Smoothie ja muut voimajuomat

Smoothie antaa energiaa aamupalalla ja tuo puhtia päivään aterioiden välissä nautittuna voimajuomana. Poimi suosikkisi viidestä ohjeesta ja sekoittele raikas ja terveellinen smoothie marjoista, hedelmistä tai muista kasviksista.

Jogurttipohjaisen voimajuoman reseptillä syntyy niin mansikka-, mustikka- kuin vadelmasmoothiekin, mutta resepti on myös hyvä perusohje omille smoothiekokeiluille. Esimerkiksi soijajauhot ja pellavansiemenet voi korvata niillä leseillä, hiutaleilla ja siemenillä, joita kaapista sattuu löytymään. Makeutta kaipaavat lisäävät mukaan hiukan hedelmäsokeria tai hunajaa.

Supersmoothie tehdään pakastemansikoista, banaanista, kuivatuista puolukoista ja maustamattomasta kauravalmisteesta, joten se sopii myös maidotonta tai vegaanista ruokavaliota noudattaville.

Kevyt ja raikas salaattismoothie syntyy salaatista, kurkusta, melonista, vesikrassista, mintusta ja limestä. Nesteeksi vihreään smoothieen sopii vesi, kivennäisvesi tai omenamehu.

Juotavan hyvä vitamiinipommi on nimensä mukaisesti pullollaan vitamiineja, sillä se sekoitetaan porkkanasta, hunajamelonista, appelsiinista ja tyrnimehusta. Oranssi juoma herättelee aamulla jo energisellä värillään.

Hunajalla maustettu mansikkasmoothie sopii vaikka viikonlopun brunssille tai kevyeksi jälkiruoaksi.

Lue myös:
Terveellinen aamiainen tuo puhtia päivään
Kunnon välipala auttaa jaksamaan
Kerää kasviksista terveyttä
Ruoka.fi: Hedelmäsmoothie

Kuvat: Norman Ojanen ja Kristiina Kurronen

Keskustelu

Kommentoi juttua: Smoothie ja muut voimajuomat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X