa kuitenkin, että liha on hyvä ottaa ainakin tuntia ennen huoneenlämpöön ja sen pitää paiston jälkeen antaa vielä vetäytyä.

poronpaisti

Tarjoile poronpaistin kanssa paahdettuja bataatteja sekä hunaja-calvadoskastiketta.

Makea päätös aterialle syntyy karpaloista. Kirpakka karpalo ja makea kinuski sopivat saumattomasti yhteen jälkiruokana tarjoiltavissa karpalomaljoissa.

Joulureseptit – nopeat herkut: jälkiruoka

Lue lisää:

Nopeat jouluherkut valmistat vaikka jouluaattona Nopeat jouluruoat kiireiselle kokille Leivo helppoa ja hyvää jouluksi Ruoka.fi: Vietä stressitön joulu – ota talteen helppo joulumenu!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nopeat herkkupalat - vielä ehtii valmistaa jouluaterian!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.