Ruoka

Lihakeitto ja muut klassikkosopat

Höyryävä keitto on arkiruokaa parhaimmillaan. Perinteiset, kotoisat sopat keitetään mutkattomista, edullisista ja lähellä tuotetuista raaka-aineista.

Kun keittoa kiehauttaa kerralla suuren kattilallisen, voi osan pakastaa sopivina annoksina ja ottaa vaikka töihin evääksi.

Perinteinen lihakeitto saa aidon makunsa, kun luisten lihapalojen antaa kiehua hiljalleen monta tuntia. Myös lampaanliha sopii tuhtiin lihakeittoon.

Siskonmakkarakeitto ja makkarakeitto ovat vaivattomampia, mutta maukkaita klassikkosoppia.

Borssikeitto saa herkullisen värinsä saavaan punajuuresta, mutta sekaan pilkotaan runsaasti myös muita juureksia. Vahvan maun keitolle antaa potka.

Kalaa ja kasviksia keittoihin

Kunnon kalakeitto kaipaa seurakseen vain palan hyvää ruisleipää. Perinteinen lohikeitto ja muikkukeitto keitetään yksinkertaisista aineksista ja viimeistellään kermalorauksella.

Mausteiseen kala-kasviskeittoon sopii parhaiten siika tai hauki, mutta sen voi mainiosti keittää myös pakastekalasta.

Sienimetsän antimet voi käyttää syksyisin sienikeittoon tai sienisipulikeittoon.

Rehevä juureskeitto kiehautetaan perunasta, palsternakasta ja porkkanasta. Lisäämällä keittoon muutaman uuden aineen syntyy samalla ohjeella myös omanainen kanakeitto, italialainen minestrone tai thaimaalainen kasvissosekeitto.

Lue myös: Lihakeitto saa porista pitkään Siskonmakkarakeitto ja muut herkkusopat Kuuma keitto lämmittää Kasvissosekeitto lämmittää

Kuvat: Kristiina Kurronen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lihakeitto ja muut klassikkosopat

karhunsammal

lihakeitto on mahtavan ihana ruoka ja maistuu näin kylmällä tosi hyvältä.

sinimailanen

Lihakeiton ”huono” puoli on sen pitkä valmistuaaika eli työssäkäyvällä ei ole arkisin aikaa sitä valmistaa.
Siskonmakkarakeitto on nopea valmistaa ja maistuu hyvältä. Kasviksia siihen voi vaihdella aina tilanteen mukaan.
Jauhelihakeitto on myös hyvä ratkaisu talviseksi keitoksi.

sini-sirkku

Lihan voi keittää juureksineen edellisenä iltana jo valmiiksi. Sitten vain lihat nostetaan kulhoon ja paloitellut perunat lisätään.
20 minuuttia ja soppa on pöydässä!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.