Ruoka

Perunasalaatti onnistuu monella tyylillä – onko suosikkisalaatissasi kirkas vai majoneesipohjainen kastike?

Perunasalaatti uusista perunoista on helppoa kesäruokaa. Tarjoa raikas ja ruokaisa kesäsalaatti sellaisenaan tai grilliherkkujen kaverina.

Perunasalaatti hellii herkkusuun makuhermoja. Perinteiseen perunasalaattiin kyllästyneillekin löytyy liuta uusia reseptejä kokeiltavaksi.

Lue myös: Asiantuntija suosittelee: Mikä perunalajike muusiin, mikä keittoon?

Perunasalaatti on maukas, ruokaisa ja helppotekoinen tarjottava, jonka voi tehdä valmiiksi hyvissä ajoin. Ennen perunasalaatin valmistamista kannattaa perunat keittää valmiiksi jo esimerkiksi edellisenä päivänä.

Valitse perunasalaattiin kiinteä perunalajike. Esimerkiksi pitkulainen, kiinteämaltoinen Annabelle on perunasalaatissa todellinen ässä. Kesällä perunasalaatti valmistetaan tietysti varhaisperunoista.

Perunsalaatin voi tehdä majoneesi- tai öljypohjaisena. Mukaan lisätään herkkuja maun mukaan: kapriksia, hienonnettua punasipulia, yrttejä, kananmunia tai vaikkapa kikherneitä. 

Perunasalaatti maistuu majoneesi- tai kermapohjaisena

Majoneesi- ja kermapohjaiset perunasalaatit ovat tuhteja ja täyttäviä. Halutessasi rasvaista majoneesia voi raikastaa korvaamalla osa majoneesista paksulla jogurtilla, ranskankermalla tai vaikkapa kermaviilillä. Myös tilkka sitruunamehua tuo makuun kaivattua kepeyttä.

Kesäinen perunasalaatti sekoitetaan kirpakoista omenoista, suolakurkuista, retiiseistä ja parsasta. Pehmeä kastike salaatille syntyy majoneesin sijaan kermaviilistä, sinappirelissistä sekä ranskankermasta. Kirpakka piparjuuri antaa potkua tälle perunasalaatille. 

Majoneesikastikkeella kruunattu muna-anjovissalaatti maistuu vaikka juhannusyön suolapalana. Ruohosipuli ja kananmunankeltuainen tuovat salaattiin kesän värejä. 

Piparjuuri-lohiperunasalaatti vaatii hiukan näpertelyä, sillä piparjuurella tai wasabilla maustettu perunasalaatti kääräistään lohiviipaleiden sisään ja tarjotaan ruohosipulilla koristeltuina annoksina. Pienet lohi-perunasalaattiannokset sopivat vaikka vappulounaan alkupalaksi tai vappubrunssin noutopöytään.

Perunasalaatti kermaviilikastikkeella syntyy tähteeksi jääneistä, keitetyistä ja jäähtyneistä uusista perunoista. Artisokka antaa perunasalaatille uutta makua. 

Tämä helppo peruna-kukkakaalisalaatti syntyy hetkessä. Kukkakaali, hapahkot omenat tuovat raikkautta perinteiseen majoneesipohjaiseen perunasalaattiin. 

Äidin perunasalaattiin tuodaan raikkautta omenakuutioista. Kastike tehdään majoneesista, kermaviilistä ja etikasta, maustetaan tillillä ja timjamilla. 

Maahumala-perunasalaatin juju on villiyrteillä maustettu majoneesi. Voit hyödyntää salaattiin vaikkapa vuohenputkea, poimunlehteä tai nokkosta.

Juhannuksen perunasalaatti pitää sisällään kaikkea ihanaa ja herkullista: keitettyjä kananmunia, retiisejä, omenaa, suolakurkkuja, säilöttyä latva-artisokkaa sekä chilillä maustetun kermaviili-majoneesikastikkeen.

Lue myös Anna.fi: Varhaisperunat ovat odotettu kesäherkku – näin saat ne maistumaan vieläkin paremmalta

Öljypohjainen perunasalaatti on raikas ja ruokaisa

Maukas perunasalaatti syntyy myös ilman majoneesia. Tee perunasalaattiin öljy-viinietikkapohjainen kastike ja mausta se valkosipulilla, sinapilla sekä tuoreella ruohosipulilla.

Värikkään perunasalaatin  juju syntyy lisäämällä perunasalaattiin aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja sekä oliiveja. Italialaistyylistä vivahdetta salaattiin tuovat basilikapesto sekä rucolan- ja basilikanlehdet. Salaatti sopii tarjottavaksi sekä sellaisenaan että grillatun kanan, makkaran tai kalan kanssa.

Myös tässä salaatissa maistuvat Välimeren maut. Perunoiden kaveriksi suijautetaan ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, artisokkaa ja kapriksia.

Ruokaisa peruna-papusalaatti sopii eritoten grilliruoan kaveriksi. Ihanan mantelinmakuisen Siikli-lajikkeen uusista perunoista valmistuvan salaatin kruunaa makean sinappinen yrttiöljy. 

Vihreän perunasalaatin  voi koota yksinkertaisista raaka-aineista: perunasta ja kapriksista. Salaatti valellaan yrttiöljyllä ja tarjoaa vaivattoman, mutta kevyen vaihtoehdon perunasalaatille. 

Peruna-parsasalaattia kannattaa harkita pääsiäisaterialle kananmunien kanssa. Vadelmaetikassa marinoitu punasipuli tuo salaattiin ihan uudenlaista menoa ja meinikiä. 

Kevyempää perunasalaattireseptiä metsästävien kannattaa kokeilla raikasta perunasalaattia, jossa keitetyt perunat saavat seuraa kesäkurpitsasta, fenkolista, kirsikkatomaateista ja avokadosta. Perunasalaatin kruunaa sitruunalla maustettu öljykastike, joka on raikas ja majoneesikastiketta kevyempi vaihtoehto.

Tämä salaatti on raikas lisä grilliruoille tai vappupiknikille. Vihreä yrttikastike ja täpäkät kaprikset siivittävät vihreän perunasalaatin perunasalaattien luksusluokkaan.

Raikas ja ruokaisa peruna-kikhernesalaatti tehdään perunoista ja kikherneistä. Salaatti toimii liharuokien lisukkeena tai lounaana ihan sellaisenaan. Etikkainen öljykastike sekä punasipuli antavat salaatille mukavasti luonnetta.

Tarjoa perunsalaatti vaihteeksi lämpimänä

Perunasalaatti maistuu mainiolta myös lämpimänä. Tämä lämmin perunasalaatti tehdään uusista perunoista ja maustetaan sitruunaisella öljykastikkeella, johon valkosipuli tuo säväyksen. 

Kesällä ulkoruokinnan käydessä kuumimmillaan perunasalaattikin valmistetaan lieden sijaan grillissä muurikkapannulla. Polvenkorkuiseksi nousseesta lipstikasta syntyy muurikkaperunoille maistuva pestokastike. Keitetyt kananmunat tekevät salaatista ruokaisan. 

Haalea peruna-sienisalaatti on kesäruokien aatelistoa. Varhaisperunoista, tuoreista kantarelleista sekä herneistä koottu lämmin lisuke maistuu herkulta vaikkapa grillimakkaran rinnalla.

Lue myös Anna.fi: Näin tehdään ihana peruna-tomaattisalaati

Artikkelia on muokattu 1.6.2023 klo 16:40

Kommentoi

Kommentoi juttua: Perunasalaatti onnistuu monella tyylillä – onko suosikkisalaatissasi kirkas vai majoneesipohjainen kastike?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.