Nopeat jouluherkut valmistat vaikka jouluaattona

Nämä nopeat jouluherkut ehtii valmistaa vaikka vasta aattona.

Jouluaterian ei tarvitse olla tuntikausien uurastuksen tulos. Maukkaan ja juhlavan joulumenun voi loihtia myös vähemmällä vaivalla.

jouluherkut

Jouluherkkujen aatelia ovat kylmät kalaruoat, jotka tarjotaan aterian alkupalaksi keitettyjen perunoiden tai saaristolaisleivän kera.

Jouluinen sillikaviaari sekoitetaan matjesssillifileestä, keitetyistä kananmunista, smetanasta, kermaviilistä ja mausteista. Samaan tapaan syntyy myös siikaröra, jonka juhlistaa kullankeltainen siianmäti. Huippuhelppo graavilohitahna pyöräytetään graavilohesta ja tuorejuustosta.

joulusalaatti

Helppo joulusalaatti sekoitetaan erilaisista salaateista ja jouluisista hedelmistä. Kastikkeeksi riittää hyvä balsamiviinietikka ja öljy, jotka jokainen saa annostella itse. Juhlava salaatti sopii yhtä hyvin jouluaterian alkuruoaksi kuin pääruoan raikkaaksi lisukkeeksikin.

Jouluaterian pääruokana voi tarjota vaihteeksi vaikka poron paahtopaistia, joka ei vaadi tuntikausien kypsyttelyä, kuten perinteinen joulukinkku, vaan on valmis tarjottavaksi noin puolessa tunnissa. Kermakastikekin valmistuu kätevästi samalla.

Pääruoan lisukkeena tarjotaan työläiden juureslaatikoiden sijaan karamellisoituja lanttuviipaleita ja paahdettua ruusukaalisalaattia.

piparkakkumousse

Jouluaterian kruunaa kuohkean kermainen ja suloisen suklainen piparkakkumousse, jonka jälkeen kaipaa korkeintaan kupillisen hyvää kahvia tai mausteista glögiä.

Lisää ruokaideoita joulupöytään:
Herkkusuun helppo joulumenu
Perinteinen joulumenu
Joulun parhaat reseptit
Helpot joululeivonnaiset lehtitaikinasta
Ruoka.fi: Raikas joulumenu

Kuvat: Tommi Tuomi ja Kristiina Kurronen

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Nopeat jouluherkut valmistat vaikka jouluaattona

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X