Ruoka

Sillivati, saaristolaisleipä, grillikylki, tikkulohi ja muut kesän mainiot maut – 8 ohjetta

Kesällä ruoanlaitto on ihanan vaivatonta. Tuoreet raaka-aineet maistuvat makoisilta ihan sellaisenaan tai grillin kautta pyöräytettynä. Tässä kahdeksan herkullista ohjetta, joissa maistuu kesä parhaimmillaan.

Kaksi kesän ehdotonta suosikkia, uudet perunat ja silli kohtaavat hauskassa sillivadissa. Tämän hehkeän makuparin lisäksi siinä on veikeitä viiriäisenmunia, rapeita ruisnachoja sekä punasipulia ja tuoretta tilliä tuomassa mukavasti makua. Mehevöitä sillisalaatti sinappimajoneesilla ja kruunaa koko komeus ruohosipulinkukilla. Täydellistä!

Marinoitu_grillikylki

Mitä olisi kesäpäivä ilman grilliherkkuja? Marinoitu grillikylki saa ihanan tahmaisen pinnan glaseerauskastikkeesta, jota sivellään lihan pintaan grillausvaiheessa. Varaa grillikylkien valmistukseen reilusti aikaa tai aloita jo edellisenä päivänä. Lihaa keitetään pari tuntia, jonka jälkeen se vain viimeistellään kuumassa grillissä.

Tikkulohi

Lohi on koko perheen suosikki ja täydellinen kala grilliin. Raikkaassa sitrusmarinadissa uitetut, annospaloiksi leikatut lohifileet pujotetaan tikkuun ja grillataan meheviksi. Muutama minuutti kuumassa grillissä riittää, sillä kala kypsyy nopeasti. Tarjoa tikkulohi raikkaan kapris-krassikastikkeen kera. Sen sekoitat sukkelasti kermaviilistä ja valmiista sinappi-kurkkusalaatista sekä tietysti krassista ja kapriksista.

Varhaisvihannessalaatti

Ihanan värikäs, rapean raikas ja hykerryttävän herkullinen salaatti kootaan varhaisvihanneksista, kuten porkkanoista, parsasta ja mehevästä varhaiskaalista. Mitään kummallisia taikatemppuja tämän varhaisvihannessalaatin eteen ei tarvitse tehdä, sillä tuoreet kasvikset maistuvat parhailta juuri sellaisenaan. Simppeli öljykastike tilkalla sitruunamehua sekä ripauksella suolaa ja pippuria riittää tekemään salaatista supermehevän.

Seljankukkabooli

Raikkaan kepeä seljankukkabooli on täydellinen juoma juhannusjuhliin sekä muihin kesäjuhliin, mutta kelpaapa sitä siemailla ihan tavallisena kesäpäivänäkin. Kesäinen juoma sekoitetaan seljankukkamehusta ja valkoviinistä sekä kivennäsivedestä.

Jyväinen saaristolaisleipa

Jyviäinen saaristolaiseleipä on kesäisen ruokapöydän takuuvarma hitti. Maltaiden intensiininen maku ja siirapin makeus ovat tässäkin jyväisessä saaristolaiseleivässä toki tallella, mutta hieman uutta twistiä leipään tuovat seesamin- ja auringonkukansiemenet. Ihan äkkiseltään saaristolaisleipä ei valmistu: kohotus vie puolitoista ja paisto pari tuntia. Siksi jyväinen saaristolaisleipä kannattaa leipoa hyvissä ajoin valmiiksi. Leipä mehevöityy ja maku vain paranee odottaessaan.

Mansikkakaaretorttukakku

Tämä persoonallinen, kääretorttuviipaleista koottu mansikkakakku herättää takuulla huomion. Mansikkakääretorttukakussa ei itse asiassa ole mitään kovin uutta ja ihmeellistä, vain muoto on uusi. Pohja on perinteinen sokerikakku, täytteenä on vaniljarahkalla raikastettua kermaa sekä tietysti tuoreita ja makeita mansikoita. Jotkin makuparit vain toimivat niin hyvin, ettei kannata lähteä liiaksi kikkailemaan.

Lisää ihania kesän makuja:

grillatut kasvikset mausteliemessä

Grillikasvikset mausteliemessä

kookosletut ja mansikka-ananassalsa

Kookosletut ja mansikka-ananassalsa

Sangria_1

Mansikka-persikkasangria

Ruoka.fi: Grillattua kalaa ja kesävihanneksia

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sillivati, saaristolaisleipä, grillikylki, tikkulohi ja muut kesän mainiot maut – 8 ohjetta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.