Kantarelli sopii pastaan, pestoon, muhennokseen ja salaattiin – katso maukkaat ohjeet  

Kantarelli eli keltavahvero on suomalaisten suosikkisieniä. Keltaisen värinsä vuoksi se on helppo tunnistettava ja miedon makunsa ansiosta se maistuu myös niille, jotka eivät sienistä juuri muuten välitä. Pyöräytä sienisaaliista pasta tai pesto tai kokeile vaihteeksi mehevää munakasrullaa.

Tämä gluteeniton kantarelli-kasvispasta ei erillistä kastiketta kaipaa, sillä pannulla sipuleiden, kesäkurpitsan ja herneiden kanssa paistetut kantarellit ovat herkkua sellaisenaan. Kumoa sieni-kasvisseos keitetyn pastan joukkoon ja ripottele päälle saksanpähkinöitä.

Kantarellipesto-bruchettoilla pääset sieneten makuun, vaikka saalis olisikin jäänyt toivottua pienemmäksi. Peston pohjan muodostavat perinteiseen tapaan pinjansiemenet, parmesaani ja basilika, mutta mukaan lisätään myös voissa paistettuja kantarelleja. Pyöräytä ainekset sekaisin monitoimikoneessa ja sipaise pestoa uunissa paahdettujen ja valkosipulilla maustettujen patonkiviipaleiden päälle. Nam!

juustoinen kantarellimunakasrulla

Juustoinen kantarellimunakasrulla on astetta juhlavampi versio perinteisestä munakkaasta, mutta toimii tilanteessea kuin tilanteessa. Västerbotten-juustolla aateloidun munakaslevyn väliin kääräistään paistettuja kantarelleja sekä valkosipulituorejuustoa. Leikkaa rulla annospaloiksi ja tarjoa rapujuhlien alkupalana, kahvi- tai brunssipöydän suolaisena herkkuna tai haukkaa pikkunälkään ihan sellaisenaan.

kantarelli-perunasalaatti

Tässä kiva sienisalaatti, jossa maistuu kesä. Voissa paistetut kantarellit saavat seurakseen uusia perunoita ja tuoreita herneitä. Salaatti saa lisämakua ruohosipulista, josta on pyöräytetty raikas öljykastike. Nautiskele sieni-perunasalaatti lounaaksi sellaisenaan tai tarjoa se vaikkapa makkaravartaiden lisukkeena.

kantarellimuhennos

Kantarellimuhennos on klassikko, joka ei petä. Silppua sienten kaveriksi kevätsipulia, paista voissa ja aateloi kermalorauksella. Tällä reseptillä käännät myös paatuneimman sienten vihaajan pään. Voi ja kerma ovat avainasemassa, vink vink!

Lisää herkkuja kantarelleista:

Syksyistä vuohdenjuustosalaattia lautasella

Syksyinen vuohenjuustosalaatti

Kantarellirisotto

Kantarellirisotto

kana-kantarellipasta

Kana-kantarellipasta

Ruoka.fi: Roinisten kantarelli-pancettapasta

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: hannakuusisalo
Kuvat: Otavamedia

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti