suppispiirakka

Suppilovahvero sopii keittoon ja piirakkaan

Myöhäissyksy on suppilovahverojen aikaa. Suppilovahverokeitto lämmittää mukavasti sateisena syyspäivänä ja suppilovahveropiirakka maistuu ihanalta iltateellä. Molemmat sopivat mainiosti myös evääksi syksyn sieniretkelle.

Suppilovahverokeitolla tai -piirakalla kannattaakin herkutella juuri pimeimpänä vuodenaikana, sillä suppilovahvero sisältää runsaasti D-vitamiinia, enemmän kuin mikään muu suomalainen metsäsieni.

Pieniä, torvimaisia suppilovahveroja voi löytää etenkin sammaleisista kuusimetsistä aina lumen tuloon saakka. Suppilovahveroja koriinsa mielivän sienestäjän on kuitenkin syytä tähyillä metsämättäille tarkasti, sillä suppilovahverot piileksivät usein syvällä sammaleessa.

suppilovahverot

Ryhmissä viihtyvä suppilovahvero kuitenkin palkitsee tarkkasilmäisen sienestäjän, sillä ensimmäisen ruskealakkisen ja keltajalkaisen sienen huomattuaan saa samalta paikalta kerätä koriinsa useimmiten kokonaisen suppilovahveroryppään.

Suuren suppilovahverosaaliin voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta tuoreissa sienissä sekä maku että ravintoarvot ovat tietysti parhaimmillaan. Suppilovahverot sopivat paistettavaksi sellaisenaan tai käytettäväksi erilaisiin ruokiin, ja niistä syntyy varsin maukas sienikeitto tai -piirakka.

suppilovahverokeitto

Helppo suppilovahverokeitto maustetaan kirvelillä ja rakuunalla. Sulatejuusto ja kerma pehmentävät makua ja tekevät keitosta täyteläisen.

Keltainen suppilovahverokeitto on sienillä täydennetty, samettinen kasvissosekeitto, jolle bataatti tai porkkana antavat aurinkoisen värin.

Suppilovahvero-savuporokeitto puolestaan saa täyteläistä ruokaisuutta poronlihalla maustetusta tuorejuustosta. Keiton pinnalle voi vielä ripotella savuporokuutioita.

sienipiirakka

Smetanainen hapankaali-sienipiirakka on loistava tarjottava kotoisille oktoberfesteille oluen ja makkaran kera.

Juustoinen suppilovahveropiirakka täytetään pannulla pyöräytetyillä sienillä, purjolla ja juustolla. Ruokaisa piirakka sopii niin iltapalaksi kuin syksyiseksi vierasvaraksikin.

sienipiirakat

Suppilovahveroilla täytetyt pienet sienipiirakat ovat mainio suolapala kahvipöytään tai keiton kaveriksi.

Keiton kera maistuvat myös pehmeät, sienillä päällystetyt suppilovahverofocacciat tai helpot peruna-sienirieskat, joihin uppoaa kätevästi tähteeksi jäänyt perunasose.

Lisää sieniruokaideoita:
Suppilovahveroresepti x 6
Sieniruokia syyspäiviin
Rouskut ovat syksyn sieniherkkua
Ruokasienet tutuiksi
Ruoka.fi: Juustoinen suppilovahverokeitto

Lähde ja lisätietoa suppilovahverosta: Arktiset Aromit

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Suppilovahvero sopii keittoon ja piirakkaan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X