Palsternakka

Palsternakka on herkullinen ja hyvin säilyvä juures. Palsternakka sopii erilaisiin keittoihin, patoihin, gratiineihin, kasvispihveihin, leivonnaisiin ja perunan kanssa soseeksi valmistettavaksi.

Maku ja näkö

Palsternakka on porkkanan sukulaiskasvi. Muodoltaankin se muistuttaa isoa porkkanaa. Sekä kuori että malto ovat kellanvalkoiset. Aromaattiset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat palsternakalle tyypillisen vahvan tuoksun ja makeahkon maun.

Käyttö

Liemijuureksena aromikas palsternakka on eräs hienoimmista porkkanan, purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Tämä porkkanan sukuinen makujuures on löytämässä tiensä yhä useampiin suomalaisiin ravintoloihin, joissa sitä näkee tarjottavan muun muassa paahdettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Kotonakin kannattaa kokeilla kokonaisten pienten tai lohkottujen palsternakkojen paistamista pannulla tai uunissa. Pannulla paistettaessa on hyvä esikypsentää palsternakkalohkot tai -kuutiot keittämällä ne. Palsternakan lehtiä voidaan käyttää mausteyrttien tapaan. Palsternakka antaa makua myös tuoreraasteena esimerkiksi salaateissa.

Palsternakka on ravitsemuksellisesti arvokasta syötävää. Kivennäisaineista erityisesti kaliumia on palsternakassa vielä enemmän kuin perunassa, 600 mg/100 g. Palsternakka on erinomainen kuidun lähde.

Monia kivennäisaineita ja vitamiineja palsternakassa on enemmän kuin porkkanassa, vain oranssinväristä karoteenia on niukasti.

Kokeile Kotilieden palsternakkareseptejä:

Palsternakkavuoka
Uunijuurekset
Sieni-palsternakkapiirakka
Peruna-palsternakkagratiini
Rosmariini-palsternakkaleipä
Lämmin juuresvuoka
Palsternakkasämpylät
Juurespatee
Kasvispihvit

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Teija Tuisku

Keskustelu

Kommentoi juttua: Palsternakka

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X