Ruoka

Ota haltuun murotaikinan perusohje ja nerokkaat muunnelmat – leivo taikinasta mureat keksit ja maukkaat piirakkapohjat

Murotaikina on perustaikina, josta syntyvät pikkuleivät, piirakat sekä monet muut makeat leivonnaiset. Täydellinen murotaikina ei tartu tai murene sormiin. Näillä vinkeillä onnistut!

Murotaikina valmistuu helposti ja nopeasti vehnäjauhoista, rasvasta, sokerista ja kananmunasta. Taikinan valmistamiseen vaikuttaa se, oletko leipomassa pikkuleipiä vai pohjaa piirakkaan, paistokseen tai leivoksiin. 

Katso alta parhaat ohjeet murotaikinan leivontaan.

Murotaikinan raaka-aineet

Vanhan ajan murotaikina tehdään perusaineksista. Leivinjauhe auttaa kohottamaan taikinaa ja kananmuna tuo taikinaan kuohkeutta ja sitovuutta. Leivonnaisista tulee pehmeämpiä, jos taikinaan lisätään nestettä. Piirakkataikinoissa ainesten suhteet vaihtelevat valmistustapojen mukaan. 

Perusmurotaikinaan saa uutta jujua, kun osan vehnäjauhoista vaihtaa kaurajauhoihin, manteli- tai erilaisiin pähkinäjauheisiin tai graham- ja ruisjauhoihin tai vaikkapa kaakaojauheeseen. Myös hiutaleilla ja leseillä saa vaihtelua, makua ja kuituja etenkin piirakkapohjana käytettäviin murotaikinoihin. Gluteeniton murotaikina puolestaan valmistuu gluteenittomasta jauhoseoksesta. 

Murotaikinan voi maustaa vaniljasokerilla, kanelilla, kardemummalla, kookoshiutaleilla, kaakaojauheella, suklaalla, yrteillä, kuivatuilla hedelmillä tai vaikkapa pähkinärouheella. Taikinaa voi piristää myös sitruunan, limetin tai appelsiinin kuorella. Pese hedelmä hyvin, raasta kuoren pintaa ja lisää taikinaan yhdestä kahteen teelusikallista.

Myös kidesokerin korvaaminen osittain fariini- tai muscovadosokerilla tai siirapilla antaa taikinaan ihan uudenlaisen aromin. 

Murotaikina: ohje 

Murotaikina valmistuu helposti sekoittamalla, nyppimällä tai vaahdottamalla. Sopivaan valmistustapaan vaikuttaa se, oletko leipomassa pikkuleipiä vai pohjaa piirakkaan, paistokseen tai esimerkiksi leivoksiin.

Sekoitettu murotaikina tehdään monitoimikoneen leikkuuterällä pyöräyttämällä ainekset nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Rasvan on hyvä olla jääkaappikylmää, jolloin se leikkautuu muruiksi jauhoihin. Sekoita taikina-ainekset aina huolellisesti, mutta älä vaivaa liikaa, jottei taikina sitkisty. Taikina on valmista, kun siitä muodostuu pallo.

Vaahdotettu murotaikina on koostumukseltaan kuohkea ja pehmeä. Se tehdään vatkamalla ensin voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisäämällä sitten kananmuna ja lopuksi jauhot. 

Nypitty murotaikina tehdään sekoittamalla kuivat aineet ja lisäämällä sitten jääkaappikylmä rasva sormenpäillä nyppien niin, että taikinasta tulee tasarakeista. Lopuksi joukkoon sekoitetaan kananmuna. 

Valmistitpa taikinan sitten millä menetelmällä tahansa, tärkeää on ettet työstä taikinaa liiaksi. Älä vaivaa taikinaa jauhojen lisäämisen jälkeen liian pitkään, jotta taikinaan ei muodostu sitkoa. 

Vaahdotetusta taikinasta tulee erityisen mureat pikkuleivät ja se sopii parhaiten pursotettaviin pikkuleipiin. Sen sijaan kaulittaviin pikkuleipiin sopivat paremmin nyppimällä tai sekoittamalla valmistettu murotaikina. Leivos- ja piirakkapohjiin sopivat puolestaan kaikki valmistusmenetelmät, mutta jauhojen määrässä kannattaa olla nuuka. 

