Ruoka

Täytekakku kruunaa pienen ja ison juhlan – näillä neuvoilla leivot täydellisen kakun!

Täytekakku on juhlapöydän kruunu. Kokosimme ohjeet, joiden avulla et voi epäonnistua!

Täytekakku ei ole vaikea valmistaa, mutta vaatii muutaman niksin onnistuakseen. Näillä ohjeilla kruunaat juhlapöydän täydellisellä täytekakulla.

Täydellinen täytekakku alkaa kakkupohjasta

Tuskastuttaako kakkupohjan tekeminen? Keskeltä lässähtänyt ja sisältä raaka kakku saa monet luopumaan täytekakun leivonnasta. Ja totta on: ”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku” -manaus ei auta, jos tekniikka on väärä. Leivontakin on paitsi tekniikkalaji, mutta lisäksi se on kemiaa.

Täytekakkupohjaksi sopii mehevä sienikakku tai voikakkupohja, mutta kiistatta suosituin valinta kakkupohjaksi on perinteinen sokerikakkupohja. Sen valmistuksessa tärkein vaihe on munien ja sokerin vatkaaminen. Tärkeää on, että sokeri liukenee munavaahdon joukkoon. Se saattaa jäädä helposti kiteiseksi tai rakeiseksi, joka johtaa usein pieleen menneeseen kakkuun.

Kun munat ja sokeri ovat vaahtoutuneet kunnolla, lisätään jauhot. Jauhoja ei vatkata taikinaan, vaan ne vain nostellaan kevyesti ja käännellään vaahdon joukkoon. Jos jauhot sekoitetaan liian voimakkaasti taikinaan ja ilmava vaahto katoaa ja kakusta tulee tiivis ja lässähtänyt.

Tärkeää on myös, että kakkua riittää varmasti jokaiselle juhlavieraalle. Kakun riittoisuus lasketaan kakkupohjaan käytettävien munien määrästä. Yleisenä laskukaavana käytetään: yksi kananmuna kolmea syöjää kohden.

Lue myös: Täytekakkupohja ja perusohje, jolla onnistut – kananmunien määrä ratkaisee, kuinka monelle juhlijalle kakusta riittää

Paista kakkupohja riittävän kypsäksi. Uuninluukkua ei kannata avata paistamisen aikana, jottei kakku lässähdä, vaan kypsyyttä kannattaa tarkkailla luukun läpi. Kun kakku irtoaa vuoan reunoista, sitä on paistettu riittävän kauan.

Kakkupohja on kätevin leipoa irtopohjavuokaan. Irtopohjavuokaa ei tarvitse erikseen voidella tai korppujauhottaa, ja valmis kakkupohja on helppo irrottaa poistamalla vuoan reunus. Pohjalle pingotettu leivinpaperi helpottaa kakun irrottamista ja liikuttelua.

Kakkupohja kannattaa leipoa ajoissa valmiiksi, sillä levännyt kakkupohja on helpompi käsitellä ja halkaista. Täytteet ja kostutuksen voi tehdä jo edellisenä päivänä, jolloin maut tekeytyvät ja täytekakku kostuu sopivan meheväksi. Kuorrutus kannattaa kuitenkin tehdä vasta juhlapäivänä, jotta se säilyy raikkaana. Kylmä kakku on myös helpompi kuorruttaa.

täytekakku
Täydellisen täytekakun valmistus alkaa kakkupohjasta. Täytteet, koristeet ja kuorrutus viimeistelävät maun ja ulkonäön. Kuva: Kristiina Kurronen

Täytteet ja kostutus tekevät kakusta mehevän

Mitä aiemmin täytät kakun, sitä vähemmän kostutusta kakkupohja tarvitsee. Myös täytteen rakenteella on merkitystä. Löysästä täytteestä, kuten mehukkaasta hillosta tai marjasoseesta imeytyy enemmän kosteutta pohjaan kuin jämäkästä täytteestä.

Kaikki pohjalevyt voi kostuttaa samassa suhteessa. Myös kakun päällimmäiseksi tuleva levy kostutetaan. Nyrkkisäännön mukaan neljän munan kakkupohjalle tarvitaan kaksi desiä kostuketta. Toisaalta kostutusliemen määrä on suuresti sidonnainen siihen, minkälainen pohjaresepti on käytössä. Mehevä, itsessään kostea pohja, kuten voikakkupohja tarvitsee vain puolet, jos sitäkään, sokerikakkupohjan kostukemäärästä.

Kostuttamiseen sopii esimerkiksi mehu tai limonadi, maito tai kaakao, sitruunamehu tai vaikkapa säilykehedelmien liemi. Valitse kostutusliemi kakun muuhun makumaailmaan sointuvaksi.

