Punajuuri muuntuu moneksi – ohjeet hummukselle, pyöryköille, vohveleille + muille herkuille

Punajuuri on monipuolinen raaka-aine, jonka ihastuttava maku sopii niin hummukseen, salaattiin kuin juuresvuokaan. Maittavia ruokia voi valmistaa sekä tuoreista että etikkaan säilötyistä punajuurista.

Lähi-idän maiden meze-lautasilta tuttu hummus valmistetaan kikherneistä ja tahini-tahnasta. Kauniin purppurainen punajuurihummus noudattelee perinteitä, joihin etikkapunajuuret tuovat pirteän lisän. Etikan hapokkuus sointuu kauniisti sitruunamehun rinnalle, jolloin lopputulos on taatusti miellyttävän raikas.

Pelmeneitä punajuuriliemessä

Pelmeneitä punajuuriliemessä on kotikokin unelmaruokaa: Kaupasta ostetut pelmenit voi upottaa itsetehtyyn liemeen, jolloin maku on mukavan kotoisa. Vieraat eivät taatusti huomaa pientä vilppiä, kun lihaliemestä, tuoreista punajuurista, happamista omenoista ja punaviinietikasta keitetty liemi vie huomion toisaalle. Venäläiseen tyyliin herkku nautitaan täyteläisen smetanan kera.

Lämmin punajuurisalaatti
Lämpimän punajuurisalaatin ainutlaatuinen aromi saadaan aikaan savustuspussilla, jonne punajuurilohkot suljetaan ennen uuniin nostamista. Kevyesti savustuneet juurekset hunnutetaan hunajalla ja nostetaan vielä hetkeksi uuniin paahtumaan. Lämpimien punajuurilohkojen ylle ripotellaan sinihomejuustoa ja rucolaa ennen tarjoilua.

176611-punajuurivuoka.jpg

Kirpakka punajuurivuoka on helppotekoinen arkiruoka, joka maistuu koko perheelle. Herkku valmistetaan esikeitetyistä punajuurikuutioista, joita myydään kaupassa valmiina. Punajuurten joukkoon sekoitetaan piparjuurituorejuustoa, raastettua piparjuurta ja kermaa. Alle tunnissa kypsyvä juuresvuoka hurmaa ruokailijat kipakalla makumaailmallaan.

133231-punajuuripyorykat.jpg

Suloiset punajuuripyörykät tuovat välimerellisen tuulahduksen ruokapöytään. Tuoreet punajuuret saavat murekemassassa rinnalleen paistijauhelihaa, seesaminsiemeniä ja yrttimausteseosta. Valmiit pyörykät muodostavat maittavan aterian keitettyjen perunoiden ja jogurttipohjaisen kastikkeen kera.

188821-punajuurivohvelit.jpg

Kauniin punaiset punajuurivohvelit ovat vohveliraudalla rapeiksi paistettuja herkkuja, jotka maistuvat niin viikonlopun brunssilla kuin ruokaisana välipalana. Perinteinen vohvelitaikina höystetään punajuuriraasteella, kermaviilillä ja omenamehulla. Rapeaksi paistetut vohvelit ovat taatusti perheen pienimpien mieleen!

Lisää suussa sulavia punajuuriohjeita:
Punajuuri on makean mehukas juurikas
Puhtia punajuuresta
Punajuuri tykkää juustosta
Kokin mehevä punajuuri
Ruoka.fi: Punajuuri yllättää monikäyttöisyydellään

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Punajuuri muuntuu moneksi – ohjeet hummukselle, pyöryköille, vohveleille + muille herkuille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X