Joulupuuro on aattoaamun herkku

Pehmeä ja täyteläinen riisipuuro valmistuu täysmaidosta. Joulupuuron lisukkeena tarjotaan kuivatuista hedelmistä tai raikkaista marjoista valmistettua kiisseliä.

Joulupuuro eli riisipuuro aloittaa jouluaaton vieton. Riisipuuro on kuulunut juhlaruokavalikoimaan 1800-luvulta saakka, jolloin säätyläisiltä omaksuttu riisi syrjäytti ohran. Länsi-Suomessa joulupuuro tehtiin perinteisesti keittämällä ja Itä-Suomessa uunissa hauduttamalla.

Joulupuuron sekaan on tapana piilottaa kuorittu manteli. Mantelin uskotaan tuottavan löytäjälleen onnea seuraavalle vuodelle. Tavan uskotaan olevan peräisin keskiajalta, jolloin Englannin ylhäisöllä oli tapana huvitella loppiaisena laittamalla papu puuroon. Se, joka pavun löysi, sai olla juhlien ajan papukuningas tai –kuningatar, joka sai keksiä muulle seurueelle hullunkurisia tehtäviä, joista ei voinut kieltäytyä.

Älä polta pohjaan

Jotta puuro ei palaisi pohjaan, valitse sen valmistukseen rasvaa sisältävä maito. Paras puuromaito on punainen täysmaito, mutta myös kevytmaito sopii puuron valmistukseen. Puuron pohjaan palamista voi ehkäistä myös valitsemalla keittoastiaksi paksupohjaisen, mielellään pinnoitetun kattilan ja sekoittamalla puuroa valmistuksen aikana.

Joulupuuron voi maustaa lisäämällä puurokattilaan esimerkiksi halkaistu vaniljatanko tai kanelitanko.

Yksinkertaisimmillaan riisipuuro nautitaan kanelin ja sokerin sekä maidon tai voisilmän kera. Perinteinen riisipuuron lisuke on sekahedelmäkiisseli. Jouluisen kiisselin voi valmistaa myös yksittäisistä hedelmistä kuten luumuista tai aprikooseista. Raikas karpalokiisseli ja puolukka-omenakiisseli sopivat myös puuron kera tarjottavaksi.

Juhlavan riisipuurosta saa, kun sen kanssa tarjoaa lakkakiisseliä. Kiisselit sopivat myös kermavaahdolla viimeisteltynä joulunajan jälkiruoiksi.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Mari Harjula

Keskustelu

  1. jouni

    kuumenna ensin maito ja tarpeet hellalla ja ei kun mikroon , sulatus teholle n 45 min välillä vähän sekoittaen eikä koskaan pala pohjaan .

  2. mutta...

    …miten yön yli ??

    100ast. 10 tuntia ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti