Pinaatti on monipuolinen terveysruoka – katso käyttövinkit ja herkulliset reseptit

Pinaatti on Kippari-Kallenkin suosima voimavihannes, joka on paitsi terveellistä, myös maukasta ruokaa. Pinaatti sopii monipuolisesti keittoihin, patoihin, muhennoksiin, smoothien sekaan sekä tietysti lettujen raaka-aineeksi.

Pinaatti  tuo aterioille tuhdin annoksen vihervoimaa. Tutustu pinaatin käyttöön ja herkullisiin pinaattiresepteihimme.

Lue myös: Pinaatin pakastaminen – säilö vihervoimaa pakastimeen myöhempää käyttöä varten

Pinaatti on mehevä ja pehmeälehtinen vihannes, jota löytyy kaupasta niin pakastettuna kuin tuoreenakin useita eri lajikkeita. Pieni ja pehmeälehtinen baby-pinaatti, miedon makuinen lehtipinaatti sekä paksuruotinen ja voimakkaan makuinen lamopinaatti eli Uuden-Seelannin pinaatti lienevät näistä tutuimmat.

Baby-pinaatin lehdet voi syödä sellaisinaan ja käyttää salaatin tavoin, mutta salaattipinaatti ja erityisesti lamopinaatti kannattaa kypsentää tai vähintään ryöpätä ennen syömistä niiden sisältämän nitraatin vuoksi. Pinaatin nitraattipitoisuuteen vaikuttaa viljelyolosuhteet, joten pitoisuudet voivat olla hyvinkin erilaiset. Nitraatin vuoksi pinaattia ei myöskään pidä antaa syötäväksi alle vuoden ikäisille lapsille.

Nitraatin lisäksi pinaatti sisältää raparperin tavoin oksaalihappoa, joka sitoo kalsiumia. Siksi pinaatti tarjotaankin usein maitokastikkeen kera.

Pinaatti ruoanvalmistuksessa 

Pinaatti on paitsi terveellinen myös herkullinen vihannes. Monikäyttöinen pinaatti sopii silputtavaksi niin keittoihin, muhennoksiin, patoihin kuin leivonnaisiinkin. Salaattipohjaksikin siitä on ja smoothieen se tuo mukavan annoksen vihervoimaa. Haudutettuna pinaatti on sellaisenaankin hyvä lisuke kala- ja liharuoille.

Ennen ruoanvalmistusta pinaatti kannattaa huudella huolellisesti, sillä lehtien lomassa saattaa lymyillä suuriakin multapakkuja. Kuivaa lehdet huolellisesti esimerkiksi salaattilingolla tai taputtelemalla ne puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. 

Lue myös Anna.fi: Palak paneer eli intialainen juusto-pinaatticurry

pinaatti

Kypsennettäessä pinaatti painuu kasaan erityisen paljon. Litra tuoretta pinaattia saattaa kypsennyksen jälkeen olla tilavuudeltaan enää desin verran. Kuva: Sampo Korhonen

Raaka pinaatti sopii smoothieen ja salaattiin

Pinaattia ei ole välttämätöntä kypsentää. Erityisesti hentolehtinen ja miedonmakuinen baby-pinaatti sopii käytettäväksi raakana niin smoothieissa kuin salaattipohjissakin, kuten tofulla rikastetussa voimasalaatissa. 

Avokado-pinaattismoothien väri tulee paitsi avokadosta ja pinaatista, myös vehnänoraasta ja tammenlehtisalaatista. Nesteenä käytetään kookosvettä, jota terästetään tilkalla terveellisiä rasvahappoja pursuavaa hamppuöljyä. 

Vihreän smoothien veikeä maku on peräisin inkivääristä, kanelista ja ripauksesta kanelia. Banaani ja päärynä loihtivat koostumuksesta samettisen pehmeän.