Murotaikina: piirakka 

Murotaikina on piirakkapohjissa erityisen herkullinen, rapea ja maukas. Taikina kannattaa taputella huolellisesti vuokaan reunoja myöten. Kun annat taikinan jäähtyä jääkaapissa huolella ennen paistoa, pysyvät reunat varmimmin paikallaan paiston aikana. 

Piirakkapohjaa voi esipaistaa ennen täytteen lisäämistä 5–10 minuuttia uunin alatasolla 200 asteessa. Lopuksi piirakkaa paistetaan täytteen kanssa, kunnes täyte ja pohja kypsyvät. Pohjan ja täytteen voi paistaa myös koko ajan yhdessä uunissa. Esipaistaminen kannattaa erityisesti silloin, jos täyte on kovin kostea. Muutoin pohja saattaa jäädä raa’aksi tai ainakin ikävän pehmeäksi. 

Murotaikina on loistava vaihtoehto olipa kyseessä sitten mustikkapiirakka, omenapiirakka, raparperipiirakka tai vaikka jouluiset taateli-omenapiiraat.

Murotaikina: keksit ja pikkuleivät

Murotaikinasta valmistettavat pikkuleivät voi muotoilla monin tavoin: käsin pyörittelemällä, viipaloimalla, kaulimalla ja pursottamalla. Viilennä etenkin kaulittava murotaikina huolellisesti jääkaapissa, jolloin sitä on helpompi käsitellä ja leipoa. Myös valmistuksessa kannattaa olla ripeä: Kauli ja valmista kylmä taikina mahdollisimman nopeasti pikkuleiviksi, jotta taikina ei ehdi pehmentyä.

Leivinpöytä kannattaa jauhottaa ennen kaulimista, jotta taikina ei tartu pöytään kiinni. Jos taikinaa on vaikea kaulia, voit laittaa sen kahden muovikelmun väliin tai kaulia sen leivinpaperin päällä.

Myös tangoiksi pyöritellyn murotaikinan kannattaa antaa viiletä jääkaapissa ennen leikkaamista. Muut muotoilut voi tehdä myös huoneenlämpöisestä taikinasta, pursotettavat pikkuleivät onnistuvat parhaiten pehmeästä taikinasta. 

Muropikkuleipien perusreseptillä leivotut pikkuleivät ovat suussa sulavan rapeita. Muropikkuleipien koristeeksi sopii tomusokerista pölläytetty lumikerros. Pienellä muuntelulla pyöräytät samasta taikinasta keksipurkit pullolleen erilaisia pikkuleipiä.

Sydämen muotoiset sitruunapikkuleivät leivotaan sitruunankuorella maustetusta murotaikinasta. Helpot muropikkuleivät voi tarjota sellaisenaan tai lemon curdilla täytettyinä kerrospikkuleipinä. 

Lumitähdet maustetaan piparkakkumausteella sekä siirapilla ja koristellaan tomusokerikuorrutuksella ja koristerakeilla. 

Suklaasuupalat syntyvät kaakaolla maustetusta murotaikinasta, joka pursotetaan pellille pieniksi kukiksi. Suloiset pikkuleivät viimeistellään suklaa-maapähkinätäytteellä ja kaakaohunnulla. 

Hilloviipaleet saavat makeaa täyteläisyyttä mantelimassasta. Jäähtyneet muropikkuleivät koristellaan vadelmahillolla ja sokerikuorrutuksella.

Lue myös Anna.fi: Mehevään marjapiirakkaan saa vaihtelua täytteillä – kokeile marjojen pariksi kookosta, tuorejuustoa, marenkia tai rahkaa

Juttua on muokattu ja lisätty reseptilinkkejä 1.9.2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ota haltuun murotaikinan perusohje ja nerokkaat muunnelmat – leivo taikinasta mureat keksit ja maukkaat piirakkapohjat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.