kantarelli-perunasalaatti

Sesongin herkku kantarelli taipuu moneen

Kantarelli eli keltavahvero on suomalaisten suosikkisieniä. Kokosimme kantarellin käsittelyohjeet ja parhaat vinkit valmistukseen.

Kantarelli, toiselta nimeltään keltavahvero (Cantharellus cibarius), on herkullinen sieni. Se on myös helppo tunnistaa keltaisesta väristään.

Kantarelli on helpoimpia sieniä aloittelevalle sienestäjälle, sillä se on vaivaton käsitellä ja nopea valmistaa. Miedon makunsa ansiosta se taipuu mitä moninaisimpiin ruokiin ja maistuu myös niille, jotka eivät sienistä muutoin liiemmin välitä.

Kermainen kantarellimuhennos ja -pasta ovat klassikkoherkkuja, mutta sieni maistuu ihanalta myös piirakoissa, risotoissa sekä pestoksi pyöräytettyna esimerkiksi leivän päällä.

kantarellit

Mistä kantarelleja löytää?

Ensimmäiset kantarellit ilmestyvät Etelä-Suomen metsiin juhannuksen tienoilla, ja satokausi jatkuu aina myöhäissyksyyn asti, pakkasiin asti.

Kantarellit kasvavat yleensä lehtipuuvaltaisissa sekametsissä ja viihtyvät varsinkin koivujen läheisyydessä. Kantarelleja kohtaa usein metsäteiden ja polkujen varsilla. Kantarelli nauttii valosta, eikä siksi pidä tiheistä ja synkistä havumetsistä.

Kantarelli viihtyy samoilla kasvupaikoilla vuodesta toiseen. Sanotaankin, että kerran kantarellipaikan löydettyään sieniä voi poimia samalta paikalta useita vuosia.

Jos siis kuljet tutussa sienimetsässä, suunnista samoille mättäille, joilta olet löytänyt kantarelleja aiempinakin vuosina.  Tarkasta hyvät paikat säännöllisesti pitkin kesää, sillä keltavahvero on satoisa pitkälle syksyyn.

Kantarellin käsittely

Kantarelli on helppo valmistettava, sillä sitä ei tarvitse ryöpätä, vaan sen voi paistaa sellaisenaan. Ensin on kuitenkin syytä tarkastaa, ettei sen poimuihin ole jäänyt hiekanjyviä. Jos niitä löytyy, harjaa hiekka pois vaikka pullasudilla ja huuhtele tarvittaessa. Jos pitää metsässä mukana sieniveistä, sienet kannattaa puhdistaa jo metsässä.

Lisää puhdistetut kantarellit kuivalle, kuumalle pannulle ja paista niitä, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut kokonaan. Lisää sitten pannulle voita ja paista sieniä vielä tovi.

Kantarelli sopii säilöntään ja pakastamiseen

Parhaimmillaan kantarellit ovat tuoreeltaan, heti poimimisen jälkeen, mutta niitä voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten. Ennen pakastamista kantarellit pitää kuumentaa pannulla ilman rasvaa ylimääräisen kosteuden poistamiseksi ja sienten entsyymitoiminnan pysäyttämiseksi. Kun sienet ovat jäähtyneet, ne voi pakastaa sopivankokoisiksi annoksiksi.

Kokeile kantarelleja myös mietoon suolaliemeen säilöttynä tai pikkelöityinä.. Siten ne sopivat monenlaisiin ruokalajeihin ja leivontaan. Älä kuitenkaan kuivaa kantarelleja, sillä kuivattaminen muuttaa kantarellin koostumuksen sitkeäksi.

Kantarelli: kantarellipikkelssi

Mitä tehdä kantarelleista?

Kantarellista valmistuu pannulla herkullinen kastike, kermainen muhennos tai helppo pastakastike, mutta monipuolisena raaka-aineena siitä on muunkinlaiseen ruuanlaittoon. Kantarelleja kannattaa lisätä piiraiden täytteiksi, salaatteihin, kasvislisukkeisiin ja maustuupa niillä makoisaksi myös lihapullataikina.

Kerma, juusto, sipuli ja erilaiset yrtit sekä vahvanmakuiset lihat, kuten pekoni ja savuporo ovat kantarellin luottokumppaneita, kuten oheisista resepteistä huomaat.

Kantarelli maustaa pastan

Kantarellipasta on herkkua! Tässä kolme kovaa kantarellipastaohjetta, kaksi kermaista ja yksi astetta raikkaampi.

Kantarellirisotto on hurmaava ateria

Pastan lisäksi kantarellia kannattaa kokeilla myös risotossa. Tässä kantarellirisotossa sieni saa makuparikseen salviaa ja sitruunaa.

kantarelli-salviarisotto

Kantarellimuhennos höystää lämpimän voileivän

Kermainen kantarellimuhennos sopii erinomaisesti lihan tai kalan lisukkeeksi. Sienimuhennos kuuluu myös metsästäjän leipään ja kantarelleista valmistettuna kyseessä on todellinen gourmetherkku.

Kantarelli: Metsästäjän leipä

Kantarellipesto sivellään leivälle

Perinteinen pesto valmistetaan basilikasta, mutta joukkoon voi mainiosti lisätä myös kantarelleja. Lusikoi kantarellipestoa paahdettujen, valkosipulilla maustettujen ja oliiviöljyllä siveltyjen patonkiviipaleiden päälle.

kantarellipesto-bruschettat

Kantarellipiirakka on klassikko

Sujauta sienisaalis mehevän piirakan täytteeksi. Kotilieden herkullisella kantarellipiirakan ohjeella onnistut varmasti.

Kantarelli täyttää munakkaan

Juustoinen kantarellimunakasrulla puolestaan on astetta juhlavampi versio perinteisestä munakkaasta, mutta toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Tätä herkkuja kelpaa tarjota myös astetta fiinimmille vieraille tai vaikka rapujuhlien alkupalana.

Kantarelli: juustoinen kantarellimunakasrulla

.

Katso myös Anna.fi/Ruoka: Kurpitsa-sienipasta on syksyn suosikkiruoka

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sesongin herkku kantarelli taipuu moneen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X