Ruoka

Jouluruokia perinteiseen joulupöytään

Jouluateria on vuoden suurin ruokajuhla, johon valmistaudutaan huolella.

Mausteinen, makea ja ehkä hieman teräväkin mustaherukkaglögi lämmittää ja kutsuu vieraat jouluaterialle. Glögin kanssa maistuu pikkuinen sienipiiras.

Venäläisen joulusillin, silakkasalaatin, valkosipulisilakat ja siikamoussen voi tarjota myös sievinä pikkuannoksina kauniista läpinäkyvistä laseista.

Perunakuoriset pasteijat voi täyttää keitetyllä tai jauhetulla lampaan- tai hirvenlihalla. Pehmoisen perunataikinan voi korvata myös pakastealtaasta löytyvillä piirastaikinoilla.

Lihaliemi on monissa perheissä perinteinen joulupöydän alkuruoka. Ennen liemi keitettiin itse ja keitetty liha kääräistiin pasteijoihin. Kiireinen käyttää valmista lientä, jonka voi jalostaa paistetuilla sienillä ja kasviksilla.

Makeaksi ja mausteiseksi haudutettu punakaali on jouluinen lisäke. Tilkka etikkaa tai kirpeää mehua terästää kaalin. Lisukkeiksi sopivat myös luumuriisi, makeat juureskuutiot ja paahdetut kasvikset.

Kinkku ei pienellä joukolla kulu pitkinäkään pyhinä. Sinappikastikkeen kanssa tarjottu porsaanfilee ajaa saman asian. Piparjuurella kirpakoitettu punajuurivuoka vie kielen mennessään. Käytä nopeasti kypsyviä esikeitettyjä punajuurikuutioita.

Glögin makuiset päärynät maistuvat miedosti aniksella maustetun kermahyytelön kanssa. Jouluinen panna cotta on myös ihana päätös aterialle.

Lisää jouluruokia löydät täältä. Kaikki joululeivonnaiset löydät tästä linkistä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jouluruokia perinteiseen joulupöytään

joulureseptejä etsivä

Hei

En saanut toimimaan oheisia linkkejä teidän sivuiltanne.
Lisää jouluruokia löydät täältä. Kaikki joululeivonnaiset löydät tästä linkistä.

Onko vika linkeissä vai minussa?

joulureseptejä etsivä

Hei

En saanut toimimaan oheisia linkkejä teidän sivuiltanne.
Lisää jouluruokia löydät täältä. Kaikki joululeivonnaiset löydät tästä linkistä.

Onko vika linkeissä vai minussa?

Laura Tuomela

Hei, linkit on nyt korjattu.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.