Ruoka

Siika loistaa ruokalojen aatelistossa – kurkkaa parhaat reseptit paistamiseen, grillaamiseen, savustamiseen ja graavaukseen

Siika on herkullinen kala, joka tuo kaivattua vaihtelua perinteisiin kalaruokiin. Kokeile siikaa kokonaisena grillattuna, rapeaksi paistettuna tai raikkaasti cevicheen kuutioituna.

Siika on hopeakylkinen arvokala, joka ei esittelyitä kaipaa. Se maistuu taivaalliselta paistettuna, savustettuna, graavattuna ja raakakypsytettynä. Myös siian mäti on arvostettu herkku.

Lue myös: Kalaruokaa juhlapöytään – näillä rakastetuilla kalaherkuilla teet vaikutuksen ympäri vuoden

Hopeanhohtoinen siika kuuluu lohikaloihin, ja se onkin lohen tapaan rasvainen, maukas ja arvostettu ruokakala. Siiasta löytyy Suomesta kuusi erilaista siikamuotoa: pohja-, kari-, vaellus-, järvi-, plankton- ja tuppisiika. Ne ovat eri muotoja siiasta, mutta lasketaan kuitenkin kuuluvaksi kaikki yhteen ja samaan siikalajiin. 

Rasvaisuuden ansiosta siika sisältää runsaasti välttämättömiä omega-3-rasvahappoja, jotka ovat hyväksi muun muassa sydämen ja verisuonten terveydelle. Muiden kalojen tapaan se sisältää runsaasti myös D-vitamiinia sekä kivennäisaineista esimerkiksi kaliumia.

Loistava ruokakala

Siika on todella herkullista syötävää ja sopii valmistettavaksi monin eri tavoin niin kokonaisena kuin fileenäkin. Suosituimmat valmistusmuodot lienevät savustaminen sekä tuoresuolaaminen eli graavaaminen, mutta siika sopii loistavasti myös hiillostamiseen, uunissa kypsentämiseen kuin keittoihinkin. Siikafileitä voidaan paistaa, pariloida ja grillata. 

Siika sopii myös perinteiseen kalakeittoon tai kalapulliin, jotka tarjotaan kermaisen sinappikastikkeen kera. Herkullinen kalaillallinen syntyy, kun siikafileet sivelee maustevoilla, kiepauttaa rullalle, höyryttää kypsiksi ja tarjoaa voikastikkeen kera. Höyrytettyjen siikarullien lisukkeeksi sopii vaikkapa haudutettu pinaatti ja peruna.

Siika uunissa

Siika on mainio kala uunissa kypsennettäväksi. Uunissa siian voi kypsentää fileenä, mutta kokonaisesta siiasta saa vähällä vaivalla näyttävän ja todella maittavan tarjottavan. 

Valmista kokonainen siika uunissa vaikkapa Välimeren tyyliin. Kalan sisässä on pinaattia, pinjansiemeniä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliiveja, joten erillistä kastikettakaan ei tarvita. Loraus hyvää oliiviöljyä sekä raikas salaatti riittävät mainiosti lisukkeeksi.

Loistava tapaa kypsentää kokonainen siika uunissa on peitellä se suolakuoreen. Tuhtia suolakerrosta ei tarvitse pelästyä. Karkeaan merisuolaan peitelty kala kypsyy uunissa mehukkaaksi vaivattomasti ja vähärasvainenkin kala välttyy siten kuivumiselta. Jos kypsennät kalan suolakuoressa, suola maustaa nahkoineen paistettavat kalat miedosti, eikä kalan sisään enää tarvitse laittaa suolaa. 

Rosmariinisiika paahdetaan kokonaisena uunissa ja on herkullinen vaihtoehto uunilohelle. Siika on maustettu Välimeren tapaan sitruunalla ja rosmariinilla. Lisukeperunat kypsyvät kalan kanssa rinta rinnan.

