Ruoka

Kirja paljastaa: Pahin moka, jonka voi tehdä munakkaan valmistuksessa

Munakkaan luulisi olevan munaruokien valmistuksessa helpoimmasta päästä – näin ei kuitenkaan aina ole.

Monet keittiömestarit arvostavat suuresti munakasta eli omelettia.  Ravintola Murun omistaja ja keittiömestari Henkka Alénkin on sanonut, että jokaisen pitäisi osata valmistaa munakas.

Munakkaan valmistuksessa voi mennä montakin kohtaa pieleen.

”Täydellinen munakas on kuohkea kuin souffle, kiiltävä ja kostea. Jos se ei ole pannulta lautaselle 50 sekunnin aikana, on se ylikypsä”, Henkka Alén sanoo.

Samaa mieleltä on Muna – herkulliset ohjeet kananmunasta (Readme) kirjoittanut Sanna Mansikkamäki.

”Munakkaan paistaminen ei saa kestää yli minuuttia ja parhaimmillaan se valmistuu 30 sekunnissa,” Sanna Mansikkamäki kertoo kirjassaan.

Pahimmaksi mokaksi Mansikkamäki niittaa ajan.

”Munakasta tehdessä syöjien pitää istua jo pöydässä, sillä munakas valmistuu nopeasti ja se pitää syödä heti. Kylmä munakas on kamalaa. Munakkaan pitää valmistua alle minuutissa, muuten se menee sitkeäksi,” Mansikkamäki kertoo.

Omeletti on parhaimmillaan tuoreista munista.

Täydellinen omeletti on monen asian summa

  1. Valitse tuoreet munat. Tuoreet munat eivät sovellu esimerkiksi leivontaan, mutta aamiaisella on ihana herkutella tuoreilla munilla. Munakkaaseen ne sopivat.
  2. Valitse laadukas pannu. Munakasmassan pitää irrota pannusta. Keittiömestarit suosivat hiiliteräspannua. Se kestää aikaa ja paranee vain vanhetessaan. Myös keittiömestari Alénilla on oma pannu pelkästään munakkaita varten.
  3. Käytä voita paistamiseen.
  4. Kuumenna pannu tarpeeksi kuumaksi, että munamassa lähtee kypsymään.
  5. Liikuttele massaa koko ajan puukauhalla sekä pannua ranneliikkeellä, munakkaan ei pidä ruskistua ja sen pitää olla liikkeessä koko ajan.
  6. Kumoa se heti lautasella ja nauti heti.

Edullinen ja proteiinipitoinen kananmuna

Kananmunia saa syödä ilman huonoa omaatuntoa. Pieneen kokoon nähden se on terveyspommi. Kovan kuoren alle kätkeytyy uskomaton määrä kaikkea hyvää.

Kananmuna on kokoonsa nähden yksi maailman täydellisimmistä raaka-aineista. Yksi muna sisältää kuusi grammaa proteiinia ja kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja. Siinä on kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja, montaa eri kivennäisainetta sekä folaattia ja D-vitamiinia, joita me suomalaiset saamme ruokavaliostamme aivan liian vähän.

Kananmunan syöminen on myös ekoteko, sillä kananmuna on eläinperäisistä proteiininlähteistä vähiten ympäristöä kuormittava eli sillä on pienen hiilijalanjälki.

Auttaa painonhallinnassa

Munat voivat auttaa myös painonhallinnassa. Yksi kananmuna sisältää vain noin 80 kilokaloria ja hieman yli viisi grammaa rasvaa, ja siitäkin 2/3 hyvälaatuisia rasvoja. Kananmunat ovat loistava proteiinin lähde, mikä auttaa pitämään olon kylläisenä pitkään.

Kananmuna auttaa hoikistumaan. Amerikkalaisen yliopistotutkimuksen mukaan kananmunien syömisellä aamiaiseksi on yhteys painonpudotukseen. Tutkimuksessa tarkkailtiin 160 ylipainoisen ihmisen aamiaistapoja ja sitä, miten aamiainen vaikuttaa laihtumiseen.

Tutkimuksessa todettiin, että kananmunia aamiaiseksi nauttinut ryhmä laihtui enemmän kuin ryhmä, joka nautti aamiaisellaan baageleita. Kananmunia syöneet ihmiset olivat myös pirteämpiä päivän aikana. Toisessa tutkimuksessa kaksi kananmunaa aamiaisella auttoi koehenkilöitä syömään 400 kilokaloria vähemmän päivän aikana, Totta munasta! -sivuilla kerrotaan.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kirja paljastaa: Pahin moka, jonka voi tehdä munakkaan valmistuksessa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.