Makua ja väriä leivonnaisiin sekä pikkusyötäviin

Pinaatti sopii mainiosti myös suolaisiin leivonnaisiin, kuten erilaisiin piirakoihin, joissa se saa usein makuparin jostakin juustosta. Feta-pinaattipiirakka kuuluu suolaisten piirakoiden klassikoihin. Siinä on perinteinen piirakkapohja ja kermalla täytelöitetty mehevän juustoinen täyte.

Tutun feta-pinaattipiirakan kreikkalainen versio on spanokopita, joka leivotaan ohuesta filotaikinasta. Filotaikinaa löydät kauppojen pakastealtaista.

Pienissä ja somissa ricotta-pinaattipiiraissa maistuu italialaisen tuorejuuston lisäksi myös parmesaani. Pehmeät pinaattipiirakat puolestaan leivotaan hiivataikinasta ja täytetään pinaatilla, kananmunalla sekä fetajuustolla. 

Nerokkaat pinaattiuunimunat maistuvat leppoisalla viikonloppubrunssilla. Ne tehdään lisäämällä pieniin annosvuokiin yksi kananmuna sekä pinaattia ja tomaattia. Sitten vuoat laitetaan uuniin kypsymään ja nostetaan tarjolle, kun keltuainen on juuri ja juuri hyytynyt. Nautitaan paahdetun leivän kera.

Erilaiset pinaattilisukkeet sopivat etenkin kalaruokien kylkeen. Voissa muhevaksi haudutettu pinaatti on yksinkertainen, mutta maukas tarjottava. Se valmistuu kymmenessä minuutissa ja maistuu niin paistetun lohen kuin kuhan tai siiankin kaverina. 

Pinaattipesto sopii pastan kaveriksi, levitteeksi tai suolaisiin leivonnaisiin. Tee pinaattipestoa kerralla reilusti ja pakasta näppärissä, sopivan kokoisissa erissä.

Lasten lemppari: pinaattiletut

Pinaattiletut maistuvat kaikille. Usein ne ostetaan valmiina, mutta itse tehdyt voittavat kaupan einesversiot mennen tullen. Herkulliset pinaattiletut on ihan yhtä helppo valmistaa kuin perinteisetkin letut. Ne voi tehdä lehtipinaatista tai kätevästi pakastepinaatista sekä tavallisista lettuaineksista: kananmunista, jauhoista ja maidosta. Tarjoa letut puolukkahillon tai lempilisukkeittesi kera. 

Kokeile myös maistuvia ja ihanan pehmoisia ricotta-pinaattipannareita sekä helposti muffinipellin koloissa paistuvia pannarimuffineita.

Vihervoimaa lämpimiin ruokiin

Pinaattikeitto lienee pinaattilettujen ohella suosituin pinaattiresepti. Se onkin oikeaa pikaruokaa – helpoimmillaan perinteinen pinaattikeitto valmistuu pakastepinaatista noin kymmenessä minuutissa. 

Perinteisen pinaattikeiton lisäksi pinaattia voi upottaa myös muiden keittojen joukkoon. Keväinen ahvenkeitto tehdään kesäkeiton tapaan. Ohjeessa käytetyn nokkosen voi korvata vastaavalla määrällä pinaattia. Lisää se keiton joukkoon vasta valmistuksen loppuvaiheessa ja kuumenna vain pikaisesti.

Pinaatilla täytetyt haukikiekot on vähintään yhtä maukas ja keväisen kepeä ateria. Lisukkeena keitetyt varhaisperunat, mummonkurkut ja vanha kunnon kananmunakastike ovat verrattomat.

Pinaatti sopii erinomaisesti myös talvisempiin ja mausteisiin, makumaailmaltaan Aasian suuntaan nojaviin ruokiin, kuten sakeisiin currykastikkeisiin ja erilaisiin muhennoksiin. Bataatti-pinaatticurry sekä kikherne-kasviscurry pinaatilla maistuvat myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

Intialainen pinaattimuhennos eli palak paneer on mausteisen maukas kasvisruoka ja monen vakiotilaus intialaisessa ravintolassa. Herkkuruoan valmistaminen onnistuu kotonakin ja vie vaivaisen puoli tuntia.

Palak paneerin astetta lempeämmän makuinen versio on saag paneer, joka tehdään pinaatista, tofusta ja aasialaisista mausteista. Tofun tilalla voi kokeilla myös kotijuustoa tai leipäjuustoa.

Kvinoalla ja pinaatilla täytetty myskikurpitsa sopii sekin talvikauden ruokapöytään, viikonloppuun tai vaikka jouluaterialle. Paistonarulla sidottu kokonainen kurpitsa on upean näköinen ja toimii vegaanisessa joulupöydässä kinkun sijaan aterian kruununa. Kurpitsan sisällä on täyte valmiina, joten et tarvitse erikseen lisukkeita.

Pinaatti piristää pastat ja risotot

Nopea, mutta erittäin maistuva! Pinaattipasta valmistuu nopeasti myös arjen kiireiden keskellä. Pinaatin makupariksi voi sujauttaa esimerkiksi pekonia ja sieniä tai uunissa makeaksi paahdetua myskikurpitsaa sekä pehmeää ricottajuustoa.

Pinaattia voi käyttää myös pestokastikkeeseen basilikan sijaan. Maukas, nopea ja helppotekoinen cashew-pinaattipesto muodostaa kesäkurpitsapastan kanssa oivan arkiruoan. 

Hiukan haastavampi pasta-ateria on pinaattipappardelle, joka syntyy omatekoisesta, pinaatilla vihreäksi värjätystä tuorepastasta.

Pinaatti uppoaa mainiosti myös lasagnelevyjen väliin ja pastavuokien uumeniin. Helppo feta-pinaattipastavuoka valmistuu kerrostamalla vuokaan vuorotellen tuorejuuston ja pestokastikkeen tukevoittamaa feta-pinaattikastiketta, valmista tomaattipastakastiketta sekä pastaa. Emmenetaljuustokuorrute viimeistelee kokonaisuuden. Nyhtökaura-pinaattilasagnessa täysjyvälasagnelevyjen välissä vuorottelee myös raejuusto.

Vai valmistaisitko pastan sijaan vaihteeksi risottoa? Pinaattirisotto on parhaimmilaan valuvan pehmeä. Täyteläinen risotto sopii niin arkeen kuin juhlaan. Keväällä voit parittaa pinaatin kaveriksi myös parsaa ja vuohenjuustoa.

Pinaatti on terveysruokaa

Sarjakuvien Kippari-Kalle sai voimansa pinaatista eikä pinaatin terveellisyys ole aivan tuulesta temmattua – tosin rautaa pinaatti ei sisällä aivan niin paljon kuin yleisesti luullaan.

Pinaatissa on rautaa vain hieman enemmän kuin vihreissä vihanneksissa keskimäärin eli hitusen alle 2 mg sataa grammaa kohden. Lisäksi pinaatin sisältämät oksaalihapot vaikeuttavat raudan imeytymistä. Harhaluulo pinaatin rautapitoisuudesta johtuu inhimillisestä erehdyksestä eli vuonna 1870 tehdyssä rautapitoisuuden määrityksessä tapahtuneesta pilkkuvirheestä.

Rautapitoisuuden sijaan pinaattia kannattaa ylistää sen suuresta C-vitamiinipitoisuudesta. Pinaatissa on runsaasti myös K-vitamiinia, karotenoideja eli A-vitamiinin esiasteita sekä B-ryhmän vitamiineihin kuuluvaa folaattia. Kivennäsaineista pinaatti sisältää erityisesti kaliumia sekä magnesiumia.

.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Pinaatti on monipuolinen terveysruoka – katso käyttövinkit ja herkulliset reseptit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X