Osaatko valmistaa munakkaan? Näin onnistut varmasti – katso 5 parasta ohjetta

Munakas on täydellisyyttä hipova arkiruoka: nopea, edullinen, loputtoman monipuolinen ja maistuu aamusta iltaan. Parhaimmillaan se myös häätää hävikin varsin mallikkaasti.

Huolelliset esivalmistelut, laadukkaat raaka-aineet ja hyvä munakaspannu ovat avaimet onnistumiseen. Koska itse munakkaan paistamisessa nopeus on valttia, tulee kaiken olla valmiina.

Jos haluat munakkaaseesi täytteitä, pilko ja paista ne ensin. Raasta myös juusto ja vatkaa munat huolella sekaisin, jotta valkuainen ja keltuainen sekoittuvat ja munakas paistuu tasaisesti.

Lisää pannulle reilu nokare voita, kaada munaseos kuumalle pannulle ja sekoita massaa jatkuvasti puuhaarukalla, jotta se säilyttää kuohkeutensa. Valmista pitäisi olla minuutissa.

Munakkaan ei tarvitse ruskistua, vaan se saa jäädä ilmavaksi, jolloin se on ehdottomasti parhaimmillaan. Lisää lopuksi täytteet, nosta lautaselle ja nauti heti.

Nappaa tästä kuusi reseptiä, joilla saat arkimunakkaaseesi hetkessä vaihtelua:

munakasateria

Munakasateria on kuin pyttipannu, jonka munamassa sitoo yhteen herkulliseksi kokonaisuudeksi. Valitse täytteet mielitekojesi tai kaapin sisällön mukaan. Kokeile esimerkiksi sieniä, pinaattia sekä minitomaatteja ja raasta pinnalle vielä parmesaania.

meksikolainen_munakas

Tämä munakas häätää hävikin varsin mallikkaasti. Täytteeseen uppoavat niin paprikan palat kuin tähteelle jääneet lihapullatkin. Cajunmausteella ja texmex-juustoraasteella saat meksikolaiseen lihapullamunakkaaseen rutkasti makua. Tuoreilla yrteillä luot viime silauksen. Munakkaan voi kypsentää loppuun uunissa grillivastuksen alla tai antaa sen hautua hetken aikaa liedellä kannen alla, kunnes pinta on hyytynyt.

italialainen munakas

Italialainen munakas sopii täydellisesti aamu- tai iltapalaksi. Se täytetään kirsikkatomaateilla sekä versoseoksella ja viimeistellään pinjansiemenillä ja balsamisiirapilla. Parmesaanijuusto ja loraus kermaa tekevät munakkaasta ihanan mehevän.

espanjalainen munakas

Tämä ohje ei esittelyitä kaipaa. Perunoilla, pekonilla ja kasviksilla täytetty ruokaisa espanjalainen uunimunakas eli tortilla taipuu toki lounaaksikin, mutta on ehdottomasti parhaimmillaan välipalana tai pikkusuolaisena tapastarjottavana.

kasvismunakas

Espanjalaisen munakkaan lailla myös tämä munakas paistuu näppärästi uunissa, mutta perunoiden sijaan se täytetään viipaloiduilla kesäkupitsoilla, paprikoilla ja kevätsipulisilpulla. Kasvismunakas valmistetaan paistinpannun sijaan suoraan uuninpellille, joten siitä riittää syötävää isommallekin porukalle.

papu-vuohenjuustomunakas

Munakas on helppo ja nopea nälänselättäjä, mutta ehkä parasta on kuitenkin se, että täytteet voi valita omien mielitekojen mukaan. Kokeile seuraavaksi tätä ruokaisaa papu-vuohenjuustomunakasta, joka käy niin kevyestä lounaasta kuin iltapalastakin. Mausta munamassa tuoreilla yrteillä, kuten lehtipersiljalla, ruohosipulilla tai kirvelillä, paista se pannulla meheväksi ja lisää täytteet vasta lopuksi.

Mehevät munakkat valmistat myös näillä ohjeilla:

kasvisfrittatat

Mini-kasvisfrittatat

uunimunakas ohje resepti

Himahellan frittata

munakas uunissa tai pannulla

Munakas uunissa tai pannulla

Ruoka.fi: Papumunakaspannu

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: hannakuusisalo
Kuvat: otavamedia

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti