Reseptit

Manteliboston

Ainekset

  • 3 dl maitoa
  • 25 g kuivahiivaa
  • 1 rkl kardemummaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 muna
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 100 g rasvaa

täyte:

  • 150 g mantelimassaa
  • ½ dl vettä

voiteluun:

  • muna

pinnalle:

  • raesokeria, mantelirouhetta tai sokerivesikuorrutus

Valmistusohje

Manteliboston
  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna ja mausteet. Lisää jauhot ja lopuksi pehmeä rasva. Alusta pehmeä taikina. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
  2. Murenna mantelimassa. Kuumenna vesi ja sekoita se mantelimassan joukkoon.
  3. Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä. Ota pala taikinaa ja kauli se pyöreän, mieluiten irtoreunaisen, tasapohjaisen kakkuvuoan pohjan kokoiseksi. Voitele vuoka ja aseta taikinalevy pohjalle.
  4. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä mantelimassa taikinalevylle. Kierrä levy kääröksi ja leikkaa paloiksi. Asettele palat harvakseltaan vuokaan taikinapohjan päälle. Kohota bostonkakku, voitele ja ripota päälle raesokeria tai mantelirouhetta. Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia.
  5. Kakun voi somistaa myös sokerivesikuorrutuksella. Mittaa kulhoon 2 dl tomusokeria ja sekoita joukkoon noin 1 rkl vettä. Valuta kuorrutus rihmoina jäähtyneen bostonkakun pinnalle.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Manteliboston

Sinun täytyy kommentoidaksesi.