Neljän munan kakkupohja leikataan useimmiten kolmeen tai neljään osaan. Kostutus tehdään ensin, minkä jälkeen pohjalle levitetään mieluisat täytteet. Jätä kakkulevyn reunalle hieman tyhjää tilaa, sillä seuraava kerros painaa täytteitä kasaan. Kasaa täytekakku suoraan tarjoiluastialle, jotta sitä ei tarvitse enää täytettynä siirrellä. Siisti lopuksi reunat ja siirrä kakku jääkaappiin tekeytymään.

Täytekakut kevään ja kesän juhliin

Kevään ja kesän juhlapöydässä ihastuttavat raikkaan marjaisat, hempeän pastelliset ja pumpulin pehmeät täytekakut. Suosi kakuissa sesongin marjoja ja hedelmiä: mansikoita, mustikoita, vadelmia, raparperia ja herukoita.

Täytekakku talven juhlapöytään

Talven juhlapöydän kakut ovat maultaan mausteisia ja tuhteja. Luumu, karpalo, kookos sekä erilaiset pähkinät ja marjat sopivat loppuvuoden juhlahetkiin.

Täytekakku maistuu myös suklaisena

Suklaakakut ovat monen mieleen. Suklaan makupariksi voi yhdistää appelsiinia, marjoja, kermalikööriä tai vaikkapa kirsikoita. Tumman suklaan lisäksi kannattaa muistaa myös ihanan makea valkosuklaa.

Lue myös Anna.fi: Parhaat kakut juhlapöytään – 7 juhlavinta täytekakkua ja juustokakkua

Hauskat, villit ja leikkisät täytekakut ovat juhlapöydän puheenaihe

Kakun kuorrutuksella ja koristeilla on lupa leikkiä. Hauskan pinjatakakun sisältä paljastuu kakkua leikatessa upea karkkiputous. Hämähäkkikakku ihastuttaa syksyn halloween-kekkereissä, Harry Potter -kakku puolestaan ilahduttaa lastenjuhlissa.

Upeilla kuorrutteilla ja koristeilla täytekakku on kuin taideteos. Kokeile peilikirkasta mirror glaze -kuorrutusta, veikeää marmorikuviota tai taiteile juhlapöytään näyttävä vesivärikakku.

Koristelu ja kuorrutus viimeistelevät maun ja ulkonäön

Kun täytekakku on tekeytynyt, on kuorruttamisen ja koristelun aika. Onnistunut kakku ei ole mitään ilman täydellistä kuorrutusta. Koristeltu kakku näyttää viimeistellyltä ja huolitellulta.

Kuorrutuksen tekeminen kannattaa jättää juhlapäivään ja koristelu aivan viimeiseksi. Lämpimällä ilmalla on syytä käyttää vispikermaa, se on kuohukermaa kestävämpää ja sillä saa kiiltävän sekä kauniin kuorrutuksen. Vispikerma myös levittyy tasaisesti ja säilyy paremmin.

Lisää vispikerman joukkoon hieman rahkaa. Se tekee vaahdosta kevyemmän ja samalla vahvemman pursottaa. Vatkaa kerma ja rahka samanaikaisesti kuohkeaksi vaahdoksi. Muista myös maustetut rahkat. Niillä saa helposti väriä ja makua kakkuun.

Jos haluat kuorrutuksen, joka pysyy varmasti kauniina koko illan, tee klassinen voikreemikuorrutus. Se on todella hyvän makuinen ja se pysyy napakasti paikallaan. Sitä on myös helppo muokata liukuvärjäykseen ja se pysyy tyylikkäänä myös lämpimällä.

Myös erilaiset kaulittavat massat, kuten sokerimassa, marsipaani ja vaahtokarkkimassa sopivat täytekakkujen kuorruttamiseen.

Koristelussa voit päästää luovuutesi valloilleen. Tuoreet marjat, hedelmät, syötävät kukat, yrtit, makeiset ja nonparellit tekevät kakusta kuin kakusta kauniin.

Lisää vinkkejä kakun kuorrutukseen ja koristeluun voit poimia alta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Täytekakku kruunaa pienen ja ison juhlan – näillä neuvoilla leivot täydellisen kakun!

Pekka Rissanen

Hei! Täytekakkuun juhlissa liittyy kai jonkinlainen etiketti.Olen munannut itseni pari kertaa,kaverin syntymäpäivillä n.1977 ja lopputilijuhlissa Kainuun Prikaatilla 1996.
Sitä,että otin toisen palan kakkua,saa hävetä koko loppuelämänsä.Läsnäolijat varmasti
muistavat tapauksen,pitäisi ehkä häipyä paikkakunnalta.Iältäni olen 49.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.