Ruoka

Parhaat pikkuleivät kautta aikojen

Pikkuleivät täydentävät kahvipöydän antimet. Leivo perinteisiä muropikkuleipiä, herkuttele hurmaavilla suklaasuupaloilla, täytetyillä suupaloilla tai kokeile trendikkäitä raakakeksejä.

Pikkuleivät ovat rakkaita muistoja sen seitsemän sortin kahvipöydistä. Pikkuleipäpurkki kuuluikin ennen jokaisen kodin kätköihin.  Kaikilla on varmasti oma suosikkipikkuleipänsä, jota haukatessa mielen valtaavat lapsuuden muistot.

Pikkuleipäset kannattaa tehdä parhaista raaka-aineista. Voilla pikkuleipiin saa parhaan maun, mureuden, värin ja rakenteen.

Pikkuleipien ikisuosikit

Hanna-tädin kakut ovat perinteisiä kahvipöydän tarjottavia. Niiden resepti on syntynyt aikana, jolloin kermapurkkia ei koristanut parasta ennen -päiväys. Hanna-tädin kakkuihin käytettiin tuolloin jo hieman hapantuneet kermat ja pikkuleivistä tuli taivaallisia.

Muropikkuleivät kuuluvat kahvikutsujen klassikkoleivonnaisiin. Somat pikkuleivät täytetään sitruunatahnalla ja koristellaan tomusokerikuorrutuksella ja koristerakeilla juhlan teemaan sopiviksi.

Hilloviipaleet saavat makua mantelimassasta ja pikkuleipien keskelle sivellystä vadelmahillosta. Valmiit pikkuleivät voi koristella tomusokerikuorrutuksella.

Lusikkaleivät eivät juuri esittelyä kaipaa. Krannin tilan emäntä jakoi Kotiliedelle tämän rakkaan perinnereseptinsä.  Nämä perinteiset pikkuleivät täytetään vadelmahillolla ja pyöräytetään lopuksi erikoishienossa sokerissa.

Suklaiset pikkuleivät

Suklaapikkuleivät hurmaavat kahvipöydässä. Kokosimme tähän kuusi huikeaa reseptiä, joista valita.

Suklaa-appelsiinicookiet ovat reilun suklaisia ja kaakaon tuoksuisia herkkupaloja. Appelsiininkuoripalat tuovat kaivattua raikkautta suklaiseen makumaailmaan.

Ranskalaiset florentiinit ovat oikeastaan pikkuleivän, leivoksen ja makeisen välimuoto. Suklaalla kuorrutettuihin, nekkumaisen makeisiin herkkupaloihin käytetään runsaasti kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja manteleita.

Huurteiset suklaahuiput, pursotettavat suussa sulavat pikkuleivät saavat ihanan huurteisen pinnan tomusokerista.

Täytetyt pikkuleivät

Sujauta pikkuleipiin täytettä Kun haluat kohottaa ne pieniksi leivoksiksi.

Hurmaavat suklaasuupalat pursotetaan kaakaolla maustetusta taikinasta ja täytetään tummalla suklaalla ja maapähkinävoilla.

Ihanat marsipaanimedaljongit maistuvat mantelilta ja marsipaanilta. Pursotetuista pikkuleivistä voi tehdä myös täytettyjä herkkupaloja.

Kahvinmakuisella voikreemillä täytetyt pikkuleivät ovat aikuiseen makuun.

Juhlavat, kreemitäytteiset mokkaleivät voi kuorruttaa kahvi-tomusokeriseoksella. Tämä resepti on julkaistu Kotiliedessä ensi kerran vuonna 1932 ja toisen kerran Kotilieden juhlavuonna 2013. Ohje on toiminut sukupolvelta toiselle

Gluteenittomat pikkuleivät

Suklaa-jalapenopikkuleivät muistuttavat amerikkalaisia cookieita, mutta hienonnettu jalapeno antaa suklaapikkuleiville uudenlaista potkua. Tulisen makeat suklaapikkuleivät sopivat myös keliaakikolle.

Helppotekoiset kaura-hedelmäkeksit hurmaavat hedelmäisten ja suklaisten sattumien avulla. Gluteenittomat keksit maistuvat myös keliaakikoille.

Raakakeksit syntyvät taateleista, manteleista, kookoshiutaleista ja kuivatuista karpaloista. Ne valmistuvat ilman uunia ja sopivat useimpiin eritysruokavalioihin.

Eksoottisia makuja pikkuleivissä

Yhdysvalloista kotoisin olevat whoopie piet ovat kuin täytekeksejä, jotka hauskasta nimestään huolimatta valmistuvat yllättävän helposti. Leivonnaisen keksiosa on pehmeää kakkumaista matcha-teejauheella maustettua taikinaa. Keksin välissä on paksulti tuorejuustotäytettä.

Kookospikkuleivät ovat helppoja, rapsakoita pikkuleipiä, jotka voi koristella sulatetulla suklaalla.

Artikkelia on muokattu 6.12.2023

Lue myös Anna.fi: Näin leivotaan kahvipöydän klassikot, herrasväen pikkuleivät

Kommentoi

Kommentoi juttua: Parhaat pikkuleivät kautta aikojen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.