Ruoka

Ruoan hinta nousee ennätystahtiin – asiantuntija kertoo, miksi maitotölkistä ja broileripaketista joutuu pulittamaan jopa 14 % enemmän

Ruoan hinta nousee tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT. Tutkimusjohtaja kertoo, mistä oikein on kyse.

Jos vuosi sitten maitotölkin sai kaupasta 89 sentillä, voi siitä joutua nyt pulittamaan piirun päälle euron. Ruoan hinta nousee nyt ennätystahtiin, mikä saa Matti ja Maija Meikäläisen laskemaan killinkejä marketissa yhä tarkemmin.

Mutta mistä ruoan hinnan nouseminen johtuu? Entä kuinka paljon ruoan hinta tulee nousemaan?

Tässä jutussa tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg Pellervon taloustutkimus PTT:stä vastaa kuuteen ruoan hinnannousua koskevaan kysymykseen.

1. Miksi ruoan hinta nousee?

Markkinataloudessa ruoan hinta riippuu ruokatuotteiden kysynnästä ja tarjonnasta. Koska markkinat ovat kansanväliset, tilanteet muualla maailmalla vaikuttavat hintoihin myös Suomessa. Tällaisia ovat esimerkiksi geopoliittiset kriisit ja sääolosuhteet.

”Ruoan hinnan nousussa on kyse globaalista ilmiöstä. Ruoan hinta on noussut kaikkialla Euroopassa ja muualla maailmassa”, tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg sanoo.

Nykyiseen hintatilanteeseen on kolme syytä. Ensin ruoan hinta nousi Suomessa koronapandemian ja vuoden 2021 heikon viljasadon vuoksi. Nyt kustannuskriisiä ja hintojen nousua pitkittää Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainassa.

Koronapandemia sekoitti lannoitetuotannon

Koronapandemian alkuaikana ruoan hintakehitys oli maltillista, mutta syksyllä 2021 viljelyyn tarvittavien lannoitteiden, energian ja rehun hinnat alkoivat nousta jyrkästi.

Koronapandemian alkukuukausina tuotteiden ja palveluiden kulutus väheni. Siksi tehtaat vähensivät lannoite- ja energiatuotantoa. Kun tautitilanne alkoi olla paremmin hallinnassa, koronarajoituksia purettiin. Supistettu tuotanto- ja logistiikkaketju eivät pysyneet normaaliin kulutuskäyttäytymiseen palanneen yhteiskunnan mukana.

Kun kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet, ruoantuotantoon tarvittavien raaka-aineiden hinnat lähtivät nousuun.

Sääolosuhteet pilasivat satoja

Vuonna 2021 kotimaan viljasato jäi niukaksi kuivuuden takia. Pulaa oli etenkin eläinten rehuna käytetystä ohrasta, jonka sato oli kolmanneksen keskimääräistä satoa pienempi. Heikon sadon seurauksena sekä viljan että rehun hinnat nousivat.

Kun rehun hinta nousee, kotieläintuotannon kustannukset nousevat. Tämä on johtanut viiveellä lihan ja maidon tuottajahintojen eli maatalousyrittäjien tuotteistaan saamien tulojen nousuun. Lopulta kasvaneet tuotantokustannukset nostavat elintarvikkeiden myyntihintaa ja rokottavat siten kuluttajien kukkaroa.

Maailmalla sääolosuhteista on kärsinyt esimerkiksi kahvituotanto. Maailman suurin kahvintuottaja Brasilia kärsi ensin kuivuudesta, sitten hallasta. Viime satokautena viidennes maan kahvisadosta tuhoutui.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan heilauttaa maailmanmarkkinahintoja

Venäjä ja Ukraina kuuluvat maailman suurimpiin viljantuottajiin, joten niiden keskinäinen sotiminen näkyy suoraan viljan maailmanmarkkinahinnassa. Kun Ukrainasta tuli aktiivisen hyökkäyssodan tanner helmikuussa 2022, viljan vienti sen satamista vaikeutui. Viljalastit eivät matkaa myöskään Venäjältä entiseen tapaan, sillä länsimaat ovat asettaneet Venäjälle talouspakotteita rangaistukseksi sodan aloituksesta.

Talouspakotteet kohdistuvat myös venäläiseen kaasuun. Kun Venäjän kaasuhanat ovat lähes täysin kiinni, maakaasun hinta kohoaa pilviin. Se nostaa paitsi maakaasusta riippuvaisten typpilannoitteiden myös sähkön markkinahintoja. PTT:n tuoreen raportin mukaan lannoitteiden hinnat ovat kaksinkertaistuneet viimeisen vuoden aikana. Voimakas hintojen nousu on kova isku maataloudelle.

”Maatalouden kannattavuus on ollut suhteellisen heikkoa koko 2000-luvun. Ei maataloudella ole ollut puskuria ottaa vastaan näin äkillisiä hinnannousuja”, tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg sanoo.

ruoan hinta nousee
© iStockphoto

2. Kuinka paljon ruoan hinta tulee nousemaan?

Ruoan hinnanmuutos perustuu Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksiin, joka lasketaan vertaamalla ruoan hintaa siihen hintaan, jonka ruoasta joutui pulittamaan vastaavana ajankohtana edellisvuonna.

Ruoan hinta nousi vuonna 2022 tammi–elokuussa keskimäärin kahdeksan prosenttia. Pellervon taloustutkimus PTT ennustaa, että ruoan hinta nousee vuoden loppuun mennessä keskimäärin 11 prosenttia verrattuna edeltävään vuoteen.