Jos kaipaat aterialle astetta eksoottimempia makuvivahteita, kokeile kreetalaista sitruunakalaa tai vietnamilaisittain maustettua siikaa, jossa kala saa makua muun muassa inkivääristä, sitruunaruohosta ja chilistä.

Siikafileet paahtuvat uunin grillivastuksen alla muutamassa minuutissa. Kalan kaveriksi sopivat pienet pariisinperunat ja ranskankermalla notskistettu piparjuurituorejuusto.

Siika pannulla tai parilassa

Siika maistuu taivaalliselta pannulla paistettuna. Sen seuraksi riittää yksinkertaisimmillaan ripaus suolaa ja pippuria sekä nokare voita pannulle. Nahkaakaan ei ole lainkaan välttämätöntä irrottaa, vaan päin vastoin se kannattaa jättää kypsennyksen ajaksi antamaan annokseen lisämehukkuutta ja makua. 

Mausta siikafilee suolalla ja lisää se kuumalle pannulle reilun voinokareen kera nahkapuoli alaspäin. Kun laitat fileiden päälle leivinpaperi ja painoksi toisen pannun tai kattilan, saat nahasta rapean eikä se käpristy paistettaessa. Paista siikaa pari kolme minuuttia, käännä ja paista vielä hetki ilman painoa.  

Voissa paistetut siikafileet maistuvat erityisen hyviltä pirteän, ranskalaisen gribichekastikkeen kera. Siihen tulee muun muassa keitettyä kananmunaa, oliiviöljyä, maustekurkkua, kapriksia ja persiljaa. Lisukkeena tarjotaan parsakaali-perunapyttipannua. Tosin keväällä parsakaali kannattaa ehdottomasti vaihtaa parsaan, vink vink!

Pannulla paistamisen sijaan siikafileet voi kypsentää myös parilapannulla. Tällöin fileiden pintaan riittää kevyt öljysipaisu. Raikas fenkoli-omenasalaatti on kalan kaverina verraton.

Siika grillissä

Kesällä siika sopii kypsennettäväksi myös grillissä. Paras kala grilliin on filee sijaan kokonainen siika, joka ei fileen tavoin pääse grillin kuumuudessa yhtä herkästi kuivahtamaan. 

Sikke Sumarin ohjeen mukaan kokonaisena grillattu siika täytetään sitruunalla ja yrteillä. Kypsymisaika riippuu kalan koosta. Kypsän kalan tunnistaa siitä, että selkäevä irtoaa hyvin.

kokonaisena grillattu siika
Kokonaisena grillattu siika on näyttävä ja helppo kesäruoka. Kuva: Mirva Kakko

Ohje: Kokonaisena grillattu siika

Siika: savustus on maukas tapa kypsentää kala

Siika on monille tutuin kala savustettuna. Savustettua siikaa on kaupassa tarjolla valmiina, mutta siian savustus itse ei sekään ole vaikeaa.

Aloita savustaminen kalan suolaamisella. Ripottele peratun ja suomustetun siian pintaan ja sisälle reilu ripaus suolaa. Kääri kala voipaperiin ja nosta jääkaappiin suolaantumaan pariksi tunniksi.

Kalan suolautuessa voi valmistella savustimen. Sirottele savustuspöntön pohjalle tai  sähkösavustimen purupellille ohut kerros kosteita savustuspuruja sekä yhdestä kahteen sokeripalaa, jotka palaessaan antavat savukalalle väriä.

Huuhtaise kalat suolasta, kuivaa ja öljyä pinta. Aseta suolatut kalat savustusritilälle vieri viereen ja laita savustuspönttöön.

Savustuslämpötilan tulee olla melko matala, noin 100 astetta, jotta kalat eivät kuivu tai niiden nahka halkea. Sekä kalojen koko että lämmön lähteen kuumuus vaikuttavat savustusaikaan. Kilon painoisen siian kypsyminen miedolla lämmöllä kestää noin 40 minuuttia. Kypsyyden voi varmistaa vetämällä evästä. Kala on kypsää, kun evä irtoaa helposti.

