Ruoka

Aamiainen maistuu monella tyylillä – kokosimme menut terveelliseen arkiaamuun ja nautinnolliseen viikonloppuun

Aamiainen aloittaa päivän maukkaasti ja antaa puhtia päivän touhuihin. Hyvä aamupala on kuitenkin paljon muutakin kuin nopea energiatankkaus, sillä onhan rauhassa nautittu ateria kahvikupposen ja päivän lehden kera tai läheisten seurassa nautittuna eittämättä päivän paras hetki.

Aamiainen on yksi päivän pääaterioista. Arkiaamuna aamiainen valmistuu nopeasti, viikonloppuna on aikaa panostaa siihen enemmän. Englantilainen ja amerikkalainen aamiainen karkottaa saletisti kurnivimmankin vatsan.

Hyvä aamiainen auttaa monella tapaa

Hyvä aamiainen on terveellinen tapa, sillä pieni tankkaus antaa energiaa aivoille sekä lihaksille ja katkaisee nukkumisen aiheuttaman paastotilan.

On todettu, että aamiainen vaikuttaa myönteisesti terveyteen, mielialaan ja jaksamiseen. Tutkimusten mukaan aamiainen säätelee ruokahalua koko loppupäivän, minkä vuoksi sillä voidaan myös ehkäistä ylipainoa. Aamiaisen väliin jättämisellä on yhteys korkeaan kolesterolitasoon ja liian suureen päivittäiseen energiansaantiin. Jos siis lounaspöydässä tulee aina syötyä liikaa tai jääkaappi houkuttelee illalla tiuhaan, voi apu löytyä aamupalan syömisestä.

Aamupalan syöminen näyttäisi tutkimusten mukaan parantavan myös suoriutumista erilaisista tarkkaavaisuutta, keskittymiskykyä ja muistia vaativista tehtävistä. Tämä on selvä etu esimerkiksi lapsille ja nuorille aikuisille, miksei myös tietotyötä tekevälle toimistotyöntekijälle.

Millainen on hyvä aamiainen?

Hyvä aamiainen sisältää vähintään yhden annoksen kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Kun päivän kasvissaldoa tulee kasvatettua jo päivän ensimmäisellä aterialla, tulee puoli kiloa päivässä varmemmin täyteen.

Lisäksi mukana on syytä olla kuitupitoisia täysviljatuotteita sekä jotain proteiinipitoista, kuten kananmunan, rahkaa, raejuustoa, kalaa tai vaikkapa tofua pitämään nälkää loitolla. Mukaan on hyvä ujuttaa myös jokin pehmeän rasvan lähde, kuten margariinia tai öljyä, avokadoa, siemeniä tai pähkinöitä.

Arkiaamiainen kootaan nopeasti, mutta terveellisesti

Arkena aamut voivat olla kiireisiä, joten arkiaamujen parhaita vaihtoehtoja ovat nopeat, helpot tai jo edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi tehdyt aamupalat, kuten smoothiet, voileivät, jogurtit ja rahkat.

Erityisesti tuorepuurot ovat todellisia arjen sankareita, sillä ne valmistuvat sillä välin, kun sinä nukut. Sekoita ainekset illalla, nosta jääkaappiin tekeytymään ja herää valmiille aamiaiselle.

Smoothien surauttaa vaikka aamutoimien lomassa tai jo illalla jääkaappiin odottamaan. Näppärä kikka on pakata smoothieainekset valmiiksi pussiin ja sujauttaa pakastimeen odottelemaan kiireaamua.

Myös sämpylät ehtii paistaa, kun taikinan tekee jo edellisenä iltana.

Viikonlopun aamiainen nautitaan rauhassa

Viikonlopun aamiainen poikkeaa usein arkiaamujen pikaisesta tankkauksesta, sillä silloin sekä aamiaisen valmistukseen että sen nauttimiseen on usein enemmän aikaa.

Viikonlopun aamupalapöytään sopivat myös hieman paremmat voileivät, erilaiset kananmunaruoat, vohvelit sekä huolella valmistetut smoothiekulhot ja hissukseen haudutetut uunipuurot.

Jos yhdistät aamiaisen lounaaseen ja vietät aamua brunssin merkeissä, voi pöytään nostaa hyvin myös vähän ruokaisampia tarjottavia, kuten muffineita tai vaikka Lähi-idän suositun tomaatti-kananmunapanun eli shakshukan.

Viikonloppuaamiaisen täydentää hyvä maitokahvi, kuten cafe latte tai ihanalla vaahdolla viimeistelty dalgona-kahvi.

Aamiainen kuin hotellissa eli mannermainen aamiainen

Oi, voisipa jokainen aamupala olla kuin hotellissa konsanaan. Hotelliaamiainen eli mannermainen aamiainen onnistuu toki myös kotona eikä se välttämättä vaadi edes kovin paljon vaivaa ja viitseliäisyyttä.

Kipaise lähileipomoon ja hae vastaleivottu juurileipä sekä muutama croissantti tai paista aamupalapöytään herkullinen pataleipä tai pehmeät briossisämpylät. Aseta leipien kanssa tarjolle juustoa, leikkelettä sekä tuoreita vihanneksia ja pyöräytä kaveriksi vaikka munakokkeli.

Viitseliäs valmistaa ennakkoon rapeaa granolaa jogurtin kera nautittavaksi ja puuron ystävä hauduttelee kattilassa samettista spelttihelmi-kaurapuuroa.

Tuoreet marjat ja hedelmät maistuvat jälkiruokana yhdessä sellaisenaan tai salaatiksi valmistettuna.

Amerikkalainen aamiainen

Pannukakkuja ja pekonia samalla lautasella? Kyllä kiitos, sanoo amerikkalainen. Amerikkalaiset rakastavat tunnetusti tuhteja herkkuja, eikä aamupala ole siitä poikkeus. Amerikkalaisella aamiaisella yhdistyvät usein makea ja suolainen.

Paista aamupalapöytään amerikkalaiset pannukakut eli pancakesit. Viimeistele annos lorauttamalla pannukakkukasan päälle reilusti vaahterasiirappia tai sipaise kaveriksi ihanaa cookie butteria.

Suolaisena herkkuna maistuvat muhkeat muffinit, joihin pekoni ja cheddarjuusto tuovat vastustamatonta mehevyyttä.

Englantilainen aamiainen on tuhti klassikko

Englantilainen aamiainen maistuu niille, jotka himoitsevat heti aamusta kananmunia, pekonia, nakkeja ja vaaleaa paahtoleipää. Toki myös paistetut tomaatit ja valkoiset pavut tomaattikastikkeessa kuuluvat asiaan.

Kahvin sijaan englantilaisella aamiaisella nautitaan tietysti teetä. Kurkkaa tästä parhaat vinkit teen haudutukseen.

Lue myös Anna.fi: Virtaa viikkoon näillä ravitsevilla aamupaloilla – resepti viikon jokaiselle aamulle

Mitä tehdä, jos aamupala ei maistu?

Kaikille aamiainen ei kuitenkaan maistu. Aamiaista ei ole välttämätöntä nauttia heti heräämisen jälkeen, vaan parin tunnin sisällä riittää. Silloin se tukee edelleen nälänhallintaa ja syömisen painottumista päiväsaikaan.

Jos aamupala ei heti maistu, nappaa evääksi vaikka jogurtti tai illalla jääkaappiin tehty tuorepuuro tai smoothie ja nauti se vasta työmatkalla tai työpaikan kahvihuoneessa.

Kokosimme alle lisää vinkkejä erilaisten aamiaisten koostamiseen. Maistuisiko sinulle vaihteeksi vaikka englantilainen tai amerikkalainen aamiainen?

 

 

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aamiainen maistuu monella tyylillä – kokosimme menut terveelliseen arkiaamuun ja nautinnolliseen viikonloppuun

vhh

Viljat eivät ole aivojemme tärkein polttoaine, sillä elimistö osaa ne valmistaa itsekin.

Myöskin se mitä aamiaisella syömme vaikuttaa siihen MITÄ elimistö polttaa energiakseen. Runsasrasvainen aamiainen ILMAN hiilihydraatteja aloittaa rasva-aineenvaihdunnan mitä hiilihydraattipitoisella aamiaisella se ei tee.

Vähähiilihydraattinen aamiainen pitää ihmisen pidempään kylläisenä.

Kuidut ovat yliarvostettuja ja tässä on taas ollut mainonnalla näppinsä pelissä. Viljojen kuidut vain hankaavat suolistoa eivätkä ne edes imeydy! Geeliytyvät kuidut toimivat kuten pitääkin! Esim. pellavansiemenet.

Rasvattomuudesta on pelkkää haittaa! Rasvan ja proteiinin kylläisyysprosentti on aivan omaa luokkaansa! Niitä ei missään nimessä kannata korvata kermakkeilla, margariineilla eikä juustokkeilla. Kaiken ei pidä olla kevyen kevyttä eikä ohuen ohutta.

Järki käteen ja nyt oikein rasvaista ja täyteläistä ruokaa kehiin!

vhh myös

Hei,

Tuo riippuu ihan siitä, että millainen on kehotyyppisi. VHH sopii sinulle ja minulle jos olemme ns. ”nopeita hapettajia”, mutta jos taas olisimme hitaita ”hapettajia”. Ruokavalio voisi olla toisenlainen. Eli se mikä sopii yhdelle tai vaikka useimmalle niin ei ole absoluuttinen totuus.

peace / suvaitsevaisuutta.

aamupala

Eli mitä kannattaisi syödä aamupalaksi?
mua on huimannut jo pidemmän aikaa ja verikokeissa olen käynyt, mutta huimaus on aika varmasti johtunut liian vähäisestä aamupalasta. Joten mikä aamupala olisi huimausta potevalle hyväksi?

huimaus

maitoo,puuroa,kahvia ja sokeria

Sinun täytyy kommentoidaksesi.