Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Graavisuolattu lohi

Ohueksi siivutettu graavilohi on yksi juhlapöytien klassikkoja. Eikä ihme. Graavisuolattu lohi valmistuu lähes itsestään. Mausteiksi sopivat suolan lisäksi, tilli, valkopippuri ja ripaus sokeria. Jos kaipaat graavisuolattuun loheen uusia vivahteita kokeile mausteeksi tilkkaa konjakkia tai vodkaa.

Ainekset

Graavattu lohi

  • 1 kg Lohifilee
  • 1,5 tl hienoa sokeria
  • 1 rkl merisuolaa runsas
  • tilliä
  • rouhittua valkopippuria
  • (konjakkia)

Valmistusohje

  1. Ripottele lohi- tai kirjolohifileille ensin vähän sokeria (kalakilolle 1-1,5 tl), sillä sokeri säilyttää kalan pehmeänä. Rouhi pinnalle valkopippuria ja sirottele sitten karkeaa merisuolaa ja runsaasti hienonnettua tilliä. Pieni suihkaus konjakkia lohen pintaan ennen suolan lisäämistä antaa oman juhlavan makunsa. Laita filee nahkapuoli alaspäin kokoiseensa astiaan, peitä kelmulla ja laita kevyt paino, esimerkiksi lautanen päälle.
  2. Anna kalan maustua seuraavaan päivään jääkaapissa. Pyyhi kalan pinta puhtaaksi ja kuivaksi. Leikkaa tarjolle leveämmästä päästä aloittaen.

Lue myös: 5 x joulukala – sitruunaisia silakoita, lakulohta, mustikkasiikaa, cevicheä ja sillipannacottaa


Kommentoi

Kommentoi juttua: Graavisuolattu lohi

Åke

Oon laittanu fileen vakuumiin, niin ei tarvii painoa laittaa päälle.

Annukka

Kiitos kokeilen

Satu

Tällä ohjeella tulee kyllä todella mautonta kalaa jos käyttää vain 1 rkl (15 ml) suolaa. Suolaa pitäisi olla ainakin kolminkertainen määrä ja osa ripoteltuna nahkapuolelle ja mielellään kahden vuorokauden maustumisaika.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.