Lue lisää: Kalan savustus – nappaa talteen parhaat vinkit eri kalojen savustamiseen!

Siika alkuruoaksi: siikatartar, graavisiika ja ceviche

Siika sopii alkuruoaksi monella tapaa valmistettuna. Jos nautit siian kypsentämättä esim. graavattuna tai cevicheksi valmistettuna, on järvestä pyydetty siika pakastettava ennen syöntiä.

Tuoresuolattu eli graavikala on monen suomalaisen suosikki ja siiasta valmistettuna todellista herkkua. Mausteita vaihtamalla graavisiikaan saa helposti uutta makua.  

Graavisiiasta sekoitettu siikaröra on jouluherkku ruotsinkieliseltä rannikolta. Se valmistuu alle puolessa tunnissa ja maistuu yhdessä perunoiden tai saaristolaisleivän kanssa. 

Tataki-seesamisiika on hienostunut ja astetta eksoottisempi kalaherkku vaikkapa joulun kalapöytään. Graavattu siika pyöräytetään seesaminsiemenissä sekä napostellaan suupaloina.

Siikatartar on raikas vaihtoehto graavilohelle. Siikatartar maistuu mainolta saaristolaisleivällä tarjottuna. Se sopii talven juhlapöytiin alkupalaksi.

Helppo, nopea, maukas ja ennen kaikkea kärytön tapa valmistaa siikaa, on tehdä siitä ceviche. Ceviche on alkujaan perulainen ruokalaji, joka yhdistää juuri sopivalla tavalla tuoreen kalan, chilin tulisuuden ja sitrusten raikkauden. Juju on limetin happamuus, joka marinoi ja samalla raakakypsyttää pieneksi kuutioidun siian varsinaiseksi herkkupalaksi. 

Tähän siikacevicheen tulee myös lohta sekä mausteeksi chiliä ja valkosipulia. Salaatti, jossa on muun muassa avokadoa, tuoretta korianteria ja verigreippiä sekoitetaan joukkoon vasta lopuksi. Tarjoa siikaceviche alkuruokana sellaisenaan tai pääruokana tortillalettuun kääräistynä.

Lue myös Anna.fi: 4 x kalaruoka – nappaa herkulliset ja helpot reseptit

Vastuullinen kalavalinta

Kalatiskillä on tarjolla niin pyydettyä kuin kasvatettuakin siikaa, ja siika onkin kirjolohen jälkeen toiseksi tärkein laji suomalaisessa kalankasvatuksessa. Siikaa kasvatetaan verkkoaltaissa Itämeren rannikolla ja sisävesissä sekä kiertovesijärjestelmässä, jolloin ravinteiden, vierasaineiden ja karkulaisten pääsy luonnonvesiin voidaan minimoida.

WWF:n kalaopas luokittelee sekä Suomen sisävesistä pyydetyn että suomalaisen kasvatetun siian suositeltavien kalalajien joukkoon. Sen sijaan Suomen merialueelta pyydettyä siikaa on syytä ostaa harkiten. Pohjois-Amerikan järvistä peräisin olevaan sillisiikaa ja sen mätiä suositellaan vältettäväksi kokonaan.

Siian viljely ruokakalaksi alkoi Suomessa toden teolla 2000-luvun alkupuolella. Tällä hetkellä suuri osa kalatiskeillä myytävästä siiasta onkin kasvatettua kalaa.

Viljelyn ansiosta siikaa on kaupoissa tarjolla ympäri vuoden. Pyydettyä siikaa sen sijaan kannatta kysellä kalatiskiltä erityisesti keväällä heti jäiden lähdettyä sekä syksyllä kutuajan lähestyessä. Syksyisin pyydettävistä kaloista otetaan talteen siian mäti, joka on juhlapöydän arvostettu herkku.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Siika loistaa ruokalojen aatelistossa – kurkkaa parhaat reseptit paistamiseen, grillaamiseen, savustamiseen ja graavaukseen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.