Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Hunajakrokanttijäädyke ja aprikoosikastike

Hunajakrokanttijäädyke ja aprikoosikastike on mainio juhlien jälkiruoka, sillä sen voi valmistaa kiireettä. Hyvissä ajoin etukäteen valmistettu jälkiruoka helpottaa muun aterian valmisteluissa.

Valmistusaika
yli 60 min
Annosmäärä
6  annosta

Ainekset

Hunajakrokantti

  • 3 rkl kuorellisia manteleita
  • 3 rkl pähkinöitä, esimerkiksi macadamia
  • 4 rkl sokeria
  • 2 rkl hunajaa

Jäädykemassa

  • 100 g valkosuklaata
  • 1 rkl mantelilikööriä, esimerkiksi Amarettoa
  • 2 kananmunaa
  • 3 rkl sokeria
  • 1 prk (3,3 dl) kuohukermaa

Lisäksi

  • 1 prk (420/235 g) aprikoosinpuolikkaita mehussa
  • tuoretta minttua

Valmistusohje

Hunajakrokanttijäädyke ja aprikoosikastike tehdään helposti näin:

1. Nosta mantelit, pähkinät, sokeri ja hunaja paksupohjaiseen kasariin. Kuumenna varovasti, välillä sekoittaen. Sokerin sulaessa ja muuttuessa karamellimaiseksi, sekoita huolellisesti ja nosta kattila syrjään. Levitä seos välittömästi öljytylle leivinpaperille. Anna jäähtyä. Rouhi jäähtynyt krokantti teholeikkurissa tai kaulimen avulla murskaamalla.

2. Sulata valkosuklaa varoen mikrossa. Sekoita sulaneen suklaan joukkoon likööri.

3. Erota keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset, sokeri ja hieman jäähtynyt valkosuklaamassa tasaiseksi. Vaahdota erikseen valkuaiset ja kerma. Nostele suklaakeltuaismassaan ensin nostellen valkuaisvaahto ja sen jälkeen kermavaahto. Sekoita tasaiseksi.

4. Vuoraa kelmulla jäädykeastia, esimerkiksi suorakaiteinen leipävuoka. Kaada jäädykemassaa ja rouhittua krokanttia kerroksittain vuokaan. Säästä osa krokantista koristeluun. Peitä jäädyke ja anna jäätyä seuraavan päivään.

5. Nosta jäädyke huoneenlämpöön noin varttia ennen tarjoilua. Kumoa ja leikkaa annospaloiksi. Soseuta osa aprikooseista kastikkeeksi ja mausta mintulla. Koristele annokset krokantilla.

Katso myös: Pannacotta-jäädyke

Lue myös Anna.fi/Ruoka: Crema catalana -jäädyke


Kommentoi

Kommentoi juttua: Hunajakrokanttijäädyke ja aprikoosikastike

Sinun täytyy kommentoidaksesi.