Mehevä tomaattipiirakka

Mehevä tomaattipiirakka 

60+
min
3
6 annosta
yli 60 min
  • 3
  • 3

Ainekset

pohja

225 g (noin 3 ½ dl) vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 kananmuna
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl lämmintä vettä

Täyte

4 rkl oliiviöljyä
450 g sipulia
4 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
700 g kypsiä tomaatteja
pinnalle oliiviöljyä

koristeeksi

tuoretta persiljaa, timjamia tai basilikaa

Valmistusohje

1. Mittaa jauhot kulhoon, mausta suolalla. Lisää kevyesti vatkattu muna, öljy ja vesi. Sekoita ainekset tiiviiksi taikinapalloksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna tekeytyä puolisen tuntia.

2. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi esimerkiksi mandoliini-vihannesleikkurilla höyläten. Silppua valkosipulinkynnet. Kypsennä sipulit pehmeiksi öljyssä, lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta hetki.

3. Kauli taikina piirakkavuokaan sopivaksi levyksi. Painele voideltuun tai leivinpaperilla suojattuun vuokaan, ja kaada sipuliseos päälle. Leivinpaperi helpottaa leikkaamista, mutta se estää rapean paistopohjan syntymisen.

4. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne vuokaan, pirskottele pinnalle vähän oliiviöljyä. Paista tomaattipiirakkaa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Vinkki: Jos tomaatit ovat happamia, kannattaa joukkoon lisätä ripaus sokeria.

Ohje: Kaisa Sillanpää, Sauvo