”Se tarkoittaisi sitä, että loppuvuonna on edessä merkittäviä hintojen nousuja. Tulemme näkemään kaksinumeroisia inflaatiolukuja. Puhumme hyvin poikkeuksellisesta markkinasokista, joka on tullut yllättäen. Näin suuria tuotantopanosten kustannusmuutoksia on ollut hyvin vaikea ennakoida”, tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg sanoo.

Ruoan hintamuutokset olivat olleet ennen nykyistä hintatilannetta vakaita vuosien ajan. Ruoan hinta laski tai nousi vuositasolla enimmillään noin kaksi prosenttia. 

PTT:n ennustama 11 prosenttia on korkein ruoan hinnan nousuprosentti vuositasolla Suomen 27-vuotisen EU-jäsenyyden aikana. Edellinen ennätys osuu vuoteen 2008, jolloin finanssikriisi nosti ruoan hintoja lähes kahdeksan prosenttia.

3. Miten ruoan hinnan nousu tulee vaikuttamaan kotitalouksiin?

Ruoan osuus kaikista kotitalouksien kulutusmenoista on ollut viime vuosina 12 prosentin luokkaa. Vielä 1980-luvulla ruoka ahmaisi suomalaisten kotitalouksien kokonaismenoista peräti viidenneksen. Elin- ja palkkatasojen nousun vuoksi suomalaisille on jäänyt ruokakulujen jälkeen enemmän rahaa muuhun.

PTT arvioi, että ruokakulujen osuus kotitalouksien menoista tulee nyt hieman nousemaan. Dramaattista muutosta ei kuitenkaan ole tutkimusjohtajan mukaan odotettavissa. Osa kuluttajista pyrkii vaikuttamaan ruokakuluihin vaihtamalla totutun kahvipaketin halvempaan tai vähentämällä broileripakettien tai muiden kallistuvien tuotteiden ostamista.

Kaikilla tätä hintavipua ei kuitenkaan ole käytettävissä. Jos ostaa jo valmiiksi edullisinta tuotetta vain tarpeeseen, ei ruokakuluista ole juurikaan mahdollista säästää.

”Pienituloiset kuluttajat ovat tietenkin vaikeimmassa asemassa”, Sari Forsman-Hugg sanoo.

4. Mitkä ruokatuotteet kallistuvat eniten?

Ruoan hinta nousee eniten vilja-, liha- ja maitotuotteissa. PTT arvioi, että lihatuotteiden kuluttajahinnat tulevat nousemaan viime vuodesta keskimäärin 14 prosenttia ja maitotuotteiden hinnat 13 prosenttia.

Sähkön hinnannousu tulee lisäksi todennäköisesti nostamaan tulevana talvena kasvihuoneessa kasvatettujen vihannesten, kuten kurkun, tomaatin ja salaatin, hintoja.

5. Mihin ruoan hinnan noususta saatavat tulot menevät? Kuka hyötyy ruoan hinnan noususta?

Ruoan hinnannousu on lisännyt keskustelua ruokaketjun tulonjaon oikeudenmukaisuudesta. Hintojen nousu syventää etenkin maataloustuottajien ahdinkoa. Railo menestyneiden ja heikommin kannattavien maatilojen välillä kasvaa.

”Monet tilat ovat tällä hetkellä maksuvalmiuskriisissä. Kassassa ei ole rahaa, jolla maksaa lannoitteita tai rehuja”, Forsman-Hugg sanoo.

Myös elintarviketeollisuuden ja kaupan kustannukset ovat nousseet. Voittajia on Forsman-Huggin mukaan vaikea nimetä, vaikka vähittäiskaupat takovatkin tällä hetkellä tulosta.

”Nyt elämme niin poikkeuksellista aikaa sekä kustannusten ja hintojen muutosta, että tästä ei kukaan hyödy. Ruokaketjun tulonjaosta tarvitaan kuitenkin tuoretta tutkimustietoa. Sitä ei tällä hetkellä ole.”

6. Milloin ruoan hinnan nousu taantuu?

Ruoan hinnan kehityksen ennustaminen on epävarmassa maailmantilanteessa haastavaa. PTT kuitenkin ennustaa, että ruoka jatkaisi kallistumista vielä vuonna 2023. Etenkin alkuvuonna on todennäköisesti luvassa korkeita kasvuprosentteja.

”On mahdollista, että loppuvuodesta 2023 hinnat kääntyisivät laskuun. Markkinat sopeutuvat kustannuspuolella, kun uusia tarjontaketjuja ja ratkaisuja syntyy”, Sari Forsman-Hugg sanoo.

Esimerkiksi lannoitteiden hinnannousu näyttää tällä hetkellä laantuvan. Kun tuotantokustannukset laskevat, hinnat alkavat laskea koko ruokaketjussa. Tällä hetkellä PTT ennakoi, että ruoan hinta tulisi nousemaan vuonna 2023 keskimäärin kolme prosenttia.

Lue myös Seura.fi: Kuluttajat maksavat ruoasta kahden miljardin lisälaskun: ”Kaupat tekevät ennätystuloksia” – Miksi rahavirta yhä ehtyy matkalla maataloustuottajille?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ruoan hinta nousee ennätystahtiin – asiantuntija kertoo, miksi maitotölkistä ja broileripaketista joutuu pulittamaan jopa 14 % enemmän

Erkki46

”Kun tuotantokustannukset laskevat, hinnat alkavat laskea koko ruokaketjussa. ”
Täysin väärä oletus. Hintojen nousu kertyy lähes kokonaan keskusliikkeiden ja teollisuuden kassaan, tuottajille jää vain nimelliset korotukset, jos niitäkään. Tämän seurauksena elintarvikkeiden tuotantokustannusten laskukaan ei välttämättä alenna ruoan hintaa, vaan kasvattaa keskusliikkeiden voittomarginaalia.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.