Kinkun paistoaika vaihtelee – mitä miedompi lämpötila sitä mehevämpi kinkku

Kinkun paistoaika ja paistaminen ylipäätään aiheuttavat yleensä eniten päänvaivaa jouluruokien valmistamisessa. Unohda stressi! Näillä vinkeillä kinkku valmistuu joulupöytään varmasti ajallaan.

Kinkun paistoaika vaihtelee kinkun koon, alkulämpötilan sekä tietysti paistolämpötilan ja halutun sisälämpötilan mukaan. Myös kinkun muoto vaikuttaa paistoaikaan. Korkea ja paksu kinkku paistuu hitaammin kuin matala ja ohut.

Lue myös: Joulukinkun paisto-ohjeet

Kinkun paistoon on syytä varata aikaa. Joulukinkun kypsyminen kestää on noin 1,5 tuntia ensimmäistä kiloa kohti ja sen jälkeen noin tunnin kiloa kohti, kun kinkun sisälämpötila uuniin laitettaessa on noin +10 astetta.

Kahdeksan kilon joulukinkun paistoon on siis syytä varata ainakin 8,5 tuntia – mielellään vielä hieman enemmänkin.

Kinkun paistoaika: alkulämpötila

Perinteisen valmistusohjeen mukaan jäinen kinkku tulisi ensin sulattaa hitaasti jääkaapissa, jonka jälkeen sen pitäisi olla vielä huoneenlämmössä ennen paistamista. Iso kinkku saa odottaa huoneenlämmössä jopa kuusi tuntia, pienempi pari kolme tuntia. Kinkun sisälämpötilan on hyvä olla noin +10 astetta ennen paistamista.

Kinkun voi paistaa myös jäisenä, mutta se on syytä huomioida paistoajassa. Kokonaispaistoaika on kaksinkertainen verrattuna perinteiseen kinkun paistamiseen, eli noin 2 tuntia/ kg.

Paistolämpötila 

Kookas kinkku kypsennetään uunissa 100-125 asteessa. Jos käytät kiertoilmauunia, laske lämpötilaa parikymmentä astetta eli aseta lämpö sataan asteeseen. Muutaman kilon kinkun tai kinkkurullan voi hätäinen kypsentää myös 150 asteessa tai kiertoilmassa 125 asteessa. 

Mitä miedommassa lämpötilassa paistat kinkun, sitä pidempi on kinkun paistoaika, mutta sitä mehukkaampi on myös lopputulos. Matalammassa lämmössä paistettu kinkku on uunista otettaessa hieman vaaleampi, mutta makuun se ei vaikuta.

Huomaa myös että uuneissa voi olla suuriakin yksilöllisiä eroja. Vaikka säätäisit lämmön sataan asteeseen, saattaa uunin todellinen lämpö vaihdella jopa kymmeniä asteita. Varminta on tarkistaa uunin lämpö digitaalisen lihamittarin avulla ja säätä asteita sen mukaan sopivaksi.

Kinkun paistoaika: sisälämpötila

Kinkun paistoaika riippuu myös halutusta sisälämpötilasta. Korkeampi sisälämpötila tarkoittaa luonnollisesti myös pidempää paistoaikaa.

kinkun paisto

Lämpömittari on kinkunpaistajan paras apuväline. Nosta kinkku uunista, kun mittari näyttää 75-80 astetta. Älä paista lihaa kuivaksi! Kuva: Elvi Rista

Paistolämpömittari on kinkun paistajan paras apuväline. Työnnä lihalämpömittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, että sen kärki tulee mahdollisimman keskelle. Koska luu johtaa lämpöä tehokkaasti, mittarin kärki ei saa koskettaa luuta.

Lihalämpömittarin toimivuus kannattaa tarkistaa ennen käyttöä. Upota mittarin kärki kiehuvaan veteen. Kunnossa oleva mittari näyttää tuolloin 100 astetta.

Mehevä vai murea kinkku?

Kinkun kypsyysaste on osin makuasia. Kinkku on valmis, kun mittari osoittaa 75–80 astetta.

Kypsyyttä ei kannata lähteä arvailemaan, sillä sisälämpötila vaikuttaa kinkun mureuteen: mitä korkeampi kinkun sisälämpötila, sen mureampi kinkku on.

Sisälämpötilaltaan 75 asteinen kinkku on koostumukseltaan mehevää.

Jos olet ylikypsän, murenevan kinkun ystävä, pitää sisälämpötilan ola 83 astetta tai jopa vähän yli. Varo kuitenkin, ettei kinkusta tule liian kuiva. Kinkun sisälämpötila nousee vielä muutaman asteen sen jälkeen, kun nostat sen uunista.

Lue myös Anna.fi: Näin paistat täydellisen joulukinkun – joulukinkun sulatus, paisto ja kuorrutus

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kinkun paistoaika vaihtelee – mitä miedompi lämpötila sitä mehevämpi kinkku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X