Ruoka

Mustikkapiirakkapäivä on elokuun paras päivä – leivo oma piirakkasuosikkisi

Mustikkapiirakkapäivä on elokuun paras päivä. Mustikka on metsiemme halutuin herkku ja varsinainen vitamiinipommi, joka on sekä lasten että aikuisten mieleen. Parhaalta se maistuu suoraan puskasta nautittuna, toiseksi parhaalta piirakan täytteenä.

Mustikkapiirakkapäivä on 6.8. Päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017 osana Suomi 100 -juhlavuotta. Mustikkapiirakka on suomalaisille niin rakas perinneherkku, että se ansaitsee oman juhlapäivänsä.

Lue myös: Mustikkapiirakka on kauden odotetuin herkku, leivo oma suosikkisi

Mustikkapiirakkapäivä on elokuun paras päivä

Mustikkapiirakkaohjeita lienee lähes yhtä monta kuin on leipureitakin. Suosituin lienee muropohjainen, johon vaihtelua saa erilaisilla jauhoseoksilla tai lisäämällä pohjataikinaan esimerkiksi mantelijauhoja. Rukiisessa mustikkarahkatortussa on ruista niin pohjataikinassa kuin mehevässä täytteessäkin. Kiireinen oikaisee valmiilla pakastetaikinalla, ja onnistuupa mustikkapiirakka helposti myös gluteenittomana.

Mustikkapiirakkapäivä

Toiset liputtavat pehmeän, pullapohjaisen piirkan puolesta. Uutta jujua pullapohjaiseen mustikkapiirakkaan saa piilottamalla täytteeseen mustikoiden lisäksi myös vadelmahilloa sekä keksimuruja.

Mustikkapiirakkapäivä

Täytteeseen riittää yksinkertaisimmillaan mustikat, joko tuoreet tai pakastetut, ja ripaus sokeria sekä hieman perunajauhoja sitomaan kostetutta. Mamman marjapiirakan tapaan kermaviilillä mehevöitetty mustikkapiirakka lienee yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista leivonnaisista. Uutta twistiä klassikkoleivonnaiseen saa korvaamalla kermaviilin esimerkiksi paksulla jogurtilla tai rahkalla, kuten tässä mustikka-rahkapiirakassa on tehty.

Trendikkäämmästä mustikkapiirakasta haaveileva ujuttaa mustikoiden seuraksi kookosta tai leipoo mustikat galetten muotoon. Mustikkagalette yhdistää vastustamattomalla tavalla rennon rustiikkisen ranskalaisen avopiirakan ja hienostuneen italialaisen marengin.

Piirakan täytteessä voi mustikoiden lisäksi käyttää muitakin marjoja tai esimerkiksi suklaata, leikitellä piirakan ulkonäöllä tai tehdä piirakan vaikka vegaanisena. Vain mielikuvitus on rajana!

Lue myös: Kesän parhaat mustikkaherkut: Mustikka-kookosjäätelö, mustikka-marenkigalette ja 5 muuta vastustamatonta ohjetta

Mitä tarjota mustikkapiirakan kanssa? Vaniljakastiketta, jäätelöä vai kenties jotain muuta?

Perinteisesti mustikkapiirakan kanssa nautitaan vaniljakastiketta. Myös vaniljajäätelö maistuu leivonnaisen kanssa erityisesti vielä uunilämpimän piiraan kyljessä. Osa suosii myös kermavaahtoa, modernimpi piirakan kylkiäinen syntyy tomusokerilla tai lemon curdilla maustetusta paksulla jogurtilla.

Miten sinä nautit mustikkapiirakkasi? Leivo pellillinen piirakkaa ja jaa se instagramissa #mustikkapiirakkapäivä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mustikkapiirakkapäivä on elokuun paras päivä – leivo oma piirakkasuosikkisi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.